maanantai 29. helmikuuta 2016

Lake District | 25.-26.2



Vihdoin ja viimein.
Kävin Lake Districtillä jo kerran syksyllä, kun yövyttiin yksi yö Cockermouthissa menomatkalla Skotlantiin. En kuitenkaan silloin päässyt tutkimaan pohjoisessa sijaitsevaa Englannin suurinta luonnonpuistoa Cockermouthin lähiympäristöä lukuunottamatta sen tarkemmin, joten palava halu palata takaisin Beatrix Potterin asuinkulmille upeisiin järvi- ja vuoristomaisemiin jäi kytemään.
Nyt oli pakko päästä matkaan, kun viikon ajan jatkuvasti kyttäämäni säätiedotus lupasi kerrankin poutaa, joten pari päivää etukäteen pistin junaliput ostoskoriin ja varasin huoneen hostellista Windermeren aseman tuntumasta!




Lähdin liikkeelle torstaiaamuna, ja saavuin Windermereen viiden tunnin junamatkan jälkeen intoa hihkuen. Lampaankakka tuoksui, raikkaan kirpeä pakkasilma kipristi nenää ja kivipinoista rakennetut talot sai mut haaveilemaan asunnosta jossain Cumbrian kukkuloilla...
Torstain suunnitelma oli selvä: Beatrix Potter -fanina oli sanomattakin selvää, että oli pakko päästä vierailemaan Beatrix Potter -maailmassa Bowness-on-Windermeressä. Kävin siis heittämässä ylimääräiset tavarat hostellille ja suuntasin vajaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikkukylään.











The World of Beatrix Potter oli uskomaton. Kaikki yksityiskohdat oli niin upeita, tarkkoja ja pikkuriikkisiä, etten voinut kuin suu auki ihmetellä ja ihailla. Kun astuin museotilaan, jostain pelmahti ihana laventelin tuoksu ja linnun laulu sekä lähestyvän myrskyn pauke täytti tilan. Ihan kuin olisin oikeasti astunut Petteri Kaniinin maailmaan...

Olin paikassa varmaan vielä innokkaampi kuin pikkulapset: Luin infotauluja moneen kertaan, ihailin uskomattoman yksityiskohtaisia Potterin tarinoista tuttuja hahmonukkeja minuuttikaupalla, otin satoja kuvia ja etsin innosta hihkuen peltomyyriä puutarhapalkinnon voittaneesta Petteri Kaniinin puutarhasta.
Maailmassa oli niin isoja kuin pieniäkin nukkeja, puunrunkoon kaiverrettuja koloja, joissa oli maailmoja pupunpoikasille ja pikkuhiirille, tietoa Beatrix Potterista, pienoismalleja sekä ihan oikea puutarha, joka oli rakennettu Potterin tarinoita mukaillen mahdollisimman oikeanlaiseksi Petteri Kaniinin puutarhaksi. Siis katsokaa nyt noita kuvia: esimerkiksi vierivieressä nukkuvat pupunpoikaset olivat alle peukalon pituisia, kun taas sanomalehteä lueskeleva kettu, Mr Tod, oli metrin mittainen. Beatrix Potterin talon (Hill Top) pienoismallin keräkaalit olivat pienempiä kuin nuppineulan pää!

Viihdyin Beatrix Potterin maailmassa vähän turhankin pitkään, ja pian olinkin jo valmiiksi hiljaisen paikan ainoa asiakas. Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ehdin vielä kiertää matkamuistomyymälän myyjän suunnilleen perässäni seuraten, ja poistuin vähän nolona yhtä teepurkkia rikkaampana, harmissani siitä, etten ehtinytkään tauolle Beatrix Potterin teehuoneeseen...
Loppuilta menikin hämärää Bowness-on-Windermereä tutkiskellen.








Perjantaiaamuna suuntasin Windermeren turisti-infolle, sillä aiemmin netin kautta varannut MountainGoatin bussireissun ympäri Lake Districtin kansallispuistoa. En oikein tiennyt mitä odottaa. Upeita maisemia, järviä, vuoria ja lampaita, ehkä. No, niitä sainkin, mutta ryhmämatka ylitti odotukseni täysin, enkä voinut edes kuvitella näkeväni jotain tällaista.

Meidän tour guide oli ihan huippu, hassulla Pohjois-Englannin aksentilla puhuva vanha mies, joka ilmoitti heti alkuun, että älkää pelätkö jos jossain vaiheessa hiljenen, en oo kuollut vaan yritän vaan olla ajamatta tiellä kävelevän lampaan päälle. Kaikki matkustajat nauroivat, mutta saatiin kyllä pian huomata, että niitä lampaita todellakin tunki sinne vuoristoteille milloin mistäkin kivimuurien yli. Varovainen sai olla!
Matka ylitti kaikki odotukseni: Pääteiden sijaan ajettiin poikkeuksetta pieniä, kiviaitojen reunustamia tai jyrkänteiden viitoittamia pikkupolkuja pitkin, pysähdeltiin vähän väliä ottamaan kuvia tai patikoimaan lyhyitä lenkkejä, ja koska oli talvinen, kylmä perjantai ja tiet olivat hiljaisia, vei oppaamme meidät pariin reittiin kuulumattomaan yllätyspaikkaankin kaiken muun lisäksi!








Kahdeksassa tunnissa ehdittiin kierrellä Lake Districtiä hyvinkin laajalta alueelta: Päästiin ihailemaan kymmentä eri järveä, Windermereä, Bassenthwaite Lakea, Crummock Wateria, Buttermereä, Ullswateria, Brotherswateria, Derwent Wateria, Waterndlathia, Rydal Wateria sekä Thirlmereä, käytiin erinäisissä National Trustin kohteissa, muun muassa Aira Force -vesiputouksella, Castlerigg-kivimuodostelmalla sekä Surprise View -nimisellä näköalapaikalla, ajettiin läpi vuoristoisten teiden ja pikkukylien, ihmeteltiin lampaita, hevosia sekä aaseja ja päästiin jopa nauttimaan lumesta! Eka kerta tänä talvena.

En ollut turhaan kyttäillyt säätiedotuksia, sillä sää oli mitä mainioin koko reissun ajan: Vettä ei tullut pisaraakaan, ja voin kertoa, ettei moisia päiviä ole tänä talvena kovinkaan montaa ollut. Pohjoisen nolla-asteinen ilma tuntui aika jäätävältä, mutta toisin kuin englantilaiset huppariin pukeutuneet matkatoverini, olin osannut varustautua kuin Suomen huippupakkasilla konsanaan, joten en onneksi joutunut hytisemään kylmästä koko aikaa.
Korkeimmilla kukkuloilla nähtiin vuoristoja aina Skotlannissa saakka, mikä ei toki enää kovinkaan kaukana Lake Districtin kansallispuistosta sijaitse.





Yhden maissa pysähdytiin tunnin lounastauolle Keswickiin, ja suuntasin nimen perusteella bongaamaani The Wild Strawberry -nimiseen kahvilaan - millekäs muullekaan kuin skonssitauolle. Juustoskonssi osoittautui superherkulliseksi, ja kahvila oli muutenkin ihanan sympaattinen mansikkamukeineen ja -essuineen.

Palattiin takaisin Windermereen reilu tunti aikataulusta myöhässä, mutta se tuskin ketään haittasi upean päivän jälkeen. Mäkin olin vaan iloinen, että jäi tunti vähemmän aikaa värjötellä pimeässä yöjunaa odotellen. Kotiin Chathamiin palasinkin joskus kahden jälkeen yöllä, ja väsytti niin, että meinasin nukahtaa eteisen lattialle... Joskus vois ihan suosiolla hankkia vähän kalliimman junalipun ja matkustaa vähän säälisempään aikaan!


Onnittelut sille, joka jaksoi tämän maratonpostauksen kahlata läpi! Mulla oli ihan hillitön hinku päästä heti käymään läpi reissun kuvia, joita kertyi muistikortille epäonnistuneiden otosten poistamisen jälkeen kahden päivän ajalta yli 700. Taisi olla jonkinnäköinen ennätys... Mutta näitä katsellessa jo seuraavana päivänä iski ihan hillitön matkakuume takaisin! Tämä oli kyllä taas yksi parhaimmista Iso-Britanniassa tekemistäni reissuista. Kansallispuistomaisemat on upeita. Miten ihan vain yhden saarivaltion sisältä voi aina uudestaan ja uudestaan löytyä jotain näin kaunista?




tiistai 23. helmikuuta 2016

Kiinalaisen uuden vuoden paraati | Lontoo 14.2










Ystävänpäivänä, kun teehuoneet täyttyivät sydänteemaisista iltapäiväteistään ja ravintolat pursusivat romanttisilla kynttiläillallisilla kyhnääviä nuoriaparia, Lontoossa Trafalgar Squarella meininki oli vähän toinen: Paperilyhdyt heiluivat, kiinalaisen ruoan tuoksu tulvi nenään, apinapukuiset maskotit viihdyttivät pikkulapsia ja värikäs paraati liikkui rumpujen paukkeen tahtiin.
Trafalgar Squarelta liikkeelle lähtenyt kiinalaisen uuden vuoden paraati liikkui pikku hiljaa kohti Chinatownia. "Massiiviseksi" kuvailtu paraati oli omissa silmissäni pienoinen pettymys, ja yllätyin siitä, miten pieni se loppujen lopuksi oli. Mut tulipahan nähtyä!

Ihmismassa oli valtava jo Trafalgar Squarella, jossa paraatin jälkeen oli myös erilaista uuden vuoden ohjelmaa ja kiinalaisia ruoka- ja krääsäkojuja. Meininki ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Chinatowniin, vaikka kiinalaiskaupunginosassa ei pahemmin ravintoloiden ja satunnaisien tanssiesitysten lisäksi kummoisempaa ohjelmaa ollutkaan: Chinatownin kapeilla kujilla oli niin paljon porukkaa, etten ole koskaan elämässäni ollut samanlaisessa ruuhkassa. Se ei ollut mitään verrattuna ruuhka-aikana liitoksistaan nitisevään metroon, Tokion juna-asemiin tai Bastille Dayn Eiffel-tornin ilotulituksen jälkeiseen ruuhkaan Champ de Marsissa: Luulin jo puristuvani hengiltä, kun ihmisiä tunki kapeille kaduille vain lisää ja lisää, vaikkei kukaan keskellä katua päässyt liikkumaan senttimetriäkään. Uskomatonta...

No, mutta kokemusten ja paraatikuvien lisäksi mukaan tarttui sentään ilmainen paketti nuudeleita, yhteiskuva apinamaskotin kanssa sekä paperinen lohikäärme, jonka myyjää metsästettiin läpi Chinatownin. Olisi sen ystävänpäivän aika paljon huonomminkin voinut viettää!




sunnuntai 21. helmikuuta 2016

3 + 1 kirjavinkkiä

Hyvä kirja on sellainen, joka saa kylmät väreet kulkemaan läpi selkäpiin, kun kannen sulkee viimeisen kerran. Sellainen, joka herättää ajatuksia ja jota jää pohdiskelemaan pitkäksi aikaa. Sellainen, jonka luettuaan haluaa lukea kaikki kyseisen kirjailijan teokset siltä istumalta. Sellainen, joka saa miettimään, miten tällainen kirja on osattu edes kirjoittaa. Sellainen, johon ei malta asettaa kirjanmerkkiä väliin. Sellainen, joka tekee mieli ostaa omaksi heti sen luettuaan, vaikkei koskaan enää lukisikaan sitä uudestaan.
Tässä neljä kirjaa, jotka ovat kaikki sellaisia.



The Year I met You
Cecelia Ahern (2015)

"Nothing can bend to our will. I neglected my garden and I allowed the slugs to take over. That is exactly what I have done with myself."

Kaikki on varmasti vähintäänkin kuulleet Ahernin P.S. I Love You (Suom. P.S. Rakastan sinua) -esikoisteoksesta, josta on tehty myös loistava elokuvaversio. Olen innostunut lukemaan nyt Ahernin romaaneja enemmänkin, enkä ihmettele, miksi kyseinen irlantilaiskirjailija on niin suosittu! Ahernin tyyli on omaperäinen, ja vaikka kirjojen teemat ovat hyvinkin arkisia, niissä on todella mielikuvituksellinen, viisas ja ajatuksiaherättävä ote.
The Year I met You kertoo Jasminesta, kolmikymppisestä työnarkomaanista, joka saa potkut työstään ja joutuu ensimmäistä kertaa elämässään tilanteeseen, jossa vapaa-aikaa on enemmän kuin liikaa. Kyllästyttyään tyhjänpanttina olemiseen ja vihaamansa naapurin tarkkailuun, hän päättää kohdistaa tarmonsa puutarhanhoitoon. Pikku hiljaa hän oppii enemmän niin itsestään, uudesta harrastuksestaan kuin naapureistaankin.
Teos sopii kuin nakutettu tämänhetkiseen slow down -elämäntyylibuumiin. Se on pohdiskeleva aikuisen ihmisen kasvutarina ystävyyden siivittämänä, täynnä ajatuksia herättäviä kielikuvia ja mielenkiintoista symboliikkaa. Takakannen suljettuaan ei voi kuin miettiä, mikä tässä elämässä olikaan tärkeää.

Vinkki: Monet Ahernin kirjoista on suomennettu, joten tätäkin voi toivon mukaan odotella käännettäväksi lähitulevaisuudessa!



Saving Grace
Jane Green (2014)

"The more perfect the illusion, the more her secrets will recede. Or so she thinks.
If she just keeps running and running, keeps being the perfect wife, mother, cook, the past will surely just disappear."

Saving Grace kertoo Gracesta, menestyneestä, kaikkien ihailemasta, kuuluisan kirjailijan vaimosta, jolla on ulkopuolisen silmin täydellinen elämä: Menestyksekäs ura kokkina, upea tyyli ja kukoistava parisuhde. Totuus on kuitenkin toinen. Grace tekee kaikkensa pitääkseen yllä kulisseja, joiden luomaan valheelliseen totuuteen hän uskoo itsekin. Kaiken kaaoksen keskellä kuvioihin astuu Beth, täydellistäkin täydellisempi kaikesta huolehtiva assistentti, joka alkaa pikku hiljaa hivuttautua Gracen elämään vieden mennessään kaiken. Gracen täytyy päättää, haluaako jatkaa elämäänsä täydellisten kulissien keskellä, vai tavoitteleeko hän aitoa onnellisuutta.
Hidastempoisuudestaan huolimatta Saving Grace imaisee mukaansa ensimmäisestä luvusta lähtien. En voinut muuta kuin jännittää, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu ja miten kirja ylipäänsä loppuu. Teos oli yllätyksiä täynnä alusta loppuun saakka, eikä lopputulos ollutkaan niin itsestäänselvä kuin aluksi luulin.
Plussaa vielä ihanista, tarinaan liittyvistä resepteistä, joita löytyy melkein joka luvun lopusta ilman, että ne tuntuisivat pakotetuilta ja päälleliimatuilta.



Snow Flower and the Secret Fan
Lisa See (2005)
Suom. Lumikukka ja salainen viuhka

"My tassels parted and I saw that his eyes were cast down. He was looking at my feet. I blushed. I held my breath, hoping to still the tassels so he wouldn't glimpse the emotions on my cheek. I didn't move neither did he. I was sure he was still examining me. All I could do was wait.
Finally, my husband said, 'I've been told you're very pretty. Are you?'"

Tätä kirjaa ei voi ylistää liikaa. Kerronta on välillä suorastaan naurettavan yksitoikkoista ja yksityiskohtiin paneutuminen niin pikkutarkkaa, että esimerkiksi lukiessani jalkojen sidonnasta paha olo nousi kurkkuun ja teki mieli jättää lukeminen sikseen. Mutta silti Snow Flower and the Secret Fan on aivan mielettömän loistava.
Jos tykkää historiallisista romaaneista, on kiinnostunut kiinalaisesta historiasta tai tykkäsi Geishan muistelmista, tämä kirja on oikea valinta. Tarina kertoo 1800-luvun Kiinaan syntyneestä, tavallisen perheen tytöstä Lilysta, jonka seitsemänsenttiset, onnistuneen jalkojensidonnan myötä syntyneet pieniksi käpristyneet jalat takaavat hänelle loisteliaan tulevaisuuden.
Lily kertoo romaanissa epäonnisen elämäntarinansa syntymästään 80-vuotiaaksi saakka kahdensadan vuoden takaisessa Kiinassa, ystävyyden ja velvollisuuksien siivittämänä. Se herättää ajatuksia ja mielenkiintoa, järkyttää ja saa nauramaan.

Vinkki: Romaani on suomennettu, ja siitä on tehty myös samanniminen elokuva.



One Perfect Summer
Paige Toon (2012)

"The colour drains from my face.
 'Are you alright?' Lizzy asks. 'You look like you've seen a ghost.'
'I've just remembered something,' I say in a low voice.
'What?'
I tell her.
'So you would have seen it well before the wedding,' she says slowly. 'Would you have still said yes?'
I don't dare to think about it."

Tarinan päähenkilö, Alice, on kesälomareissulla Dorsetissa vanhempiensa kanssa, ja tapaa sattumalta lähipubissa työskentelevän pojan, Joen. Suloinen kesäromanssi on yhtä tunteiden vuoristorataa, yllättäviä käänteitä ja painajaismaisia tapahtumia, ja päättyy lopulta pariskunnan eroon. Vuodet kuluvat, eikä Alice voi unohtaa Joeta, mutta kun tämä ilmestyy vuosien kuluttua täysin muuttuneena takaisin Alicen elämään, onko jo liian myöhäistä?
One Perfect Summer oli ensimmäinen Toonin kirja, jonka luin, ja ihastuin heti. Olen lukenut sen jälkeen neljä muutakin Toonin teosta, ja vaikka ne ovat kaikki olleet yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia, tämä on kyllä pysynyt ehdottomana listaykkösenä. Tuntuu, että muissa Paige Toonin kirjoissa on samantyyppinen kaava, ja päähenkilöiden elämä pyörii lähes poikkeuksetta akselilla Australia-Englanti, mutta tässä teoksessa Toon on rikkonut kaavojaan, ja luonut jotain ihan erilaista ikimuistoisia hahmoja myöten.
Varoitus: Aiheuttaa järkyttävää matkakuumetta kesäisen Dorsetin rannikoille ja kaipausta Cambridgeen Cam-joen varteen.


***

En ollut koskaan lukenut englanninkielistä romaania ennen Englantiin tuloa. Jep, myönnän, se lukion englannin neloskurssin luettavaksi tarkoitettu romaanikin jäi puolitiehen. Otin Suomesta pari pokkaria mukaan, kun tulin tänne kesäkuussa 2015, ja pikaisesti ne imaistuani piti keksiä jotain uutta luettavaa. Päädyin siis lähikirjaston hyllyjä selailemaan, ja nyt musta onkin tullut paikan vakiasiakas. Ensimmäinen englanninkielinen lukemani romaani oli Helen Fieldingin Bridget Jones: Mad About the Boy. Helppoa ja kevyttä chick litiä, jonka juonenkaaressa oli helppoa pysyä mukana, kun henkilöt ja tapahtumat olivat jokseenkin tuttuja edellisistä suomeksi lukemistani kirjoista. Yllätyin, miten helppoa englanniksi lukeminen onkaan, ja se antoi lisämotivaatiota uusien ja erilaisten kirjojen lainaamiseen. Nyt oonkin ehtinyt lukea näiden kahdeksan kuukauden aikana jo lähes kolmekymmentä englanninkielistä romaania: dekkareita, trillereitä, rakkaushömppää, historiallisia romaaneja, pohdiskelevia elämäntarinoita, ja lista vain pitenee!
Luen oikeastaan lähes aina, kun liikenee ylimääräistä vapaa-aikaa: Junamatkoilla, bussia odotellessa, yksin ruokapöydässä, iltaisin nukkumaan käydessä... Lukeminen auttaa keskittymään ja vie ajatukset pois ikävistäkin asioista.


Miksi kannattaa lukea kirjoja?
  1. Aina oppii jotain uutta. Ihan aina. Oli kirja sitten englannin-, suomen- tai minkä tahansa kielinen. Erityisesti nyt englanninkielisiä romaaneja luettuani huomaan, että englanninkielisten tekstien kirjoittaminen on nyt huomattavasti helpompaa, puhumattakaan tietenkin luetunymmärtämisestä ja laajentuneesta sanavarastosta!
  2. Pääsee uusiin paikkoihin. Parhaiten kirjoitetut kirjat imevät mukaansa ja saavat lukijan tuntemaan olevansa milloin Pariisin sotkuisilla pikkukaduilla, milloin jääkylmän Tampereen jäisellä asfalttitiellä, milloin Victoria Stationin Marks&Spencerissä ostamassa Egg&Watercress -sandwichia. Kirjoja lukemalla pääsee elämään ihan uusissa maailmoissa, sellaisissakin, joita ei ole oikeasti edes olemassa, omassa sängyssä loikoillen.
  3. Voit olla hetken joku ihan muu, samaistua kirjan henkilöön ja elää ihan uudenlaista elämää sivujen sisällä.
  4. Lukeminen avartaa elämänkatsomusta ja kehittää luku- ja kirjoitustaitoa sekä kriittisyyttä.


Mikä on sinun lempikirjasi ja miksi?



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Minttusuklaamutakakku | Ystävänpäivän yllätysmenu



♥ Ystävänpäivän yllätysmenu ♥

Sydänfocaccia
Minttusuklaamutakakku
Vadelmainen sitruunajuoma




Minttusuklaamutakakku
12 palaa | 40 min

200 g voita tai margariinia
200 g tummaa minttusuklaata (tai minttusuklaakonvehteja)
2 dl sokeria
4 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

1. Sulata varovasti kattilassa voi ja minttusuklaa(konvehdit). Jätä seos jäähtymään.
2. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi.
3. Sekoita keskenään erillisessä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.
4. Kaada jäähtynyt voi-minttusuklaaseos muna-sokerivaahtoon. Kääntele suklaaseos varovasti vaahdon joukkoon. Siivilöi sekaan kuivat ainekset ja sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
5. Leikkaa läpimitaltaan 26cm irtopohja- tai piirakkavuoan pohjalle leivinpaperista ympyrä ja aseta se vuoan pohjalle. Voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200°C noin 15-20 minuuttia. Mutakakun kuuluu jäädä löysäksi keskeltä, joten ole tarkkana, ettet kypsennä kakkua liikaa!
6. Anna mutakakun jäähtyä vuoassa. Siirrä tarjoilualustalle ja tarjoile halutessasi kermavaahdon kera.

Vinkki: Puolita resepti läpimitaltaan 20cm vuokaan.
Älä kokeile kakun kypsyyttä keskeltä. Mutakakun kuuluu jäädä löysäksi. Mutakakku on valmis, kun kakku on reunoilta kypsä, mutta keskeltä edelleen hyllyvä.



Eilen Englannissa vietettiin pannukakkupäivää, mut nyt vähän erilaisiin kakkutunnelmiin.

Laitettiin nimittäin Lindan kanssa leivontalkoot pystyyn ja kehiteltiin pari reseptiä viikonlopun ystävänpäivää silmälläpitäen. Täällä Englannissa ystävänpäivä ei ole niinkään ystävänpäivä Suomen malliin, vaan lähinnä pariskuntien juhla. Kaupat ovat täynnä sydämenmuotoisia konvehteja, ruusun terälehtiä ja lahjakortteja pariskuntahemmotteluun. Korttiliikkeet pursuaa toinen toistaan supersöpöjä Valentine's Day -kortteja, joiden vastaanottamista en pistäis pahakseni. Ehkä pitäis hankkia itselleni joku I love you to the moon and back -kortti, koska hei, miks ei?

Leivottiin paprikasydämellä, oliiveilla ja rosmariinilla koristeltua focacciaa sekä mintunmakuista mutakakkua, ja tehtiin sitruunamehusta ja vadelmista raikkaan pirteät juomat.
Ihanan focaccian ja sitruunaisten vadelmajuomien ohjeet löytyvät Lindan blogista, ja  ihan superherkullisen minttusuklaamutakakun reseptin voi bongata tosta ylempää!

Olitte sitten innokkaita leipojia tai ette, niin luvatkaa kuitenkin yksi asia: Kokeilkaa minttusuklaamutakakkua! Tähän saa tarvittaessa upotettua joululta jääneet minttusuklaakonvehdit, ja voin luvata, että tällä hurmataan kuka vaan, joka innostuu vähääkään kuullessaan sanan minttu tai suklaa - tai sitten voi hurmata ja hemmotella ihan vain itseään! Koska hei, miks ei?