perjantai 15. huhtikuuta 2016

10 kk Englannissa


1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa | 8kk Englannissa | 9kk Englannissa

Mä olen nyt Suomessa. Palasin kotiin maanantai-tiistai välisenä yönä. Olo on vieläkin ehkä vähän epätodellinen, ihan kuin kymmentä Englannissa viettämääni kuukautta ei olisi ollutkaan. Oon päässyt yllättävän nopeasti aikaerorasituksesta yli, ja oon pitänyt itseni kiireisenä hoitamalla virallisia ja vähemmän virallisia asioita (muun muassa vuoden aikana ilmestyneiden Mondo-lehtien lukemista kirjastossa). Marks&Spencerin juustoskonssit on piilotettu pakastimen syövereihin Englanti-ikävää varten, mutta toistaiseksi niitä ei oo tarvinnut vielä kaivaa esiin.
Ehkä mä sisäistän tän Suomeenpaluun jossain vaiheessa. Tai sitten en. On oikeastaan aika ihanaa olla taas kotona.

Viimeinen kuukausi Englannissa meni naurettavan nopeasti. Muutamat matkustussuunnitelmat peruuntuivat, kun päädyin viettämään viikon sängynpohjalla kunnon flunssan takia, ja olo senkään jälkeen ei ollut vielä kovinkaan hyvä. Ensimmäisten aurinkoisten kevätpäivien missaaminen harmitti, mutta onneksi niistä päästiin nauttimaan vielä monta kertaa tervehdyttyäni!
Sää oli mitä mainioin, vaikka vettäkin tuli taivaalta ihan kiitettävään tahtiin. Aurinko kuitenkin paistoi aika monena päivänä, ilma oli lämmin ja uusia kukkia puhkesi kuin sieniä sateella. Kirsikkapuut ja magnoliat tekivät maisemista ihanan vaaleanpunaiset, vaikka muuten puut eivät ehtineetkään vielä oikein vihertää.
Maalis-huhtikuun taitteessa bongasin metsäretkellä Bluebellejä, englanninsinikelloja, ja vaikken kokonaista sinikellomerta, Bluebell Forestia, nähnytkään, niin ne bongattuani totesin, että nyt voin lähteä Englannista hyvillä mielin!

Alkukuusta kävin ihanalla päivävisiitillä pikkuruisessa Ryessa. Muutaman kerran tuli pyörittyä Lontoossakin, muun muassa salaisissa puutarhoissa, muutamilla uusilla markkinoilla ja kivoissa kahviloissa, ja töiden loputtua virallisesti 6.4. mulla alkoi vajaa viikon mittainen vapaaputki Englannissa. Ehdin siis vielä silloin tehdä yönylimatkan lempikaupunkiini Bathiin ja ihan hillittömän hullun, hauskan ja mieleenpainuvan neljän päivän roadtripin Cornwalliin kaverin kanssa.
Cornwallin reissu oli aivan täydellinen lopetus mun au pair -vuodelle, puhumattakaan siitä, että sain heti kerralla työkuviot ja -stressit pois päästä, ja Suomeen palatessani tuntui kuin olisin ollut pidemmälläkin reissulla Englannin eteläkärjessä!

Töiden lopettamisesta mulla jäi tosi hyvä fiilis. Mulla oli jostain syystä jatkuvasti tunne siitä, että host-vanhemmat vain odottaa pääsevänsä musta eroon. Viimeisenä koti-iltana käytiin kuitenkin vielä viimeisen kerran pubissa syömässä illallista, ja mulle jäi visiitistä tosi hyvä mieli! Oli kiva viettää taas aikaa yhdessä host-vanhempien kanssa pitkästä aikaa, ja sain myös kuulla heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan, jotka valottivat myös mulle syitä esimerkiksi siihen, mikseivät he ota tilalleni uutta au pairia. Ei se vika ollutkaan minussa.
Sain keskiviikkoaamuna host-vanhemmilta autokyydin juna-asemalle, halattiin hyvästeiksi ja sovittiin, että pidetään yhteyttä viesteitse, ja niin aion myös tehdä. Vaikken mä saanutkaan host-perheeni vanhemmista ylimpiä ystäviäni kuten joskus haaveilin, vaikka me ollaan aika erilaisia, ja vaikken tavallisesti sellaisten ihmisten kanssa olisikaan yhteyksissä, niin kymmenen kuukauden asuminen saman katon alla on kuitenkin sentään jotain. Haluan pitää yhteyttä ja muistella niitä hyviä hetkiä, joita vuoteen on host-vanhempienkin kanssa mahtunut, ja toivon, että myös he tekevät niin.
Läksiäislahjaksi sain ihanan valokuvakirjan kuluneelta vuodelta. Vähän tuli tippa linssiin sitä selaillessani.

Kuukauden aikana ehdin myös stressata kouluunhakuja ja Suomeen paluuta. Mitä mä oikein teen Suomeen palattuani? Ei mulla edelleenkään oo mitään tarkkoja suunnitelmia, pääsykoekirjat lepäävät sängyllä avaamattomina ja mikään mun suunnitelmista ei oo vielä varma. Mutta suunnitelmia ja unelmia on, ja toivon, että ne kantaa pitkälle. Ainakin musta tuntuu, etten jaksa just nyt stressata tulevaisuudesta pätkääkään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti