sunnuntai 7. helmikuuta 2016

8kk Englannissa



1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa

Kyllä, täällä näyttää jo tältä! Mantelipuut on kuin jättiläismäisiä lumipalloja, narsissit, helmililjat ja esikot kukkii ja päivät pitenee. Okei, aurinkoa ei oo kyllä näkynyt paria hassua päivää lukuunottamatta, ja päivittäiset sadekuurot on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Puhumattakaan tästä hillittömästä tuulesta, joka on jatkunut koko talven, ja jonka ansiosta kadulla kävellessä meinaa kaatua ja sadepäivinä vettä tulee vaakatasossa. Onko Englannissa aina näin tuulista?!

Tää kuukaus tuntuu taas kestäneen ikuisuuden, mut tällä kertaa syy on siinä, että viikot on täyttyneet jos jonkinlaisesta ohjelmasta. En siis valita! Kävin päiväreissulla Cambridgessa ja kolmen yön reissulla Pariisissa, ja joo, myönnän, Lontoossakin on tullut vietettyä aikaa taas harvase päivä... Heh. Mut Lontookin on taas näyttänyt mulle uusia, kivoja puoliaan: Oon käynyt muun muassa brunssilla ihanassa Ginger&White -kahvilassa, löytänyt salaisen puutarhan, yökyläillyt, viettänyt aikaa ystävän kanssa, syönyt Lontoon parhaan kuppikakun ja ihmetellyt banaaneja ja Bowien muistoksi kasautunutta ruusumerta Brixtonissa. Oon pikku hiljaa huomannut, että oon alkanut jopa pitämään Lontoosta. Lontoo ei oo mikään viikonloppumatkakohde, se vaatii aikaa ja tutustumista, jotta sieltä löytäisi pinnan alta ne kiinnostavimmat paikat Big Benin ja Hyde Parkin sijaan.
Okei, tein myös yhden katastrofaalisen bussireissun Yaldingiin ja Tunbridge Wellsiin, mutta siitä ei sen enempää, koska haluan mieluiten unohtaa koko kamalan maanantain...

Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että mun au paireilut olis nyt aupparoitu. Oon ihan ja täysin poikki. Iltaisin nukkumaan käydessä päässä soi joko vauvan itku tai pojun soittorasian Mozart-musiikki, eikä auta vaikka yrittäisin tunkea kuulokkeet korviin ja kuunnella jotain ihan muuta.
Työpäivät tuntuu pakkopullalta, ja yleensä odotan vain vapaapäiviä, että pääsisin tekemään omia juttujani. Ei niissä työpäivissäkään oikeestaan mitään vikaa ole, mutta jatkuva pojun vahtiminen ja kotitöiden teko ottaa kyllä voimille. Pahinta on ehkä se, että työpäivistä on tullut niin rutiininomaisia, etten oikein osaa enää nauttia niistä kuten aluksi. Herätys, aamupala, leikkipuistolenkki, lounas, päiväuniaika, leikkimistä, päivällinen, kylpy, nukkumaan. Joka ikinen päivä.
Oon nyt viime viikkoina yrittänyt kovasti keksiä jotain uutta tekemistä ja toimintaa pojun kanssa, mutta pää lyö tyhjää. Jos jollakulla on varastossa jotain kivoja aktiviteetteja, mitä voisi puuhailla 1-v taaperon (joka ei istu sylissä eikä kykene keskittymään mihinkään kahta sekuntia pidempään) kanssa, saa ehdottaa. Leikkipuistokäynneistä on tullut työpäivien ehdottomia kohokohtia, mutta muutaman kuukauden ajan siellä lähes päivittäin vierailtuani alkais muutoksen tuulet jo vähän houkuttelemaan.

Tavallaan en kuitenkaan haluaisi vielä lähteä, ja eniten mua täällä vielä töissä pidätteleekin se, että täällä Iso-Britanniassa olisi vielä niin paljon nähtävää. Yritän kovasti takoa päähäni, että ei mun tarvitse nähdä kaikkea tänä vuonna, että voin mä tulla tänne uudestaankin vaikka joka ikinen kuukausi jos siltä tuntuu, ja lyhentää bucket listiäni aina vähän kerrallaan.
Mulla on ollut aika kova koti-ikävä, mut asiaa mietittyäni huomasin, että ei mulla oikeastaan oo niinkään Suomi-ikävä, vaan mulla on ikävä ihmisiä Suomessa ja erityisesti sitä, ettei mun tarvitsisi olla enää töissä au pairina.
Okei, mulla on kaksi muutakin syytä, miksen ole vielä ottanut lopareita:
1) En uskalla sanoa, että olisin lähdössä. Oon siis alustavasti suunnitellut palaavani Suomeen huhti-toukokuussa, mutten oo vieläkään saanut avattua suutani ja kerrottua host-vanhemmilleni suunnitelmistani. Naurettavaa...
2) En keksi mitä teen au pair -vuoden jälkeen. Tämä on ehkä se ongelmista suurin. Siis mitä mä oikein teen? Joo, aion hakea kouluun. Jos vain keksisin, minne hakisin. Luulin jo suunnitelmieni olevan selvät, mutta eilen yöllä heräsin ajatukseen, että onko se ala kuitenkaan mua varten. En tiedä. Voisko joku vaan täyttää hakulomakkeet (ja ehkä myös lukea ja osallistua pääsykokeisiin) mun puolestani, kiitos?
Suunnitelmia sille nimeltämainitsemattomalle kakkosvaihtoehdollekin olisi niin paljon, että kouluun hakeminen tuntuu entistäkin inhottavammalta...

Tulevassa kuussa on pari kivaa tapahtumaa, joihin aion osallistua, ja muutama retkikohdekin olis tarkoitus saada pois bucket listiltä pyörimästä. Yritän parhaani mukaan ottaa tän kuun jotenkin rennommin, ja päästä tästä työstressistä jotenkin eroon, jos se vaan on mahdollista... Parin päivän päästä päästään myös viettämään pannaripäivää, joka on näköjään englantilainen versio laskiaistiistaista. Lettupannut esiin!
Tässä pari tavoitetta tulevalle kuulle:

  1. Keksi uusi harrastus pojun kanssa done
  2. Tee kotiinlähtösuunnitelma done
  3. Kerro kotiinlähtösuunnitelmista host-vanhemmille done
  4. Käy yönylireissulla ihan uudessa paikassa done



8 kommenttia:

  1. Sun ajatukset kuulostaa niiiin tutuilta! Olin ihan loppu au pairina olemiseen ja kaikkeen, vaikka tykkäsinkin mun perheestä ja varsinkin lapsista paljon. Au pairuus ei vaan (ainakaan mulle) oo sopiva pitkäaikaisena. Ja mulla oli ihan samat ongelmat, että miten kertoisin perheelle. No, mulla viisumiongelmat pelasti ainakin osittain pahiksen roolin ottamiselta, enkä valita yhtään. Se vaan tuntuu niin vaikealta avata suunsa lopettamisen suhteen!

    Mullakin suunnitelmat on varsin auki ens vuoden suhteen, nyt ees vähän enemmän selvillä kuin ennen, mutta joo, ymmärrän täysin myös tuntemuksesi siitä, ettei yhtään tiedä mitä menis opiskelemaan ja minne :D toivottavasti asiat selkeytyy siellä ja jos oot ihan poikki, rohkaisen avaamaan suun, sillä vaikka kertominen onkin vaikeaa, mieti miten poikki oot fyysisesti ja henkisesti jos joudut vielä jatkaa monta kuukautta, vaikket haluaisi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla etten oo ainoo ja ettei se ole vaan minä, vaik toisaalta eihän tällasta väsymystä kenellekään toivois..!

      Kiitos! ♥

      Poista
  2. Siis ootko oikeesti joka päivä noin pitkään töissä?! Ei kaikki au pairius oo noin rankkaa... Ikävää, et ne kohtelee sinuu noin.

    Ja siis ei oo pakko, mutta miusta ois oikeesti kiva joskus treffata! Huomasin, että meiltä menee (ainakin sunnuntaisin) suoriakin junia Chathamiin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuntuu, ettei mun host-vanhemmat juurikaan arvosta mua.. Tai jotenkin niillä ei käy mielessäkään, että mun päivät on näin pitkiä. Sääliksi käy seuraavaa au pairia, toivon vaan että näillä vanhemmilla syttyis joku lamppu!

      Poista
  3. I feel you! I so feel you! Helmikuu on nyt mun yhdeksäs kuukausi aupairina. Alkaa jo vähän olemaan ihan loppu. Oon myös erittäin vainoharhainen (kun oon suihkussa kuulen pojan itkun korvissani vaikka tiedän että olen yksin kotona) ja pää lyö ihan tyhjää kokoajan muutenkin. Vaikea keskittyä mihinkään ja tuntuu etten edes muista mitään. Ok voi olla että on jotan dementian esivaiheita ;D

    Mutta oon mä vaan niin loppu kans! Mä ite mun 2,5v pojan kanssa käyn paljon kirjastossa ja satutunneilla. Tietty sulla on paljon pienemmät lapset ja jos ei tosiaan istu eikä keskity niin on tietenkin hieman erilaista. Mä en tiiä. Muovailuvahaa? Taikataikinaa (ei haittais jos vaikka joutuis suuhunkin?) jotain maalaamista tyyliin alasti kylppärissä ennen kylpyä :D:D en tiiä. Tsemppiä!

    Hyvät on sulla suunnitelmat Maaliskuulle! Onko sulla miten lomia tai vapaapäiviä? Vai onko ne semmosia että sovitte keskenänne? Mähän oon siis täälä Texasissa Cultural Caren kanssa ja mulla on 1,5 päivää vapaata viikossa ja vähintään 1 viikonloppu kuukaudesa. Lisäksi 14 lomapäivää tän vuoden aikana. Mietin että onko sulla mitään semmosta vai onko mitään sääntöjä? Ei varmaan kun sulla ei oo järjestöä. Mutta tsemppiä!! Pian oot kuitenkin jo suomessa ja sit kaipaat Englantia ihan kamalasti. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihmettelen vaan että miten äidit / isät oikeasti pärjää pienten lasten kanssa. Tää on oikeesti aivan naurettavan rankkaa! Ehkä se jotenkin sit tuntuu erilaiselta sitten, kun on omia lapsia huolehdittavana...
      Mulla on siis työvuorot host-äidin työvuorojen mukaan, eli vapaapäiviä on 2-3 per viikko. Vapaapäivien määrä ei siis oo sinällään ongelma, vaan ongelma on mun työpäivien naurettava pituus, joka valitettavan usein on 11-23 ja 21-18. Mun "helpoimmatkin" työpäivät on pituudeltaan 21-16. Vapaa-aikaa tai edes hengähdystaukoja työpäivinä ei siis jää oikeestaan ollenkaan...

      Ja jep, mua harmittaa hirveesti, kun tuntuu, etten pysty oikein yhtään nauttimaan Englannissaolosta, koska tiiän kuitenkin loppujenlopuksi kaipaavani tätä paikkaa sitten kun Suomeen palaan... Mut onneksi tänne voi tulla aina uudestaan!
      Kiitos vinkeistä! ♥

      Poista
  4. Ai, mitäkö jos ei heti osaa valita OIKEAA opiskelupaikkaa...no, sitten vaihdat vaan sinne mikä SILLOIN tuntuu kiinnostavammalta. Heti ei tarvitse olla kaikki 7-oikein valittuna, 4 ja lisänumerokin riittää.

    VastaaPoista