tiistai 23. helmikuuta 2016

Kiinalaisen uuden vuoden paraati | Lontoo 14.2










Ystävänpäivänä, kun teehuoneet täyttyivät sydänteemaisista iltapäiväteistään ja ravintolat pursusivat romanttisilla kynttiläillallisilla kyhnääviä nuoriaparia, Lontoossa Trafalgar Squarella meininki oli vähän toinen: Paperilyhdyt heiluivat, kiinalaisen ruoan tuoksu tulvi nenään, apinapukuiset maskotit viihdyttivät pikkulapsia ja värikäs paraati liikkui rumpujen paukkeen tahtiin.
Trafalgar Squarelta liikkeelle lähtenyt kiinalaisen uuden vuoden paraati liikkui pikku hiljaa kohti Chinatownia. "Massiiviseksi" kuvailtu paraati oli omissa silmissäni pienoinen pettymys, ja yllätyin siitä, miten pieni se loppujen lopuksi oli. Mut tulipahan nähtyä!

Ihmismassa oli valtava jo Trafalgar Squarella, jossa paraatin jälkeen oli myös erilaista uuden vuoden ohjelmaa ja kiinalaisia ruoka- ja krääsäkojuja. Meininki ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Chinatowniin, vaikka kiinalaiskaupunginosassa ei pahemmin ravintoloiden ja satunnaisien tanssiesitysten lisäksi kummoisempaa ohjelmaa ollutkaan: Chinatownin kapeilla kujilla oli niin paljon porukkaa, etten ole koskaan elämässäni ollut samanlaisessa ruuhkassa. Se ei ollut mitään verrattuna ruuhka-aikana liitoksistaan nitisevään metroon, Tokion juna-asemiin tai Bastille Dayn Eiffel-tornin ilotulituksen jälkeiseen ruuhkaan Champ de Marsissa: Luulin jo puristuvani hengiltä, kun ihmisiä tunki kapeille kaduille vain lisää ja lisää, vaikkei kukaan keskellä katua päässyt liikkumaan senttimetriäkään. Uskomatonta...

No, mutta kokemusten ja paraatikuvien lisäksi mukaan tarttui sentään ilmainen paketti nuudeleita, yhteiskuva apinamaskotin kanssa sekä paperinen lohikäärme, jonka myyjää metsästettiin läpi Chinatownin. Olisi sen ystävänpäivän aika paljon huonomminkin voinut viettää!




4 kommenttia:

  1. Mä kävin Lontoossa 13.2 ja kattelin vaan kyynel silmässä kun porukka pisti noita paraatin puitteita pystyyn :D Siis tottakai mä missään kaikki hienoudet päivällä. China Townissa tosin kävin ja oli siellä muuten porukkaa silloinkin joskaan ei ihan noin paljoa mitä sä kuvailit. Meinasin haljeta siellä tallaillessani riemusta kun jostain nurkan takaa pyyhälsi pari lohikäärmettä ja puoli kylää pisti shown pystyyn siinä keskellä katua. Ruokaa lensi ja ihmisiä roikkui puoliksi ulkona ikkunoista sun muuta ja mä olin ihan fiiliksissä. Ihana Kiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! :D Yritä päästä ens vuonna sitten! Lontoossa on kyllä se hyvä puoli, että siellä on niin multikultturelli meininki et koti-ikävää (ja matkailukuumetta!)saa helpotettua millon milläkin (oli se sit kiinalainen lohikäärme tai ruisleipä)!

      Poista
  2. Siis epäreilua miten hyviä kuvia sait! Ei miulla ollu näin hienoja... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt, tai muuten joudun paljastamaan kaikille miten käytin häikäilemättömästi kyynärpäätaktiikkaa päästäkseni eturiviin hyvälle kuvauspaikalle..!!! :---D

      Poista