keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ajatuksia Englannista





En koskaan suunnitellut tulevani au pairiksi Englantiin.
Mikä tahansa muukin maa olis käynyt ihan yhtä hyvin. Mulla ei oikeastaan koskaan ollut suurempaa hinkua matkustaa tänne punaisten puhelinkoppien paratiisiin. Ja jos totta puhutaan, en tiennyt Englannista oikeastaan yhtään mitään kun lupasin tammikuussa 2015 matkustaa tänne kesäkuun kuudes päivä aloittaakseni työt lastenhoitajana tuiki tuntemattomassa perheessä.
Kun isäntäperheeni kysyi, mitä haluaisin Iso-Britanniassa nähdä, mulle tuli ensimmäisenä mieleen kalkkikivikalliot, Skotlanti ja meri. Kerroin haluavani käydä iltapäiväteellä, nähdä Iso-Britanniaa päästä päähän ja tutustua englantilaiseen kulttuuriin.

Olinpa mä naiivi. En mä koskaan ajatellut, että Englanti olisi tällainen maa. Näin erilainen, kaunis, moniulotteinen. Näin kamala, pinnallinen ja ruma. Näin uskomaton, rakastettava ja ihastuttava.
Englanti on niin paljon muutakin kun väentungoksessa kylpevä monikulttuurinen Lontoo. Niin paljon muutakin kuin skonssit ja tee. Niin paljon muutakin kuin punaiset puhelinkopit ja kaksikerroksiset bussit.

Oon ollut täällä pian kuusi kuukautta. Puoli vuotta. Mä en oikeastaan enää muista, millainen on stereotyyppinen englantilainen, tai millaisena pidin englantilaisia ennen kuin tulin tänne. En muista, millaisena näin Chathamin Englantiin tottumattomin silmin, tai mitä ajattelin kun matkustin ensimmäisen kerran Lontooseen.
En enää tunne samanlaista ilon läikähtelyä kävellessäni pitkin lemppari Public Pathiani. Oon tehnyt sen jo liian monta kertaa. En tunne tarvetta kaivaa kameraa esiin kun bussi kaartaa illalla ohi Big Benin. Enkä ihmettele, kun host-äiti sanoo joka aamu ensimmäisenä minut nähdessään "Hiya, you alright?" Niistä on tullut niin arkipäivää.

Viime aikoina oon miettinyt, milloin se oikein tapahtui. Milloin tuhannet tiilitalot alkoi näyttämään ihan tavallisilta ja marraskuussa kukkivat puut ei saaneet enää päätäni kääntymään?
Se tapahtui ihan huomaamatta, päivien, viikkojen ja kuukausien kuluessa.  Jotenkin surullista, että kaikkeen tottuu. Kaikesta ihmeellisestäkin tulee lopulta arkipäivää. Erikoisesta tuleekin tavallista. Uudesta jo opittua.
Vähän jännittää, miten eksoottiselta Suomi näyttää puutaloineen ja havumetsineen pian koittavalla Suomi-lomalla. Tuntuuko, että olisin palannut takaisin kotiin, vai alanko tuntea koti-ikävää?

Päivien, viikkojen ja kuukausien aikana oon oppinut ja muuttunut. Oon astunut pois mukavuusalueeltani ja löytänyt itsestäni taas jotain ihan uutta, jotain vanhaa joskus kadottamaani. Oon tehnyt asioita, joihin en ois uskonut kykeneväni. Oon ylittänyt itseni.
En oikeestaan tiedä miksi päätin kirjoittaa tällaisen postauksen. Eihän tässä oikeestaan oo päätä eikä häntääkään. Mutta halusin vain sanoa,
oon niin onnellinen, että päätin lähteä.


Millainen kuva teillä on tai oli Iso-Britanniasta?



2 kommenttia:

  1. Mä en usko että mulla oli oikein mitään kunnon kuvaa briteistä ennen tänne muuttoa. Olin käynyt pari kertaa Lontoossa, mutta ei pääkaupungeissa on aina aika erilainen filis kuin muualla maassa. En mä osaa myöskään oikein sanoa miten mut ajatusmaailma on muuttunut. Britit on huomattavasti monipuolisempi paikka kuin olisin koskaan osannut kuvitella niin luonnon kuin ihmistenkin puolesta. Ehkä selvin ero minkä mä osaan nimetä tän hetken ja sen ajan kun mulla ei vielä ollut brittejä kavereina (eli joskus reilut kaks vuotta sitten?) on se miten muut ihmiset näkee Britit. Ihmiset puhuu aina ihanasta brittiaksentista, eikä kukaan tunnu ymmärtävän että sellasta asiaa ei ole edes olemassa - kaikilla on vaan mielessä Cambridgen aksentit kun ne puhuu briteistä. Se stereotyyppisten kuvien ihannointi on alkanut ärsyttää mua. Vaikka juuri ne oletukset että briteissä sataa joka päivä, että kaikki ihmiset litkii täällä teetä ja parasta tässä maassa on Big Ben ja Camden. Joskus tuli juteltua jonkun suomalaisen kaverin kanssa ja siltämeinasin tippua silmät päässä kun totesin tavanneeni elämäni aikana kolme brittiä, jotka ei aktiivisesti käytä tai oo käyttänyt huumeita. Ja musta tyyliin toi huumekulttuuri on paljon oleellisempi osa mun generationin brittikulttuuria kun vaikka just noi afternoon teat.

    Nää tuli nyt päällimmäisenä mieleen! Vois kyllä kirjoitella tästä ihan postauksenkin kun saisin jostain revittyä aikaa!

    VastaaPoista
  2. Moi, kommentoin vaan et ihana lukea näitä sun tekstejä. Ja tosiaan voin samastua tohon fiilikseen, kun se uutuudenviehätys hetken päästä vaan huomaamatta katoaa, eikä ne maisemat tai asiat aiheuta enää samanlaista onnen ja ilon tunnetta... Mut se varmaan kertoo siitä et oot kotiutunu sinne. Sit pitää lähtee reissuun uuteen paikkaan ;) Kaikkea hyvää sinne! Meinaatko siis olla koko vuoden?

    VastaaPoista