torstai 17. joulukuuta 2015

Paluu Suomesta Englantiin



Suomi oli, tuli ja meni.
Olinko mä oikeesti siellä vain viikon? Ehdin tehdä uskomattoman määrän kivoja juttuja. Leikkautin muun muassa viimein hiukset, järjestin englantilaiset teekutsut, täytin 19, skräppäilin pitkän tauon jälkeen, tapasin sukulaisia, pikkujouluilin, saunoin, leivoin, kävin joulumarkkinoilla, kyläilin ja tapasin piiiiiitkästä aikaa parasta ystävää. Jokaiselle päivälle oli jotain tekemistä, koska totuushan on, etten pysty vaan olemaan tekemättä mitään.
Mutta viikon aikana en imuroinut kertaakaan, en pyyhkinyt pölyjä, en vaihtanut yhtään vauvan vaippaa, en tiskannut, en kuullut korvia riipivää vauvan itkua. Lomailin. Ja se jos mikä oli ihanaa.

Menomatka sujui suorastaan naurettavan hyvin. Sain nukuttua kentällä kolmisen tuntia ja koneessa vielä pari lisää.
Kun astuin lentokoneesta Suomen maaperälle yli kuuden kuukauden tauon jälkeen, tuntui, kuin koko Englannissaoloaika olisi vain pyyhkiytynyt pois. Vastahan mä olin Suomessa, juhlin lakkiaisia ja pakkasin matkalaukkua au pair -vuotta varten. Ja nyt mä oon taas täällä. Kylmässä, pimeässä, kuusipuiden kehystämässä Suomessa. Se oli tavallaan aika ihanaa. Mut vähän pelottavaa. Eikö sitä puolta vuotta ollutkaan?

Ensihetkestä alkaen tuntui, etten millään haluaisi palata takaisin Englantiin, ja valitin siitä varmasti jokaiselle joka vaan suostui kuuntelemaan (sori vaan...). Englannissa olosta on tullut arkipäivää. Työkuviot tuottaa enemmän ahdistusta kuin innostusta. Oonko mä kyllästynyt vai vaan poikki?

No, viikon lomareissun jälkeen palasin kuitenkin Chathamiin tiistaina. Paluuärsytystä ei ainakaan lieventänyt se, että istuin Gatwickilta Lontooseen vievässä junassa yli kaksi tuntia puolen tunnin sijaan, ja olin muutenkin jo valmiiksi väsynyt vajaa neljän tunnin yöunien jäljiltä. Tai se, että jouduin heti yövuoroputkeen, vaikka mulla piti olla kaksi päivää vapaata paluuni jälkeen, ja olin muutenkin rättiväsynyt.

Univelkaa on yövuorojen jäljiltä edelleen, mutta pahin ärsytys alkaa jo olla tiessään. Englannissa olosta on kuitenkin tullut jo niin arkista, etten osaa enää iloita täällä olosta samalla tavalla. En oo ehtinyt viime viikkoina oikein matkustellakaan mihinkään pidemmälle, mikä harmittaa. Tarkoitus kuitenkin on, ja yritän parhaani mukaan taas löytää arkisistakin asioista iloittavaa. Löysin esimerkiksi toissapäivänä kävelylenkillä lähitienoolta aivan ihanan, hiljaisen metsäpolun lähellä kauniisti sammaloituneita tiilitaloja, enkä voi uskoa, etten oo aiemmin löytänyt kyseistä paikkaa. Kyllä täältä Chathamistakin siis löytyy vielä uutta ja erilaista, vaikka luulin jo tuntevani kaupungin kauttaaltaan.



3 kommenttia:

  1. Totanoin ootko oikeasti miettinyt perheen vaihtamista? Koska musta kuulostaa siltä että sun au pair duuni ei oo ollenkaan sitä mitä sen kuuluisi olla. Ei se hauskaa mullakaan aina ollut mutta ainakin musta tuntu että mun perhe kunnioittaa mua. Enhän mä enempää sun tilanteesta tiedä mutta musta kuulostaa vaan tosi epäreilulta että sä yhtäkkiä joudut töihin vapaapäivänä ja tekemään älyttömät määrät kotitöitä. Vaikka matkustelu ymv. onkin niitä au pairiuden parhaimpia puolia niin ei sen arkielämän kuuluisi aiheuttaa pelkkää ärsytystä ja epätoivoa. Mutta kuten mä sanoin mäen tiedä sun tilanteesta sen syvällisemmin. Mä voin kolmen perheen kokemuksella kertoa miten tärkeää se yhteinen sävel ja kunnioitus on ja että se tuntuu ihan erilaiselta olla hyvässä perheessä kuin ihan siedettävässä.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltö Jasminin kanssa. Ollenkaan haluamatta loukata. Oon työskennellyt perheessä, joka ei kunnioita, ja perheessä, joka kunnioittaa. Jälkimmäinen on nykyinen. Rakastan koko elämääni, kun työkuviot on kunnossa. Kannattaa alkaa harkita perheen vaihtoa, ei arjen kuulu olla tuskaisen rankkaa. Vaikka Englanti on miullekin arkipäivää, tykkään siitä silti. Miusta kuulostaa, että tuo perhe polttaa siut loppuun. En tosiaan halua loukata, mutta siun tilanne kuulostaa tosi pahalta :/

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä suunnittelin perheen vaihtamista ja otinkin jo pariin yhteyttä, mut päätin kuitenkin että jään tänne. Ei varmasti se paras vaihtoehto, koska tuntuu, että oon täällä vain toisten poljettavana, kun en viitsi sanoa vastaankaan, mut valitsin kuitenkin helpoimman vaihtoehdon ja päätin jäädä tänne. Vihaan tällasta nössöilyä, mut en vaan voi itelleni mitään... :D Perheen vaihtamisessa ois kuitenkin ne omat huonot puolensa, ja periaatteessahan kuitenkin tykkään olla nykyisessä työpaikassa (ts onhan täällä hyviäkin puolia). Oon sopinu itteni kanssa, et sit kun en enää jaksa, keksin vaan jotain muuta tai palaan Suomeen. Yritän olla polttamatta itteäni loppuun!

    VastaaPoista