3 + 1 kirjavinkkiä

Hyvä kirja on sellainen, joka saa kylmät väreet kulkemaan läpi selkäpiin, kun kannen sulkee viimeisen kerran. Sellainen, joka herättää ajatuksia ja jota jää pohdiskelemaan pitkäksi aikaa. Sellainen, jonka luettuaan haluaa lukea kaikki kyseisen kirjailijan teokset siltä istumalta. Sellainen, joka saa miettimään, miten tällainen kirja on osattu edes kirjoittaa. Sellainen, johon ei malta asettaa kirjanmerkkiä väliin. Sellainen, joka tekee mieli ostaa omaksi heti sen luettuaan, vaikkei koskaan enää lukisikaan sitä uudestaan.
Tässä neljä kirjaa, jotka ovat kaikki sellaisia.

The Year I met You

Cecelia Ahern (2015)

"Nothing can bend to our will. I neglected my garden and I allowed the slugs to take over. That is exactly what I have done with myself."

Kaikki on varmasti vähintäänkin kuulleet Ahernin P.S. I Love You (Suom. P.S. Rakastan sinua) -esikoisteoksesta, josta on tehty myös loistava elokuvaversio. Olen innostunut lukemaan nyt Ahernin romaaneja enemmänkin, enkä ihmettele, miksi kyseinen irlantilaiskirjailija on niin suosittu! Ahernin tyyli on omaperäinen, ja vaikka kirjojen teemat ovat hyvinkin arkisia, niissä on todella mielikuvituksellinen, viisas ja ajatuksiaherättävä ote.

The Year I met You kertoo Jasminesta, kolmikymppisestä työnarkomaanista, joka saa potkut työstään ja joutuu ensimmäistä kertaa elämässään tilanteeseen, jossa vapaa-aikaa on enemmän kuin liikaa. Kyllästyttyään tyhjänpanttina olemiseen ja vihaamansa naapurin tarkkailuun, hän päättää kohdistaa tarmonsa puutarhanhoitoon. Pikku hiljaa hän oppii enemmän niin itsestään, uudesta harrastuksestaan kuin naapureistaankin.

Teos sopii kuin nakutettu tämänhetkiseen slow down -elämäntyylibuumiin. Se on pohdiskeleva aikuisen ihmisen kasvutarina ystävyyden siivittämänä, täynnä ajatuksia herättäviä kielikuvia ja mielenkiintoista symboliikkaa. Takakannen suljettuaan ei voi kuin miettiä, mikä tässä elämässä olikaan tärkeää.

Vinkki: Monet Ahernin kirjoista on suomennettu, joten tätäkin voi toivon mukaan odotella käännettäväksi lähitulevaisuudessa!

Saving Grace

Jane Green (2014)

"The more perfect the illusion, the more her secrets will recede. Or so she thinks.

If she just keeps running and running, keeps being the perfect wife, mother, cook, the past will surely just disappear."

Saving Grace kertoo Gracesta, menestyneestä, kaikkien ihailemasta, kuuluisan kirjailijan vaimosta, jolla on ulkopuolisen silmin täydellinen elämä: Menestyksekäs ura kokkina, upea tyyli ja kukoistava parisuhde. Totuus on kuitenkin toinen. Grace tekee kaikkensa pitääkseen yllä kulisseja, joiden luomaan valheelliseen totuuteen hän uskoo itsekin. Kaiken kaaoksen keskellä kuvioihin astuu Beth, täydellistäkin täydellisempi kaikesta huolehtiva assistentti, joka alkaa pikku hiljaa hivuttautua Gracen elämään vieden mennessään kaiken. Gracen täytyy päättää, haluaako jatkaa elämäänsä täydellisten kulissien keskellä, vai tavoitteleeko hän aitoa onnellisuutta.

Hidastempoisuudestaan huolimatta Saving Grace imaisee mukaansa ensimmäisestä luvusta lähtien. En voinut muuta kuin jännittää, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu ja miten kirja ylipäänsä loppuu. Teos oli yllätyksiä täynnä alusta loppuun saakka, eikä lopputulos ollutkaan niin itsestäänselvä kuin aluksi luulin.

Plussaa vielä ihanista, tarinaan liittyvistä resepteistä, joita löytyy melkein joka luvun lopusta ilman, että ne tuntuisivat pakotetuilta ja päälleliimatuilta.

Snow Flower and the Secret Fan

Lisa See (2005)

Suom. Lumikukka ja salainen viuhka

"My tassels parted and I saw that his eyes were cast down. He was looking at my feet. I blushed. I held my breath, hoping to still the tassels so he wouldn't glimpse the emotions on my cheek. I didn't move neither did he. I was sure he was still examining me. All I could do was wait.

Finally, my husband said, 'I've been told you're very pretty. Are you?'"

Tätä kirjaa ei voi ylistää liikaa. Kerronta on välillä suorastaan naurettavan yksitoikkoista ja yksityiskohtiin paneutuminen niin pikkutarkkaa, että esimerkiksi lukiessani jalkojen sidonnasta paha olo nousi kurkkuun ja teki mieli jättää lukeminen sikseen. Mutta silti Snow Flower and the Secret Fan on aivan mielettömän loistava.

Jos tykkää historiallisista romaaneista, on kiinnostunut kiinalaisesta historiasta tai tykkäsi Geishan muistelmista, tämä kirja on oikea valinta. Tarina kertoo 1800-luvun Kiinaan syntyneestä, tavallisen perheen tytöstä Lilysta, jonka seitsemänsenttiset, onnistuneen jalkojensidonnan myötä syntyneet pieniksi käpristyneet jalat takaavat hänelle loisteliaan tulevaisuuden.

Lily kertoo romaanissa epäonnisen elämäntarinansa syntymästään 80-vuotiaaksi saakka kahdensadan vuoden takaisessa Kiinassa, ystävyyden ja velvollisuuksien siivittämänä. Se herättää ajatuksia ja mielenkiintoa, järkyttää ja saa nauramaan.

Vinkki: Romaani on suomennettu, ja siitä on tehty myös samanniminen elokuva.

One Perfect Summer

Paige Toon (2012)

"The colour drains from my face.

 'Are you alright?' Lizzy asks. 'You look like you've seen a ghost.'

'I've just remembered something,' I say in a low voice.

'What?'

I tell her.

'So you would have seen it well before the wedding,' she says slowly. 'Would you have still said yes?'

I don't dare to think about it."

Tarinan päähenkilö, Alice, on kesälomareissulla Dorsetissa vanhempiensa kanssa, ja tapaa sattumalta lähipubissa työskentelevän pojan, Joen. Suloinen kesäromanssi on yhtä tunteiden vuoristorataa, yllättäviä käänteitä ja painajaismaisia tapahtumia, ja päättyy lopulta pariskunnan eroon. Vuodet kuluvat, eikä Alice voi unohtaa Joeta, mutta kun tämä ilmestyy vuosien kuluttua täysin muuttuneena takaisin Alicen elämään, onko jo liian myöhäistä?

One Perfect Summer oli ensimmäinen Toonin kirja, jonka luin, ja ihastuin heti. Olen lukenut sen jälkeen neljä muutakin Toonin teosta, ja vaikka ne ovat kaikki olleet yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia, tämä on kyllä pysynyt ehdottomana listaykkösenä. Tuntuu, että muissa Paige Toonin kirjoissa on samantyyppinen kaava, ja päähenkilöiden elämä pyörii lähes poikkeuksetta akselilla Australia-Englanti, mutta tässä teoksessa Toon on rikkonut kaavojaan, ja luonut jotain ihan erilaista ikimuistoisia hahmoja myöten.

Varoitus: Aiheuttaa järkyttävää matkakuumetta kesäisen Dorsetin rannikoille ja kaipausta Cambridgeen Cam-joen varteen.

***

En ollut koskaan lukenut englanninkielistä romaania ennen Englantiin tuloa. Jep, myönnän, se lukion englannin neloskurssin luettavaksi tarkoitettu romaanikin jäi puolitiehen. Otin Suomesta pari pokkaria mukaan, kun tulin tänne kesäkuussa 2015, ja pikaisesti ne imaistuani piti keksiä jotain uutta luettavaa. Päädyin siis lähikirjaston hyllyjä selailemaan, ja nyt musta onkin tullut paikan vakiasiakas. Ensimmäinen englanninkielinen lukemani romaani oli Helen Fieldingin Bridget Jones: Mad About the Boy. Helppoa ja kevyttä chick litiä, jonka juonenkaaressa oli helppoa pysyä mukana, kun henkilöt ja tapahtumat olivat jokseenkin tuttuja edellisistä suomeksi lukemistani kirjoista. Yllätyin, miten helppoa englanniksi lukeminen onkaan, ja se antoi lisämotivaatiota uusien ja erilaisten kirjojen lainaamiseen. Nyt oonkin ehtinyt lukea näiden kahdeksan kuukauden aikana jo lähes kolmekymmentä englanninkielistä romaania: dekkareita, trillereitä, rakkaushömppää, historiallisia romaaneja, pohdiskelevia elämäntarinoita, ja lista vain pitenee!
Luen oikeastaan lähes aina, kun liikenee ylimääräistä vapaa-aikaa: Junamatkoilla, bussia odotellessa, yksin ruokapöydässä, iltaisin nukkumaan käydessä... Lukeminen auttaa keskittymään ja vie ajatukset pois ikävistäkin asioista.

Miksi kannattaa lukea kirjoja?

1. Aina oppii jotain uutta. Ihan aina. Oli kirja sitten englannin-, suomen- tai minkä tahansa kielinen. Erityisesti nyt englanninkielisiä romaaneja luettuani huomaan, että englanninkielisten tekstien kirjoittaminen on nyt huomattavasti helpompaa, puhumattakaan tietenkin luetunymmärtämisestä ja laajentuneesta sanavarastosta!
2. Pääsee uusiin paikkoihin. Parhaiten kirjoitetut kirjat imevät mukaansa ja saavat lukijan tuntemaan olevansa milloin Pariisin sotkuisilla pikkukaduilla, milloin jääkylmän Tampereen jäisellä asfalttitiellä, milloin Victoria Stationin Marks&Spencerissä ostamassa Egg&Watercress -sandwichia. Kirjoja lukemalla pääsee elämään ihan uusissa maailmoissa, sellaisissakin, joita ei ole oikeasti edes olemassa, omassa sängyssä loikoillen.
3. Voit olla hetken joku ihan muu, samaistua kirjan henkilöön ja elää ihan uudenlaista elämää sivujen sisällä.
4. Lukeminen avartaa elämänkatsomusta ja kehittää luku- ja kirjoitustaitoa sekä kriittisyyttä.

Mikä on sinun lempikirjasi ja miksi?

Minttusuklaamutakakku | Ystävänpäivän yllätysmenu

♥ Ystävänpäivän yllätysmenu ♥

Sydänfocaccia

Minttusuklaamutakakku

Vadelmainen sitruunajuoma

Minttusuklaamutakakku

12 palaa | 40 min

200 g voita tai margariinia

200 g tummaa minttusuklaata (tai minttusuklaakonvehteja)

2 dl sokeria

4 kananmunaa

2½ dl vehnäjauhoja

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

1½ tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

1. Sulata varovasti kattilassa voi ja minttusuklaa(konvehdit). Jätä seos jäähtymään.

2. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi.

3. Sekoita keskenään erillisessä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.

4. Kaada jäähtynyt voi-minttusuklaaseos muna-sokerivaahtoon. Kääntele suklaaseos varovasti vaahdon joukkoon. Siivilöi sekaan kuivat ainekset ja sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.

5. Leikkaa läpimitaltaan 26cm irtopohja- tai piirakkavuoan pohjalle leivinpaperista ympyrä ja aseta se vuoan pohjalle. Voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200°C noin 15-20 minuuttia. Mutakakun kuuluu jäädä löysäksi keskeltä, joten ole tarkkana, ettet kypsennä kakkua liikaa!

6. Anna mutakakun jäähtyä vuoassa. Siirrä tarjoilualustalle ja tarjoile halutessasi kermavaahdon kera.

Vinkki: Puolita resepti läpimitaltaan 20cm vuokaan.

Älä kokeile kakun kypsyyttä keskeltä. Mutakakun kuuluu jäädä löysäksi. Mutakakku on valmis, kun kakku on reunoilta kypsä, mutta keskeltä edelleen hyllyvä.

Eilen Englannissa vietettiin pannukakkupäivää, mut nyt vähän erilaisiin kakkutunnelmiin.

Laitettiin nimittäin Lindan kanssa leivontalkoot pystyyn ja kehiteltiin pari reseptiä viikonlopun ystävänpäivää silmälläpitäen. Täällä Englannissa ystävänpäivä ei ole niinkään ystävänpäivä Suomen malliin, vaan lähinnä pariskuntien juhla. Kaupat ovat täynnä sydämenmuotoisia konvehteja, ruusun terälehtiä ja lahjakortteja pariskuntahemmotteluun. Korttiliikkeet pursuaa toinen toistaan supersöpöjä Valentine's Day -kortteja, joiden vastaanottamista en pistäis pahakseni. Ehkä pitäis hankkia itselleni joku I love you to the moon and back -kortti, koska hei, miks ei?

Leivottiin paprikasydämellä, oliiveilla ja rosmariinilla koristeltua focacciaa sekä mintunmakuista mutakakkua, ja tehtiin sitruunamehusta ja vadelmista raikkaan pirteät juomat.
Ihanan focaccian ja sitruunaisten vadelmajuomien ohjeet löytyvät Lindan blogista, ja  ihan superherkullisen minttusuklaamutakakun reseptin voi bongata tosta ylempää!

Olitte sitten innokkaita leipojia tai ette, niin luvatkaa kuitenkin yksi asia: Kokeilkaa minttusuklaamutakakkua! Tähän saa tarvittaessa upotettua joululta jääneet minttusuklaakonvehdit, ja voin luvata, että tällä hurmataan kuka vaan, joka innostuu vähääkään kuullessaan sanan minttu tai suklaa - tai sitten voi hurmata ja hemmotella ihan vain itseään! Koska hei, miks ei?

8kk Englannissa

1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa

Kyllä, täällä näyttää jo tältä! Mantelipuut on kuin jättiläismäisiä lumipalloja, narsissit, helmililjat ja esikot kukkii ja päivät pitenee. Okei, aurinkoa ei oo kyllä näkynyt paria hassua päivää lukuunottamatta, ja päivittäiset sadekuurot on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Puhumattakaan tästä hillittömästä tuulesta, joka on jatkunut koko talven, ja jonka ansiosta kadulla kävellessä meinaa kaatua ja sadepäivinä vettä tulee vaakatasossa. Onko Englannissa aina näin tuulista?!

Tää kuukaus tuntuu taas kestäneen ikuisuuden, mut tällä kertaa syy on siinä, että viikot on täyttyneet jos jonkinlaisesta ohjelmasta. En siis valita! Kävin päiväreissulla Cambridgessa ja kolmen yön reissulla Pariisissa, ja joo, myönnän, Lontoossakin on tullut vietettyä aikaa taas harvase päivä... Heh. Mut Lontookin on taas näyttänyt mulle uusia, kivoja puoliaan: Oon käynyt muun muassa brunssilla ihanassa Ginger&White -kahvilassa, löytänyt salaisen puutarhan, yökyläillyt, viettänyt aikaa ystävän kanssa, syönyt Lontoon parhaan kuppikakun ja ihmetellyt banaaneja ja Bowien muistoksi kasautunutta ruusumerta Brixtonissa. Oon pikku hiljaa huomannut, että oon alkanut jopa pitämään Lontoosta. Lontoo ei oo mikään viikonloppumatkakohde, se vaatii aikaa ja tutustumista, jotta sieltä löytäisi pinnan alta ne kiinnostavimmat paikat Big Benin ja Hyde Parkin sijaan.
Okei, tein myös yhden katastrofaalisen bussireissun Yaldingiin ja Tunbridge Wellsiin, mutta siitä ei sen enempää, koska haluan mieluiten unohtaa koko kamalan maanantain...

Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että mun au paireilut olis nyt aupparoitu. Oon ihan ja täysin poikki. Iltaisin nukkumaan käydessä päässä soi joko vauvan itku tai pojun soittorasian Mozart-musiikki, eikä auta vaikka yrittäisin tunkea kuulokkeet korviin ja kuunnella jotain ihan muuta.
Työpäivät tuntuu pakkopullalta, ja yleensä odotan vain vapaapäiviä, että pääsisin tekemään omia juttujani. Ei niissä työpäivissäkään oikeestaan mitään vikaa ole, mutta jatkuva pojun vahtiminen ja kotitöiden teko ottaa kyllä voimille. Pahinta on ehkä se, että työpäivistä on tullut niin rutiininomaisia, etten oikein osaa enää nauttia niistä kuten aluksi. Herätys, aamupala, leikkipuistolenkki, lounas, päiväuniaika, leikkimistä, päivällinen, kylpy, nukkumaan. Joka ikinen päivä.
Oon nyt viime viikkoina yrittänyt kovasti keksiä jotain uutta tekemistä ja toimintaa pojun kanssa, mutta pää lyö tyhjää. Jos jollakulla on varastossa jotain kivoja aktiviteetteja, mitä voisi puuhailla 1-v taaperon (joka ei istu sylissä eikä kykene keskittymään mihinkään kahta sekuntia pidempään) kanssa, saa ehdottaa. Leikkipuistokäynneistä on tullut työpäivien ehdottomia kohokohtia, mutta muutaman kuukauden ajan siellä lähes päivittäin vierailtuani alkais muutoksen tuulet jo vähän houkuttelemaan.

Tavallaan en kuitenkaan haluaisi vielä lähteä, ja eniten mua täällä vielä töissä pidätteleekin se, että täällä Iso-Britanniassa olisi vielä niin paljon nähtävää. Yritän kovasti takoa päähäni, että ei mun tarvitse nähdä kaikkea tänä vuonna, että voin mä tulla tänne uudestaankin vaikka joka ikinen kuukausi jos siltä tuntuu, ja lyhentää bucket listiäni aina vähän kerrallaan.
Mulla on ollut aika kova koti-ikävä, mut asiaa mietittyäni huomasin, että ei mulla oikeastaan oo niinkään Suomi-ikävä, vaan mulla on ikävä ihmisiä Suomessa ja erityisesti sitä, ettei mun tarvitsisi olla enää töissä au pairina.
Okei, mulla on kaksi muutakin syytä, miksen ole vielä ottanut lopareita:
1) En uskalla sanoa, että olisin lähdössä. Oon siis alustavasti suunnitellut palaavani Suomeen huhti-toukokuussa, mutten oo vieläkään saanut avattua suutani ja kerrottua host-vanhemmilleni suunnitelmistani. Naurettavaa...
2) En keksi mitä teen au pair -vuoden jälkeen. Tämä on ehkä se ongelmista suurin. Siis mitä mä oikein teen? Joo, aion hakea kouluun. Jos vain keksisin, minne hakisin. Luulin jo suunnitelmieni olevan selvät, mutta eilen yöllä heräsin ajatukseen, että onko se ala kuitenkaan mua varten. En tiedä. Voisko joku vaan täyttää hakulomakkeet (ja ehkä myös lukea ja osallistua pääsykokeisiin) mun puolestani, kiitos?
Suunnitelmia sille nimeltämainitsemattomalle kakkosvaihtoehdollekin olisi niin paljon, että kouluun hakeminen tuntuu entistäkin inhottavammalta...

Tulevassa kuussa on pari kivaa tapahtumaa, joihin aion osallistua, ja muutama retkikohdekin olis tarkoitus saada pois bucket listiltä pyörimästä. Yritän parhaani mukaan ottaa tän kuun jotenkin rennommin, ja päästä tästä työstressistä jotenkin eroon, jos se vaan on mahdollista... Parin päivän päästä päästään myös viettämään pannaripäivää, joka on näköjään englantilainen versio laskiaistiistaista. Lettupannut esiin!
Tässä pari tavoitetta tulevalle kuulle:

1. Keksi uusi harrastus pojun kanssa done
2. Tee kotiinlähtösuunnitelma done
3. Kerro kotiinlähtösuunnitelmista host-vanhemmille done
4. Käy yönylireissulla ihan uudessa paikassa done

Cambridge 10.1.

Yhtenä ihanan (kerrankin aurinkoisena!) tammikuun sunnuntaiaamuna pääsin viimein päiväreissulle Cambridgeen, Englannin ikivanhaan kuuluisaan yliopistokaupunkiin. Tällä kertaa sain mukaan matkaseuraa, eli ihan yksikseen ei tarvinnut lähteä!

Ensimmäinen kohde oli Cambridge University Botanic Garden, joka oli huhujen mukaan näkemisen arvoinen myös talvikuukausina. Viiden punnan sisäänpääsykään ei paljoa kirpaissut, joten suunnattiin puutarhalle lyhyen kävelymatkan päähän juna-asemalta.

Vaikka suurin osa kukista olikin talvilevolla, ja ensinäkemältä ainoa vihreä objekti oli kellanvihreä nurmi, yllätti puutarha positiivisesti. Talvipuutarhan tulipunaiset pensaat ja metrien päähän tuoksuva näsiä, kivipuutarhat sammalmattoineen ja lampineen, pienet vesiputoukset ja puusillat sekä kuuman kosteat kasvihuoneet kaktuksineen ja trooppisine kasveineen saivat ihastelemaan puutarhaa suu ammollaan parin tunnin ajan.

Viiden punnan sisäänpääsy moiseen oli ihan naurettavan pieni, kun vertaa normaaliin nähtävyyksien sisäänpääsymaksuihin täällä Britteinsaarilla, sillä jo alue itsessään oli suuri, ja näkemistä riitti. Voin vain kuvitella, millaiselta puutarha näyttää keväämmällä ja keskikesällä kukkaloistossaan...

Botanic Gardenilta jatkettiin matkaa keskustaan. Pian alkoi rakennustyömaiden ja nostokurkien sijaan näkyä vähän vanhempaa arkkitehtuuria, kauniita ikkunoita ja uskomattomia yksityiskohtia rakennusten kiviseinämillä.

Suunnattiin iltapäiväteelle Harriets Tearoomiin, pienelle sivukadulle keskustan sydämeen. Teehuone oli ihana, vanhanaikaisiin tarjoilijanasuihin pukeutuneine tarjoilijoineen ja live-pianomusiikkineen. Tunnelma oli upean vanhanaikainen ja hienostunut, mutta samalla mukavan rento ja kevyt.

Hinnatkin oli kohdillaan, ja tilaamani tuoreet, vastaleivotut juustoskonssit oli herkullisia!

Pyörittiin keskustassa tutkiskellen sunnuntaimarkkinoiden tarjontaa ja käytiin ihmettelemässä kuuluisia yliopistorakennuksia Cam-joen varrella, kunnes aurinko laski ja tihkusade täytti taivaan. Kuuden maissa suunnattiin takaisin juna-asemalle ja kotia kohti.

Cambridgea verrataan usein kaupunkina Oxfordiin, enkä ihmettele. Kaupunkeja halkovat joet, yksityiskohtaiset yliopistorakennukset ja kaunis arkkitehtuuri tekevät kaupungeista aika samankaltaiset. Jos mun pitäisi asettaa kyseiset kaupungit jonkinlaiseen arvojärjestykseen, nostaisin ehkä kuitenkin Oxfordin ylemmälle listallani.

Cambridge ei ollut ideaali päiväkohde, vaan se olisi ehkä vaatinut muutaman päivän enemmän aikaa ja jaksamista, jotta kaupungin sokkeloiset kadut olisivat tulleet tutuiksi. Toisaalta Cambridgen katukuva oli ehkä vähän jotenkin värikkäämpi, ja arkkitehtuuri oli ehkä jopa Oxfordia mielenkiintoisempaa. Cambridgesta jäi aika kiva fiilis, ja voisin hyvin suunnata kaupunkiin uudemmankin kerran. Voi olla, että tykkäisin Cambridgesta vielä Oxfordia enemmän, jos saisin viettää kaupungissa muutaman päivän lisää. Joku turistioppaan kaupunkikierros olisi saattanut sittenkin tulla ihan tarpeeseen!