tiistai 25. elokuuta 2015

Blogihaaste

Sain Neeakoolta blogeissa pyörivän Liebster -haasteen, jossa vastataan ensin bloggaajan esittämiin kysymyksiin ja haastetaan sitten muita bloggaajia vastaamaan itse keksimiini kysymyksiin. Tässä tulee!




1. Minkälaista kuvittelisit elämäsi olevan viiden vuoden päästä? Entä kymmenen?
Oon maailman huonoin kuvittelemaan tulevaisuuttani, enkä oikeestaan pysty näkemään itseäni missään vuodenkaan kuluttua.
Viiden vuoden päästä oon kuitenkin toivottavasti keksinyt, mitä haluan opiskella. Ja ehkä päässytkin opiskelemaan. Tai opiskellut ja kyllästynyt ja vaihtanut alaa. Tai jotain. Oon toivottavasti nähnyt maailmaa vielä enemmän ja oppinut kuuntelemaan itseäni vähän paremmin.

Kymmenen vuoden päästä ...... kauheeta ajatellakin. En tiedä. Suoraan sanottuna ei mitään käryä. Ehkä oon keksinyt, mikä on elämän tarkoitus ja oottelen sitä seuraavaa etappia - siis 42:ta. Nojoo, ehkä 28-vuotiaana oon saanut selville, mitä haluan tehdä ja sitä rataa. Tai sitten omistan dalmatialaisen ja asun pienessä pölyttyneessä kattohuoneistossa Pariisin laitamilla.





2. Mikä on paras paikka missä olet ikinä käynyt?
Japanin Hakone. Viisi vuotta sitten kävelin pitkin paksujen seetri-puiden reunustamaa katua, tuoksuttelin sateen jäljiltä kostean metsän tuoksua ja ihailin kaukana pilvien ulottumattomissa siintävää Fuji-sania. Söin mustia kananmunia, seisoin sinisateen koristamalla kadulla ja kävelin läpi tulipunaisten torii-porttien. Ihastuin vesimelonimehuun ja vannoin, että alan vaikka syödä kalaa jos vaan voin alkaa kalastajaksi ja muuttaa tänne.
Suoraan sanottuna mulle tulee vieläkin kylmät väreet ja tippa linssiin kun ajattelenkin koko paikkaa. Kirjoitin Hakonesta lukiourani aikana neljä esseetä ja kaksi englannin ainetta. Oon täyttänyt kymmeniä sivuja päiväkirjoistani vain muistellakseni sitä ihanuutta.
Mun on pakko päästä Hakoneen uudestaan. Siitäkin huolimatta, että viisi vuotta sitten ehdin nähdä koko pikkukaupungin. Miten voikaan rakastaa jotain paikkaa niin paljon?




3. Hauskoin/jännittävin kokemus joltain matkaltasi?
Oon yrittänyt tuntitolkulla keksiä tähän vastausta, mutta suoraan sanottuna en pysty valitsemaan vain yhtä. Kaikilta matkoilta on ihania kokemuksia.
Jostain syystä ihan ensimmäisenä mulle tuli kuitenkin mieleen Tollwoodin Christmas Market Münchenissa vuonna 2013. Saksalaiset joulumarkkinat on kyllä jotain, mikä pitäis kaikkien (joulufanien) kokea jossain vaiheessa. Tollwoodin joulumarkkinat oli massiiviset. Kaikkea löytyi suklaalla kuorrutetuista banaaneista paahdettuihin kastanjoihin ja merisiilin kuorista kauniisiin käsitöihin. Ja voi sitä joulukoristeiden määrää!
Kaikista paras oli kuitenkin se tunnelma. Ilta alkoi hämärtää, ja pimeässä kaikki ne alueen tuhannet jouluvalot ja kojujen lamput syttyi, ja vaikka maassa ei ollut lunta, tunnelma oli uskomattoman jouluinen. Joululaulut soi ja glühweinin tuoksu levisi koko alueelle.
Ääk, joulukuume iskee...
Toinen, mikä on pakko mainita nyt kun vauhtiin pääsin, on viimekesäinen Bastille Dayn ilotulitus Pariisissa. Itse puoli tuntia kestänyt Sota ja rauha -niminen ilotulitus oli jo aivan hillitön, mutta se ihmismassojen määrä Champ de Marsissa oli jotain sanoinkuvaamatonta. Ihmisiä oli tuhansittain. Muistaakseni etukäteen paikalle odotettiin puolta miljoonaa ihmistä. Kuvitelkaa se tilanne, kun viimeiset ilotulitusraketit on pamautettu ja se ihmismassa lähtee vyörymään kohti lähintä metroasemaa... En ollut varma, päästäänkö me täältä meidän asunnolle ennen aamua... Ps. Päästiin.


4. Matkustatko mieluiten yksin vai seurassa?
Molemmissa on puolensa ja riippuu oikeastaan kohteestakin. Ja seurasta. Myönnän, oon aika vaativa ja itsekäs matkakumppani, joten jos mun kanssa haluaa mennä jonnekin, kannattaa varautua olemaan aika pitkäpinnainen ja joustava...
Ihan lyhyillä matkoilla tykkään matkustaa yksin. Saa juosta paikasta toiseen niin kovaa kuin vaan ehtii ja jaksaa, saa kierrellä niissä kaupoissa ja paikoissa missä haluaa ja pitää taukoa kun huvittaa. Oon sitä tyyppiä, joka ei paljoa matkoilla makoile.
Toisaalta yksin matkustamiseenkin kyllästyy, ja se on aika yksinäistä, kun ei voi jakaa ihania kokemuksia jonkun toisen kanssa. En pysty valitsemaan...


5. Lemppari hajuvesi?
Käytän hajuvettä vain satunnaisesti, enkä oo minkään tietyn tuoksun vannoutunut fani. On mulla kuitenkin pari suosikkia.

Toinen on Kenzon Flower, jota sain isotädiltäni muutama vuosi sitten. Kaksi pientä 30ml putelia kului nopsaan, ja kolmatta oon käyttänyt niin säästeliäästi, että se varmaan menee huonoksi ennen kuin raaskin käyttää sen loppuun.

Toinen on Nina Riccin Fantasy, jota en oo enää kaupoista löytänyt. Ihastuin tuoksuun, mutten koskaan raaskinut hankkia sitä itselleni. Nyt kaduttaa, sillä en oo enää löytänyt sitä mistään...




6. Tämänhetkinen lempibiisi?
En oo Englantiin tultuani kuunnellut oikeastaan paljoa musiikkia. Oon edelleen vannoutunut CD-levy-fani, ja musiikin kuunteleminen koneelta tai kännykästä tuntuu vähän vieraalta. Aika usein iltaisin laitan kuitenkin napit korville, kun uni ei tuu. Tässä pari tän hetken lempparia.

Alan - Nada Sou Sou



Rajaton - Butterfly (kiitokset vaan sinne Porvooseen, en vaan saa tästä tarpeekseni...)




Joe Hisaishi - Summer





7. Paras muisto tältä kesältä?
Tänä kesänä on tapahtunut niin paljon, että on vaikee valita, mikä muisto olisi se parhain. Aika monesta ihanasta jutusta oon tänne blogiinkin kirjoittanut, ja toivottavasti myös ruudun taakse on välittynyt se hyvä fiilis.
Ylipäänsä Iso-Britanniaan saapuminen oli iso juttu, ja se on poikinut paljon hyviä (ja huonojakin) muistoja.
Tässä kuitenkin yksi hetki tai muisto, jota en ole täällä vielä jakanut, mutta joka kaikessa yksinkertaisuudessaan muistuu aina välillä mieleen ja saa hymyn huulille:

Istuin heinäkuun puolivälissä bussissa matkalla Favershamiin. Muut matkustajat oli jääneet edelliselle pysäkille Sittingbourneen, ja olin bussin ainoa matkustaja. Oli lämmin kesäpäivä, auringonsäteet täytti taivaan. Maaseutupolulla kiemurtelevan linja-auton aukinaisesta ikkunasta puhalsi tuuli kasvoille, ja heinäpellolta kuului heinäsirkkojen vaativa siritys moottorin hurinan takaa. Musta tuntui, että voin mennä ihan mihin vaan.



8. Kerro kolme asiaa jotka löytyvät bucketlistiltäsi?
Mun Bucket List on niin maratonmittanen, että sieltä on vaikee valita vaan kolme asiaa, mutta tässä nyt kuitenkin muutama juttu Iso-Britannia-bucketlistiltäni:
  1. Nauti perinteistä Afternoon Tea:tä
  2. Käy ratsastamassa Etelä-Walesissa
  3. Valmista host-perheelle suomalainen illallinen



9. Suomalaisen kulttuurin parhaat ja huonoimmat puolet?
Parhaat: Suorapuheisuus, kaunistelemattomuus, hiljaisuus, toisten arvostaminen, se ettei puhuta toisten päälle, sauna, raejuusto ja ruisleipä.

Huonoimmat: Epäkohteliaisuus, alkoholikulttuuri ja rasismi.


10. Englannin parhaat ja huonoimmat puolet?
Parhaat: Englannin vaihtelevat maisemat. Täältä löytyy kaikkea mahdollista merestä järviin, vuorista niittyihin ja kalkkikivikallioista maaseutumaisemiin.
Smalltalk, sosiaalisuus ja ystävälliset ihmiset. Se, kun kaupan kassatäti sanoo "Hello, my love". Ihana asiakaspalvelu.

Huonoimmat: Ihmisten epäaitous, liiallisuuksiin menevä kohteliaisuus ja se, kun mitään ei voi sanoa suoraan. Ruskea kastike ja muut kummallisuudet. Huono ilma. Katujen epäsiisteys. Ruuhkat ja ihmismassat.


Haastan kaikki, ketkä haluavat haasteen tehdä, sekä Lindan, Jennin, Emilian ja Nooran!

Kysymykset:
1. Eksoottisin syömäsi ruoka (mitä, missä, milloin)
2. Kolme asiaa, joista unelmoit
3. Milloin teit viimeeksi jotain ihan ensimmäistä kertaa?
4. Mikä on paras paikka, missä olet käynyt?
5. Mikä on maailman paras kirja, elokuva ja biisi
6. Mitä kaipaat Suomesta eniten (tai kaipaisit, jos asuisit muualla kuin Suomessa)?
7. Luettele viisi asiaa, jotka esittelisit ihmiselle, joka tulee nykyiseen kotikaupunkiisi ensimmäistä kertaa
8. Luettele viisi maata tai paikkaa joissa haluaisit käydä
9. Mikä on paras päätös, minkä olet elämäsi aikana tehnyt?
10. Mikä on elämän tarkoitus? ;)



torstai 20. elokuuta 2015

Kylässä Charles Darwinilla


Yhtenä vapaapäivänä sain yliviivata bucket listiltäni paikan, jossa olen halunnut käydä jo ensimmäisestä Englanti-viikostani alkaen. English Heritagen ylläpitämä Charles Darwinin kotitalo, Down House, sijaitsee käytännössä Suur-Lontoon alueella, Bromleyn kaupunginosassa Downessa.
Bromley'n pääsee niin Lontoosta kuin Chathamistakin helpoiten junalla, ja matka kestää vain noin 30 minuuttia. Punnankuvat silmissä päätin kuitenkin junan sijaan matkustaa bussilla, ja ostin kuskilta Kentin alueen bussilipun, jolla pääsin muutaman vaihdon ja reilun kolmen tunnin jälkeen viimein Orpingtoniin.
Down House sijaitsee oikeastaan maaseudulla keskellä ei mitään, mutta sinnekin pääsee bussilla joko Bromleyn tai Orpingtonin asemalta - kunhan muistaa etukäteen ilmoittaa kuskille, että haluaa jäädä pois kyseisellä paikalla. Down House ei nimittäin ole edes mikään virallinen pysäkki...



Ai mikä Charles Darwinin kotitalo? No just se, paikka, missä Darwin asui perheensä kanssa ja kehitteli kuuluisaa evoluutioteoriaansa. Itse talo toimii nykyään museona, jonka ekassa kerroksessa saa ihailla muun muassa Darwinin työhuonetta, oleskeluhuonetta ja varsin näyttävää ruokailuhuonetta. Yläkerrassa on vuorostaan Darwinin elämästä, ihmissuhteista ja evoluutioteorian työstämisestä kertova näyttely. Kuulostaako tylsältä? Kerron salaisuuden: Se oli kaukana siitä!
Mulla ei ollut mitään odotuksia Down Housen suhteen, ja suoraan sanottuna ihastuin ikihyviksi. Kuten sanottu, en ole perinteisiä museoihmisiä, joka jaksaisi jonottaa tunteja päästäkseen kärkkymään kuuluisaa Mona Lisaa. Täällä sen sijaan riitti kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä!




Alunperin ihanat kuvat puutarhassa sijaitsevasta Darwinin kasvihuoneesta olivat syynä siihen, että ylipäätään iskin silmäni koko paikkaan. Ja pakko myöntää, et olihan se aika ihana livenäkin. Kasvihuone oli pieni, eikä siellä ollut oikeastaan paljoa nähtävää verrattuna esimerkiksi itse taloon tai valtavaan puutarhaan. Silti se oli varmaan yksi lemppareistani koko paikassa! Kelpais mullekin tollanen greenhouse...




Puutarha ei varmasti ollut kukkeimmillaan enää näin elokuussa, mutta kaunista oli silti - ja rauhallista, vaikken ollut läheskään Down Housen ainoa vierailija. Talon alakerran keittiössä on muuten pieni kahvila, jonka valikoimista löytyy niin sesongin mukaan vaihtuvia ruoka-annoksia kuin leivonnaisiakin. Kahvilan tuotteet valmistetaan osittain Down Housen edelleen ylläpidettävästä hyötykasvipuutarhasta saamista raaka-aineista.




Parin tunnin vierailun jälkeen lähdin bussilla takaisin kotia kohti. Ainoa, minkä uupuminen jäi tällä reissulla vähän harmittamaan, oli se toivomani Charles Darwinin haamu. Ehkä se  Darwinin patsas nojatuolissa istumassa kuitenkin korvasi senkin puutteen...



maanantai 17. elokuuta 2015

Au Pairin arjen Q&A

Ennen kuin aloitin työt au pairina, mietin paljon, mitähän muut au pairit tekee vapaa-ajallaan. Tai mitä ne puuhaa lasten kanssa. Tai millaista au pairin arki ylipäänsä on. Siis oikeesti, eikä vaan kuvitelmissa.
Pakko myöntää, että omat kuvitelmani au pairina olosta on ainakin toistaiseksi osuneet aika nappiin. Ihmeempiä yllätyksiä ei oo tullut, ja työ on aikalailla sellaista mitä sen kuvittelinkin olevan. Kotitöitä ja lastenhoitoa, aika simppeliä loppupeleissä. Silti mietin vieläkin, mitenhän ne muut. Päätin siis kirjoittaa postauksen kysymyksistä, joista osaan etsin vastausta ainakin ennen lähtöäni.
Ja jos jollakulla on jotain kysyttävää - tai lisättävää mun kokemuksiini - niin saa avata sanaisen arkkunsa!



Mikä on au pair?
Wikipedia.
Tässä vaiheessa myönnettäköön, että multa melkein putosi leuka lattiaan toisen lukiovuoteni ruotsinkurssilla, kun sana "au pair" näytti olevan suurimmalle osalle kurssin pojista tuntematon käsite.


Mitä teet työpäivinä?
Mulle kuuluu lastenhoidon lisäksi kotitöitä, mikä on mukavaa vaihtelua ja tekemistä esimerkiksi pojan päiväuniaikaan. Tiskaan, pesen omia sekä pojun vaatteita, silitän, imuroin, pyyhin pölyjä, siistin tasoja... Kaikkea mahdollista. Teen huomattavasti enemmän kotitöitä kuin etukäteen ajattelin, ja hoidan käytännössä koko talon siivouksen lukuunottamatta vanhempien makuuhuonetta ja kylpyhuonetta. Puunaan talon kerran host-äidin vapaapäivien välillä, eli toisin sanoen kahdesti viikossa. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä oo yhtään sellainen olo, että tekisin liikaa töitä. Onnekseni tykkään siivota ja tehdä kotitöitä.

Lastenhoidon osalta päivät menee aika saman kaavan mukaan: Leikkimistä, syöttämistä, vaipan vaihtoa, kylvettämistä, päiväunia ja vaunukävelyitä. Kerran ollaan käyty kirjaston Baby Bounce & Rhyme -ryhmässä, jonne ois tarkoitus mennä taas joskus työajan puitteissa, ja lähikaupungin uimahallissa pulikoimassa.


Millaista lastenhoito on? Onko vastaan tullut mitään ongelmia?
Perheen poika on nyt vajaa vuoden ikäinen. Välillä tulee vähän yksinäinen fiilis, jos on monena päivänä käytännössä yksin kotona ilman puhumiseen kykenevää seuraa, mut onnekseni työaikani vaihtelevat niin paljon, ettei siitäkään tarvitse kauheesti murehtia.
Etukäteen pelkäsin kamalasti, osaanko ylipäätään edes hoitaa yksin näin pientä lasta. Onnekseni kaikki huolet on osoittautuneet ihan turhiksi, eikä vastaan oo tullut oikeastaan mitään sen kummempia ongelmia. Aina kaikki ei mee ihan putkeen, poju on väsynyt ja ruoka ei maistu ja joskus au pairinkin tekee mieli itkeä silmät päästään kun poika ei meinaa käydä nukkumaan. Mut se on ihan normaalia, ei niillä vauvoillakaan voi joka päivä olla huippukivaa.
Mulla sattui todella hyvä tuuri, sillä en tajunnut etukäteen kysyä esimerkiksi sitä, miten poju nukkuu yönsä. En omista kovinkaan hyviä unenlahjoja, joten olisi ollut aika rankkaa heräillä öisin useita kertoja saamatta enää unen päästä kiinni. Poika on kuitenkin nukkunut kuitenkin jo tulopäivästäni lähtien lähes poikkeuksetta koko yön, joten senkään suhteen ei ole ollut mitään ongelmia.

Lastenhoito - tai vauvanhoito - on ollut mukavaa. Tuntuu siltä, että poju oppii joka päivä jotain uutta (nyt vuorossa seisomaan nouseminen tukea vasten), mikä on aika mielenkiintoista. Lempileikkikalut ja kiinnostuksenkohteet (...öh, au pairin varpaat, isän tohvelit, lasinaluset, kaukosäädin, televisiotaso...) vaihtelee, ja jokainen päivä on erilainen, vaikka tehtäisiinkin kaikki saman kaavan mukaan. Puhumattakaan tietysti siitä, että poju on aivan hillittömän söpö!!

Host-vanhemmat on aika rentoja mitä lastenhoitoon tulee, ja vaikka aluksi olin vähän varuillaan, niin nyt en enää esimerkiksi pelkää että tekisin jotain väärin. Ruokailuajat ei oo minuutintarkkoja, ja jos oon aamuvuorossa, voin hyvin herättää pojun silloin kun itse herään, eikä tarvii olla tikkana pystyssä kello seitsemän reikä reikä. Kahden ja puolen kuukauden jälkeen mulla on jo itsellänikin luottoa siihen, että pärjään hyvin.


Milloin teet töitä?
Työpäivät vaihtelee todella paljon vanhempien työvuorojen mukaan: Välillä saatan olla töissä koko päivän aina yöstä kello yhteentoista illalla, ja välillä oon vapaalla heti aamu kahdentoista jälkeen. Karkeasti voisi sanoa, että mulla on töitä välillä öisin, välillä aamuisin, välillä iltaisin ja harvoin koko päivän.
Vapaapäiviä mulla on silloin kun host-äidillä on vapaata, eli 2-4 kertaa viikossa, vaihdellen maanantaista sunnuntaihin. Ei siis aina vain viikonloppuisin. Joskus vapaapäiviä lastenhoidosta on enemmänkin, jost host-isä sattuu olemaan vapaalla, mutta yleensä teen silloin kuitenkin kotitöitä. Oon ottanut periaatteeksi, että vapaapäivät on oikeesti vapaapäiviä, ja sillon en tee myöskään kotitöitä (poikkeuksena tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen). Kotityöt yritän aina hoitaa pojan päiväuniaikaan, jos suinkin mahdollista.


Mitä teet vapaalla?
Tää oli asia, joka vaivasi mua etenkin ensimmäisinä au pair -viikkoina. Mitä muut au pairit tekevät vapaa-ajallaan? Oonko mä ihan tylsä au pair, jos vietän yhden vapaapäivän vain kotona kirjaa lukien? Oikeastaan mietin sitä vieläkin. Mitä te teette vapaa-aikana?

Oon yrittänyt parhaani mukaan ottaa välillä vähän rennommin enkä vaan suhata paikasta toiseen, mutta se on välillä vähän vaikeeta. Vapaa-ajalla on kuitenkin kiva saada ajatukset pois "töistä", ja se on välillä vähän vaikeaa, kun asuu omalla työpaikallaan... Siksi tykkään käydä ulkona pitkillä kävelylenkeillä tai mennä kirjastoon valitsemaan lisää luettavaa. Kotona vapaalla yleensä siis luen, kirjoittelen matkapäiväkirjaan, soittelen Suomeen pitkiä Skype-puheluita, suunnittelen tulevia matkoja tai maalaan.
Kokonaisina vapaapäivinä yleensä matkustelen, kuten blogin postauksistakin varmasti huomaa. Aina en kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään pidemmälle, vaan kierrän esimerkiksi lähikaupunkien nähtävyyksiä, käyn kaupoilla tai ajelen bussilla paikasta toiseen. On ihanaa löytää uusia kivoja paikkoja vahingossa ilman mitään etukäteen tehtyä suunnitelmaa!


Mikä on parasta / kamalinta au pairin työssä?
Parasta: Pojan hyvät päivät. Matkustaminen. Vapaus mennä vapaa-aikana minne haluaa. Palkka. Ei tarvitse huolehtia asumis- tai ruokakustannuksista. Mukavat host-vanhemmat ja sukulaiset. Joustavat ja vaihtelevat työajat. Vapaapäivät. Iso-Britannia. Se, kun tuntee olevansa hyvä au pair.

Kamalinta: Koskaan ei oikeastaan saa kiitosta. Työpaikalla asuminen. Se tunne, ettei ole ihan kotonaan. Koti-ikävä. Pitkät työpäivät. Pojan huonot päivät. Host-isän työaikojen epävarmuus. Tylsät päivät. Yksinäisyys. Ylipäänsä epävarmuus ja pelko siitä, että tekee jotain väärin. Se, kun tuntee olevansa huono au pair.

Ai miten niin kakspiippusta?


Millainen maa Englanti on au pairille?
Au pairit on täällä paaaaljon tavallisempia kuin esimerkiksi Suomessa, jos se nyt kenellekään tuli yllätyksenä. Au paireja on tosi paljon, joten kaukaa ei tarvitse myöskään hakea esimerkiksi au pair-tapaamisia tai muuta toimintaa.
Vaikka aluksi vähän jostain syystä pelkäsin, että mitenhän täällä au paireihin ylipäänsä suhtaudutaan, niin vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Kukaan ei katso kieroon, kun mut esitellään perheen au pairina, ja korkeintaan hoetaan että "ooootpas sä rohkee kun oot noin nuorena uskaltanut lähteä ulkomaille!".
Kirjastokortin ja lähilääkärin vastaanotolle kirjautumisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta pankissa pankkitiliä avatessa homma ei sujunutkaan vain työsopimusta vilauttamalla ja sanomalla että työskentelen täällä au pairina. Saatiin kuitenkin pankkitilikin lopulta hommattua, vaikka ei siihen tainnutkaan mennä kuin sellaiset kaksi kuukautta.

Palkkaa (tai "taskurahaa") au pairin tulisi AuPairWorldin mukaan saada £70-85 per viikko ja työtunteja tulisi olla noin kolmekymmentä. Meillä ei kyllä ainakaan mitään työtunteja lasketa, mikä on musta ihan kiva homma. Niin en tunne olevani vaan töissä täällä, vaan mua kohdellaan ennemmin perheenjäsenenä. En todellakaan oo tuntenut olevani mikään piika tai pelkkä lastenhoitaja. Kiitos Suomi24 tästäkin mielikuvasta!


Mitä kannattaa ottaa huomioon ennen kuin lähtee au pairiksi?
Au pairin kannattaa valmistautua olemaan vähintäänkin joustava, kärsivällinen ja valmis astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle - kuten varmaan kenen tahansa, joka haaveilee ulkomaille muuttamisesta. Vaikka kuinka tuntisi maan kulttuurin ja puhuisi kieltä kuin natiivi (ja nyt en kyllä puhu itsestäni), yllätyksiä tulee silti.
Tulevan au pairin kannattaa varmaan vähintäänkin olla kuullut sanoista lastenhoito ja kotityöt. Ja olishan se ihan kiva, jos työsopimukseen kuuluu kotitöitä, osata esimerkiksi keittää perunat tai silittää pari paitaa. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata: Mä olin vaihtanut vauvalle vaippaa viimeeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten, enkä todellakaan ollut koskaan nähnyt höyryimuria muualla kuin Ostos TV:ssä. Nopeasti kaikkea uuttakin kuitenkin oppii. Ei kannata kuitenkaan sanoa tulevalle host-perheelle olevansa oikea gourmet-kokki, jos kananmunia keittäessä menee jo sormi suuhun.
Pettymyksiäkin tulee, ihan varmasti. Vanhempien ylitöitä, peruuntuneita suunnitelmia, koti-ikävää (vähintäänkin ruisleipäikävää). Mut kaikkeen tottuu ja kaikki kääntyy lopulta parhain päin!

Host-isän siskolta, joka on ollut au pairina kahdessakin eri maassa, sain lohdutuksen sanana, että ekat kaksi kuukautta on kuulemma pahimmat koti-ikävän kannalta. Sen jälkeen tottuu, jos tottuu. Mulla ei oo onnekseni ollut ollenkaan mitään hirveetä koti-ikävää. Toivotaan että se pysyiskin poissa.


Ps. Tätä postausta kirjoittaessani tuntui ekaa kertaa, että suomenkieliset sanat on hukassa. Voi ei. Mietin pitkään, onko "ylityö" oikee sana?!


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Brighton 4.8




Näiden kuvien ottamisesta ja siis myös reissusta Brightoniin on aikaa jo reilu viikko, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Ja no, totuushan on, että eihän näitä kuvia raaski jättää tietokoneen syövereihin pölyttymäänkään!

Brighton on ollut pakko nähdä -listallani jo pidemmän aikaa, ja suunnittelin sinne reissua jo ennen kuin edes astuin jalallani Brittein saarille. Aurinkoisena elokuun aamuna päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja junailin Englannin etelärannikolle. Brighton on mun mielestä ehdottomasti kesäkaupunki, vaikka toisaalta sinne olis aika mahtavaa päästä talvikuukausinakin, Royal Pavilionin edustalle luistelemaan illan hämärässä...





Tällä kertaa olin kuitenkin kesätunnelmissa.
Brighton oli juuri sellainen mitä kuvittelinkin, ja ehkä vielä vähän enemmän: Juna-asemalta oli suora näkymä puolen kilometrin päässä siintävälle merelle, turisteja riitti niin Englannista kuin Japanistakin ja aurinko paistoi. Rantakatu oli ihanan eloisa, ja olisin voinut istuskella vaikka tuntikaupalla kivikkorannalla ja kuunnella aaltojen pauhua - ainakin jos merituuli ei ois ollut ihan niin kova.





En ihmettele, että Brighton vetää turisteja puoleensa Lontoostakin, sillä näkemistä ja tekemistä riittää varmasti useammaksikin päiväksi. Shoppailutarjonta on mitä parhain, merenranta on ihana ja eloisa ja nähtävyyksiäkin riittää. Reilu viidessä tunnissa ehdin kiertää suunnilleen keskustan päänähtävyydet (yllä näkyvän Royal Pavilionin voi muuten bongata jouluna Lumiukko-piirretystä!) ja tutustua hieman kaupunkiin. Brighton ei kyllä tuottanut pettymystä, ja kolmen tunnin kotimatkakaan ei tuntunut missään, kun sai ihailla junankin ikkunasta merimaisemaa!




torstai 6. elokuuta 2015

2 kk Englannissa



Tänään vietetään taas kuukausipäivää, enkä voi kun ihmetellä, miten nopeesti aika kuluu... Kaks kuukautta Englannissa tuli täyteen, ja päätin taas vähän koota yhteen kuukauden kuulumisia.


Kuukauden aikana oon ehtinyt matkustelemaan aika paljon - ainakin sen perusteella, että matkapäiväkirjaan raapustettujen budjettilaskelmien mukaan oon tässä kakkoskuukauden aikana ehtinyt tuhlaamaan pelkästään bussi- ja junamatkoihin (siitäkin huolimatta, että etsin aina kiven alta halvimmat mahdolliset juna- ja bussimatkatarjoukset) kepeät 150 puntaa... Hupsista. Se on yli puolet kuukauden rahanmenoista. Mut enhän mä tänne tullutkaan mitään puntakassaa pulskistuttamaan, vaan kokemuksia hakemaan, joten toivotaan, et ens kuussa matkustusmenot on vähintäänkin 200 puntaa!
Oon käynyt Canterburyssa, Lontoossa, Greenhithessä taas pariin otteeseen, Favershamissa, Birminghamissa, Pohjois-Walesissa sekä Brightonissa, ja kierrellyt Medwayn, eli Chathamin ja sen lähikaupunkien, nähtävyyksiä. Kuukauden paras reissu oli matka Pohjois-Walesiin.

Koti-ikävää ja Suomi-ikävää oon potenut aika ajoin, kuitenkin lähes viikottain. Yleensä ikäväpuuskat ajoittuu iltaan, kun on muutenkin väsynyt.
Englannin menoon on jo niin tottunut, että on alkanut löytää yhä enemmän huonojakin puolia alun kuherruskuukauden jälkeen. Hyvänä esimerkkinä se, että englantilaiset ei sano mitään suoraan, vaan kierrellään ja kaarrellaan. Jos tekee jotain väärin, niin ei sitä ainakaan päin naamaa tulla sanomaan, mikä on muuten älyttömän noloa asianomaiselle. Pitäis kaikista pikkuseikoista vetää jotain johtopäätöksiä, mikä on suomalaisten suorasukaisuuteen tottuneena aika outoa ja hankalaa...
Mutta toisaalta, jotkut ensin hankalalta tuntuneet paikalliset tavat on nykyään ihan arkipäivää. Eli kaikkeen tottuu jos vaan jaksaa olla kärsivällinen. Kai.  

Työarki eli aupparointihommat on sujuneet hyvin. Kotitöitä ja lastenhoitoa. Suurin muutos on varmaan siinä, että poju on nyt oppinut konttaamaan, ja se on semmosta pikakonttausta, ettei sitä voi jättää sekunniksikaan vahtimatta, kun muuten se on jo järsimässä sähköjohtoja tai menossa yläkertaan... Rauhalliset ajat, kun pystyi lukea sohvalla kirjaa pojun kölliessä playmatilla, on siis tipotiessään - mikä ei oo mikään huono asia. Kerran kävi niin, että vein olohuoneesta likaiset astiat keittiöön tiskikoneeseen, ja kun palasin takaisin (20 sekuntia), pojua ei näkynyt missään. Löysin sen lopulta pikkusesta raosta sohvan takaa. Siinähän oli jännät paikat, kun yritin kalastella sitä sieltä pois...
Vaikka alle yksvuotiaan hoitaminen on välillä vähän yksinäistä, niin on mielenkiintosta nähdä, miten nopeasti se kehittyy ja oppii uusia asioita! Kyllä mä kohta saan siitä juttukaverinkin.

Jos kesäkuu ja heinäkuun alku vietettiin hellelukemissa, niin tässä kuukauden aikana lämpötilat on vaihdellut välillä 17-25C. Ihan mukavan kesäiset säät, muttei mitään superlämmintä, mikä kyllä passaa meikäläiselle. Öisin saattaa tosin olla aika kylmä, ja vaikka meidän talo on upouusi, on talo näin kesäöisin aika kylmä, kun lämmitys ei oo päällä. Villasukat on tulleet tarpeeseen.
Sadepäiviä on ollut enemmän kuin kaksi, mutta kyllä ne varmaan melkein yhden käden sormen pystyy laskemaan. Englannin sään epävakaisuus on kyllä tullut huomattua, sillä aamulla voi paistaa aurinko, ja parin minuutin kuluttua taivaalta sataa kissoja ja koiria. Toukokuun puolella koettiin kuulemma kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana, kun kylmä kevättuuli muuttui ensin rankkasateen kautta raekuuroksi ja päättyi lopulta lämpimään auringonpaisteeseen.

Musta tuntuu, että oon jumittunut täysin paikalleni mitä tulee englannin puhumiseen. En huomaa juurikaan edistystä verrattuna kuukaudentakaiseen. Ongelma ei niinkään ole siinä puhumisessa, sillä small talk kyllä luonnistuu ja arkikeskustelut rullaa, mut en millään uskalla avata suutani, jos pitäis vaan höpistä niitä näitä. Tai jos pitää selittää jotain pitkää juttua, niin yleensä mua alkaa jännittää ja sanat menee sekaisin. Se on turhauttavaa. Oonko ainoa?
En todellakaan oo mikään puhelias luonne, mutta tänne tultuani se on vaan jotenkin vielä korostunut. Kun meillä on vieraita, päädyn yleensä vaan sivustaseuraajaksi, enkä ota juuri osaa keskusteluun, jos multa ei kysytä mitään. Omista kuulumisista kerron kysyttäessä vaan lyhyesti. Tunnen itseni hirveen epäkohteliaaksi, ja pelkään, että englantilaiset ajattelee samoin...
Oonkin nyt yrittänyt jotenkin henkisesti valmistautua siihen, että nyt mä alan höpöttää niitä näitä ja lopetan sen harmittelun niistä vääristä prepositioista ja siitä et tulinko ylipäätään ymmärretyks. En pääse muuten ikinä tästä nössöilystä eroon. Puhuttiinkin jo asiasta host-vanhempien kanssa, ja sovittiin et ne pitää huolen siitä et avaan suuni useammin!


Kuukausi sitten asettamani kuukausitavoitteet meni kaikki aika nappiin, joten nyt tarvitaan uus lista. Kolmannen Englanti-kuukauden aloitan hyvillä mielin!

Tavoitteet tulevalle kuukaudelle:
  1. Puhu sikana englantia (tai vähintään kanana, vaik ei ois asiaa!) ✘ done
  2. Tutustuta isäntäperhe suomalaiseen ruokaan ✘ done | Ruispuikula ei ollu oikein mieleen...
  3. Keksi joku uusi harrastus ✘ done
  4. Käy yönyli matkalla (taas) En ehtinyt!


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lontoo 29.7










Oon varmaan maailman ainoa ihminen, joka ei ihastunut Lontooseen ensisilmäyksellä. Enkä ehkä toisellakaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se nyt meni?

Lontoossa on kaikki mitä kuvitella saattaa. Kiinalaisia elintarvikkeita, kaunista ja vähemmän kaunista arkkitehtuuria, ihmisvilinää, tapahtumia, kuusikerroksisia kirjakauppoja, turisteja maailman jokaisesta kolkasta.
Tykkään kyllä suurkaupungeista - ainakin tiettyyn pisteeseen asti: Ruuhka-aikana bussiin tai metroon ahtautuessani en niinkään. Suurkaupungeissa riittää tekemistä ja näkemistä, siellä ei ole koskaan yksin.
En väittäisi, ettenkö tykkäisi Lontoosta. Eniten mua ehkä ärsyttää se, että siellä on niin paljon nähtävää, etten millään ehdi nähdä kaikkea. Se, etten voi millään tuntea kaupunkia niin hyvin kuin vaikka Pariisia, jossa olen viimeisen vuoden aikana viettänyt lähemmäs kuusi viikkoa. Ja se, että kaikesta huolimatta mun tekee kerta toisensa jälkeen mieli matkustaa sinne, ihan vaan kokeillakseni, jos Lontoo tällä kertaa vaikka päätyis mun suurkaupunkien listaykköseksi.
Mut pikku hiljaa. Oikeastaan tykkään Lontoosta kerta kerralta enemmän, vaikkei se vieläkään suuremmin sykähdytä. Ehkä vielä joku päivä voin hypätä bussiin eksymättä ja kävellä ohi Tower Bridgen ottamatta kymmeniä valokuvia. Pikku hiljaa.