torstai 20. elokuuta 2015

Kylässä Charles Darwinilla


Yhtenä vapaapäivänä sain yliviivata bucket listiltäni paikan, jossa olen halunnut käydä jo ensimmäisestä Englanti-viikostani alkaen. English Heritagen ylläpitämä Charles Darwinin kotitalo, Down House, sijaitsee käytännössä Suur-Lontoon alueella, Bromleyn kaupunginosassa Downessa.
Bromley'n pääsee niin Lontoosta kuin Chathamistakin helpoiten junalla, ja matka kestää vain noin 30 minuuttia. Punnankuvat silmissä päätin kuitenkin junan sijaan matkustaa bussilla, ja ostin kuskilta Kentin alueen bussilipun, jolla pääsin muutaman vaihdon ja reilun kolmen tunnin jälkeen viimein Orpingtoniin.
Down House sijaitsee oikeastaan maaseudulla keskellä ei mitään, mutta sinnekin pääsee bussilla joko Bromleyn tai Orpingtonin asemalta - kunhan muistaa etukäteen ilmoittaa kuskille, että haluaa jäädä pois kyseisellä paikalla. Down House ei nimittäin ole edes mikään virallinen pysäkki...



Ai mikä Charles Darwinin kotitalo? No just se, paikka, missä Darwin asui perheensä kanssa ja kehitteli kuuluisaa evoluutioteoriaansa. Itse talo toimii nykyään museona, jonka ekassa kerroksessa saa ihailla muun muassa Darwinin työhuonetta, oleskeluhuonetta ja varsin näyttävää ruokailuhuonetta. Yläkerrassa on vuorostaan Darwinin elämästä, ihmissuhteista ja evoluutioteorian työstämisestä kertova näyttely. Kuulostaako tylsältä? Kerron salaisuuden: Se oli kaukana siitä!
Mulla ei ollut mitään odotuksia Down Housen suhteen, ja suoraan sanottuna ihastuin ikihyviksi. Kuten sanottu, en ole perinteisiä museoihmisiä, joka jaksaisi jonottaa tunteja päästäkseen kärkkymään kuuluisaa Mona Lisaa. Täällä sen sijaan riitti kiinnostavaa tekemistä ja näkemistä!




Alunperin ihanat kuvat puutarhassa sijaitsevasta Darwinin kasvihuoneesta olivat syynä siihen, että ylipäätään iskin silmäni koko paikkaan. Ja pakko myöntää, et olihan se aika ihana livenäkin. Kasvihuone oli pieni, eikä siellä ollut oikeastaan paljoa nähtävää verrattuna esimerkiksi itse taloon tai valtavaan puutarhaan. Silti se oli varmaan yksi lemppareistani koko paikassa! Kelpais mullekin tollanen greenhouse...




Puutarha ei varmasti ollut kukkeimmillaan enää näin elokuussa, mutta kaunista oli silti - ja rauhallista, vaikken ollut läheskään Down Housen ainoa vierailija. Talon alakerran keittiössä on muuten pieni kahvila, jonka valikoimista löytyy niin sesongin mukaan vaihtuvia ruoka-annoksia kuin leivonnaisiakin. Kahvilan tuotteet valmistetaan osittain Down Housen edelleen ylläpidettävästä hyötykasvipuutarhasta saamista raaka-aineista.




Parin tunnin vierailun jälkeen lähdin bussilla takaisin kotia kohti. Ainoa, minkä uupuminen jäi tällä reissulla vähän harmittamaan, oli se toivomani Charles Darwinin haamu. Ehkä se  Darwinin patsas nojatuolissa istumassa kuitenkin korvasi senkin puutteen...



4 kommenttia:

  1. Ehkä haamu näyttäytyy sulle vielä joku päivä, ken tietää (; Toi talo ja etenkin kasvihuone vaikuttaa ihanilta! ♥ Jännä muuten, ettei talon kohdalla ole edes virallista pysäkkiä, luulis että siellä kuitenkin käy ihmisiä ihan tasaiseen tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan... :D Kannattaa käydä!
      Niinpä. Bussipysäkkejä on kyllä ainakin puolen mailin päässä Down Housesta (lähin pysäkki jos lähtee Bromleyn asemalta), mutta jostain syystä kyseiselle turistikohteelle ei oo katsottu tarpeelliseksi pistää pystyyn virallista pysäkkiä..

      Poista
  2. Mun kone sekos enka tııa tulıko mun askönen kommentti ollenkaan! Oon sııs seuraıllu sun blogıa jo jonkun aıkaa mutten oo taınnu kommentoıda aıemmın.. mulla oıs kuıtenkın sulle haaste mun blogıssa :) http://neeakoo.blogspot.com.tr/2015/08/liebster-haaste.html

    VastaaPoista