Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2016

10 kk Englannissa


1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa | 8kk Englannissa | 9kk Englannissa

Mä olen nyt Suomessa. Palasin kotiin maanantai-tiistai välisenä yönä. Olo on vieläkin ehkä vähän epätodellinen, ihan kuin kymmentä Englannissa viettämääni kuukautta ei olisi ollutkaan. Oon päässyt yllättävän nopeasti aikaerorasituksesta yli, ja oon pitänyt itseni kiireisenä hoitamalla virallisia ja vähemmän virallisia asioita (muun muassa vuoden aikana ilmestyneiden Mondo-lehtien lukemista kirjastossa). Marks&Spencerin juustoskonssit on piilotettu pakastimen syövereihin Englanti-ikävää varten, mutta toistaiseksi niitä ei oo tarvinnut vielä kaivaa esiin.
Ehkä mä sisäistän tän Suomeenpaluun jossain vaiheessa. Tai sitten en. On oikeastaan aika ihanaa olla taas kotona.

Viimeinen kuukausi Englannissa meni naurettavan nopeasti. Muutamat matkustussuunnitelmat peruuntuivat, kun päädyin viettämään viikon sängynpohjalla kunnon flunssan takia, ja olo senkään jälkeen ei ollut vielä kovinkaan hyvä. Ensimmäisten aurinkoisten kevätpäivien missaaminen harmitti, mutta onneksi niistä päästiin nauttimaan vielä monta kertaa tervehdyttyäni!
Sää oli mitä mainioin, vaikka vettäkin tuli taivaalta ihan kiitettävään tahtiin. Aurinko kuitenkin paistoi aika monena päivänä, ilma oli lämmin ja uusia kukkia puhkesi kuin sieniä sateella. Kirsikkapuut ja magnoliat tekivät maisemista ihanan vaaleanpunaiset, vaikka muuten puut eivät ehtineetkään vielä oikein vihertää.
Maalis-huhtikuun taitteessa bongasin metsäretkellä Bluebellejä, englanninsinikelloja, ja vaikken kokonaista sinikellomerta, Bluebell Forestia, nähnytkään, niin ne bongattuani totesin, että nyt voin lähteä Englannista hyvillä mielin!

Alkukuusta kävin ihanalla päivävisiitillä pikkuruisessa Ryessa. Muutaman kerran tuli pyörittyä Lontoossakin, muun muassa salaisissa puutarhoissa, muutamilla uusilla markkinoilla ja kivoissa kahviloissa, ja töiden loputtua virallisesti 6.4. mulla alkoi vajaa viikon mittainen vapaaputki Englannissa. Ehdin siis vielä silloin tehdä yönylimatkan lempikaupunkiini Bathiin ja ihan hillittömän hullun, hauskan ja mieleenpainuvan neljän päivän roadtripin Cornwalliin kaverin kanssa.
Cornwallin reissu oli aivan täydellinen lopetus mun au pair -vuodelle, puhumattakaan siitä, että sain heti kerralla työkuviot ja -stressit pois päästä, ja Suomeen palatessani tuntui kuin olisin ollut pidemmälläkin reissulla Englannin eteläkärjessä!

Töiden lopettamisesta mulla jäi tosi hyvä fiilis. Mulla oli jostain syystä jatkuvasti tunne siitä, että host-vanhemmat vain odottaa pääsevänsä musta eroon. Viimeisenä koti-iltana käytiin kuitenkin vielä viimeisen kerran pubissa syömässä illallista, ja mulle jäi visiitistä tosi hyvä mieli! Oli kiva viettää taas aikaa yhdessä host-vanhempien kanssa pitkästä aikaa, ja sain myös kuulla heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan, jotka valottivat myös mulle syitä esimerkiksi siihen, mikseivät he ota tilalleni uutta au pairia. Ei se vika ollutkaan minussa.
Sain keskiviikkoaamuna host-vanhemmilta autokyydin juna-asemalle, halattiin hyvästeiksi ja sovittiin, että pidetään yhteyttä viesteitse, ja niin aion myös tehdä. Vaikken mä saanutkaan host-perheeni vanhemmista ylimpiä ystäviäni kuten joskus haaveilin, vaikka me ollaan aika erilaisia, ja vaikken tavallisesti sellaisten ihmisten kanssa olisikaan yhteyksissä, niin kymmenen kuukauden asuminen saman katon alla on kuitenkin sentään jotain. Haluan pitää yhteyttä ja muistella niitä hyviä hetkiä, joita vuoteen on host-vanhempienkin kanssa mahtunut, ja toivon, että myös he tekevät niin.
Läksiäislahjaksi sain ihanan valokuvakirjan kuluneelta vuodelta. Vähän tuli tippa linssiin sitä selaillessani.

Kuukauden aikana ehdin myös stressata kouluunhakuja ja Suomeen paluuta. Mitä mä oikein teen Suomeen palattuani? Ei mulla edelleenkään oo mitään tarkkoja suunnitelmia, pääsykoekirjat lepäävät sängyllä avaamattomina ja mikään mun suunnitelmista ei oo vielä varma. Mutta suunnitelmia ja unelmia on, ja toivon, että ne kantaa pitkälle. Ainakin musta tuntuu, etten jaksa just nyt stressata tulevaisuudesta pätkääkään.



maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lähtöfiiliksiä


Aika kuluu ihan älyttömän nopeasti ja päivät Englannissa käy vähiin. Mulla loppuu työt huomenna eli tiistaina 5.4, ja suunnitelmat sen jälkeen ennen maanantain 11.4. lentoa Suomeen alkaa olla vihdoin ja viimein selvät!

Keskiviikkona suuntaan kohti Bathia, joka on mun ehdoton lempparikaupunki Englannissa. Tää on nyt kolmas visiitti tuonne roomalaisten aikaiseen kylpyläkaupunkiin, ja tällä kertaa vietän siellä yhden yön. Suunnitelmissa on ihan vaan nauttia kaupungin tunnelmasta ja ehkä budjetin salliessa käydä vielä parissa ennalta tutkimattomassa nähtävyydessä ja käydä maistamassa vielä kerran Sally Lunnin herkullisia buneja.

Torstaina suuntaan illalla Bathista Lontooseen, josta lähdetään Lindan kanssa yöbussilla kohti Cornwallia, joka on kaikista eteläisimmäksi kurkottava länsi-Englannin lääni.
Saavutaan perjantaiaamuna Penzanceen, josta olisi tarkoitus lähteä roadtrippailemaan ympäri Cornwallia.
Etukäteen varattujen hostellien myötä tavoitteena olisi yöpyä yksi yö St Austellissa ja toinen Plymouthissa, joista jälkimmäisestä sunnuntai-iltapäivänä suunnataan taas bussilla Lontooseen, jossa vietän yhden yön.

Maanantai-iltana mulla lähtee lento Gatwickilta Suomeen.


Mulla on viime päivinä riittänyt tekemistä, enkä oo pahemmin ehtinyt blogin puolelle matkajuttuja tai muita kuulumisia kirjoittelemaan. Tervehdyttyäni oon ollut töissä (ja onnistunut tartuttamaan koko host-perheen flunssaan), pyörinyt Lontoossa, kamppaillut yhteis(arvaus)haun kanssa ja tuhertanut itkua pakatessani survoessani omaisuuttani matkalaukkuun. Siis väitinkö joskus vihaavani pakkaamista? No, en silloin tiennyt vielä yhtään mitään.
Näin lyhyesti kerrottuna kahden tunnin hikisen puurtamisen jälkeen mulla oli viimein matkalaukku, jonka sai kiinni. Hurrasin riemusta, kunnes otin vaa'an käyttöön ja totesin laukun olevan viisi kiloa ylipainoinen, ja totuushan oli, ettei kaikki mun tavarani edes olleet laukussa vielä. Ei muuta kun tavaroita purkamaan, lajittelemaan ja suurimmat tiiliskivet käsimatkatavaroihin odottelemaan kohtaloaan. Se, että täyttäisin loput laukusta Marks&Spencerin juustoskonsseilla ja crumpeteilla taitaa jäädä aika pitkälti haaveeksi.

Joskus mä ihmettelin, miten ihmeessä ihmiset saavat tungettua matkalukkuun yli 20 kilon painosta tavaraa. Siis eihän se ole mahdollista! No, nyt tiedän: Ei muuta kuin puolet laukusta täpötäyteen kirjoja, ja kaksvitoset paukkuu heittämällä. Hurraa.
Ja mä kuvittelin ostaneeni ihan vaan pari kirjaa, koska oon jättänyt 95% himoitsemistani opuksista kauppojen hyllyille. Joopa joo...

No, ratkaisin pakkaamisongelmat tilaamalla lennolleni toisen ruumaan menevän matkalaukun, joka maksoi vain 15 puntaa etukäteen tilattuna. Nyt laukut on pakattu, laatikot tyhjennetty, hostelli-, juna- ja bussivaraukset tehty, yhteis(arvaus)haku täytetty (vähän kieli poskella, myönnän), ylimääräiset punnat vaihdettu euroiksi ja kutakuinkin henkisesti valmistauduttu lähtöön - ainakin täältä Chathamista.


Fiilikset on vähän ristiriitaiset. Toisaalta tuntuu ihanalta jättää työt taakseen. Erityisesti siksi, että musta tuntuu, että host-vanhemmat odottaa jo kuumeisesti lähtöäni täältä niiden nurkista. Olo täällä "kotona" ei siis ole kovinkaan kotoisa. Odotan jo innolla ihania matkasuunnitelmia ja oikeastaan myös paluuta Suomeen.
Toisaalta olo on myös aika älyttömän haikea, erityisesti mitä tulee siihen Suomeen paluuseen. Täällä Englannissa on 15-astetta lämmintä, kirsikkapuut ja magnoliat kukkii vaaleanpunaisena hehkuna ja aurinko on paistanut viime päivinä täydeltä taivaalta. Kaupoista voi ostaa skonsseja ja crumpetteja, viikottain tilille ilmestyvä palkka mahdollistaa matkustelun mitä ihanimpiin ja uusiin paikkoihin ja yllätyksiä ja uusia asioita ilmestyy eteen edelleen ihan vaan tyhjästä.

Tiedän jo nyt, että vaikka ootan innolla Suomeen paluuta ja mulla on kivoja suunnitelmia niin matkustelun kuin Suomi-tekemistenkin suhteen, niin Englantia tulee kyllä ihan mieletön ikävä. Pelkään kulttuurishokkia ja paluumasennusta. Oon yrittänyt tehdä listaa asioista, joita Suomessa voisin tehdä paluushokkia lievittääkseni, joten toivotaan, että se lista pitää mut järjissäni pahimman skonssi-ikävän yli. Vinkkejä saa antaa!

Eilen kävin syömässä lempparikahvilassani maailman parhaita hedelmäskonsseja vielä varmaan viimeisen kerran. Tänään käyn nostamassa viimeiset punnat tililtä, ja huomenna palautan host-vanhemmille mulla lainassa olleen kännykän ja perhoskuvioisen kotiavaimen. Keskiviikkona jätän taakseni talon, jota olen kutsunut kodikseni tasantarkalleen viimeiset kymmenen kuukautta. Enää viikko Englannissa. Apua.



torstai 10. maaliskuuta 2016

Paluulippu



Okei, unohtakaa se, mitä edellisessä postauksessa sanoin siitä, että host-vanhempien kanssa käydyn kotiinlähtökeskustelun jälkeen jäi hyvä fiilis. Se ehti nimittäin tässä parissa päivässä kadota jonnekin Chathamin mutavellimetsiin.

Host-äitini otti asiakseen ilmoitusluontoisesti kertoa, että he ovat hankkimassa mulle lentolippua Suomeen 7.4. Että mikäs se sun syntymäaikasi muuten olikaan?
Puhetta oli tosiaan, että olisin lähdössä huhtikuun lopussa. Tuli vähän yllätyksenä, että työni loppuvatkin jo alkukuusta, puhumattakaan siitä, että host-vanhemmat aikoivat ostaa mulle lentolipun minulta mitään kysymättä. Että kiva kuulla.
Unohtuneen syntymäajan ansiosta sain kuitenkin tilaisuuden muuttaa lentopäivää (ja vaikuttaa lennon aikatauluun...), joten vaikka mun työt (ja palkanmaksu) loppuu jo alkukuusta, niin lento Suomeen on nyt siis 11.4. Sitä ennen mulla on onneksi muutama päivä aikaa vielä nauttia Englannista ihan ilman mitään työpaineita!

Kuulostaa ehkä kiittämättömältä, että valitan aiheesta, kun host-vanhempani kerran maksoivat paluulippuni, mutta mulle jäi kyllä tapahtuneesta aika paha mieli. Ei kysymyksiä, minä päivänä haluaisit lentää, ei milloin haluaisit lähteä, ei mitä sanoisit tästä.
Tuli fiilis, että nyt kun tarjoutui hyvä tilaisuus, niin he päättivät päästä musta mahdollisimman äkkiä eroon. Pojun hoidon he aikovat kuulemma ulkoistaa host-äidin vanhemmille, eli toisin sanoen uutta, Ryvita-näkkäriä tonneittain kuluttavaa ja viikottain palkkaa ruikuttavaa au pairia mun jälkeeni ei ole tiedossa (luojan kiitos!).
Host-vanhempien hymy ulottui korviin saakka, kun lentolippu tipahti sähköpostiin. Enää kuukausi.


No, oon nyt rypenyt itsesäälissä kolme päivää, ja alkaa vihdoin vähän helpottaa: Omapahan se on syynsä, jos eivät aiemmin uskaltaneet mua pihalle heittää rahapussia keventämästä. Turhaan mä murehdin, onko ne koko ajan vaan odottanut, milloin lähtisin takaisin Suomeen, mitä ne musta ajattelee tai miten ne on ilosia kun pääsevät musta viimein eroon. Mulla on ollut mahtavat yhdeksän kuukautta Iso-Britanniassa, oon ehtinyt nähdä ja tehdä vaikka mitä, ja vielä on kokonainen kuukausi aikaa!
Vielä kuukausi.

Nyt muutamaa päivää myöhemmin hyvä fiilis. Ei mulla ole kuin kaksi viikkoa vähemmän aikaa Englannissa (no, tietysti myös kolme viikkoa vähemmän palkkaa...) kuin alunperin kuvittelin. Nyt jos yht'äkkiä pitäisikin jäädä vielä töihin huhtikuun loppuun saakka, niin en kyllä suostuisi. Suoraan sanottuna odotan jo innolla työkuvioiden loppumista.
Suunnitelmat Englannin au pair -kokemuksen jälkeen on vielä aika avoinna, mutta jotain valoa alkaa ehkä pilkottaa tunnelin päässä. Ehkä. Niistä lisää myöhemmin.



sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

9 kk Englannissa


1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa | 8kk Englannissa

Kipeänä, taas. Olo on aika kamala. Tuntuu, että oon vähän väliä flunssassa, kun poju imuroi kaikki mahdolliset pöpöt ulkomaailmasta ja onnistuu sitten tartuttamaan ne minuun pärskiessään ja naamaani lääppiessään... No, josko tää pian tästä taas alkais helpottaa!

Musta tuntuu kuin olisin vasta kirjoittanut edellistä 8 kk Englannissa -postausta, mutta ehkä se johtuu siitä, että helmikuu oli niin lyhyt karkauspäivästä huolimatta.
Helmikuu taisi olla tähän mennessä kaikista kylmin kuukausi Englannissa mun täällä olon aikana: Lämpötilat pysytteli aikalailla vajaa +10-asteen tuntumassa, ja monta kertaa oltiin ihan lähellä nollaakin. Nääkin lämpötilat on tuntuneet aivan hyytäviltä. Muutamana yönä oli yöpakkasia, ja itse asiassa yhtenä aamuna taivaalta tuprutti jotain valkoistakin, mikä tosin suli vesilätäköiksi heti maahan osuttuaan.
Vettä on satanut lähes päivittäin, mutta aurinkoisia päiviä on ollut yhä enemmän, mikä toivon mukaan kertoo lähestyvästä keväästä! Lintujen laulu, auringonpaiste ja keltaiset narsissit ainakin saa hymyn huulille ja kevätfiiliksen kattoon, jos ei muuta.

Kevätfiilistä nostaa myös kauppojen pääsiäishyllyt, jotka ovat täyttyneet tasaisesti heti joulupyhien jälkeen: Suklaapupuja, suklaamoussella täytettyjä suklaamunia, suklaakonvehdeilla täytettyjä, yli kilon painoisia jättiläissuklaamunia, suklaisia Darth Vaderin päitä, kullattuja minisuklaamunia, suklaamunia, joiden sisällä on suklaakarkkeja ja -patukoita, kolmioleivän muotoisia suklaaleipiä, suklaaveistoksia.... Ja siinä sivussa perinteisiä pääsiäispullia, Hot Cross Buneja (kuvassa host-äidin itse tekemiä, ei edes valmismixejä käytössä, vautsi vau!!!) viidessä eri maussa sekä porkkanan muotoisia karkkeja. Valinnanvaraa lasten suklaamunankätkentään ja pääsiäisherkkuihin siis löytyy!
Pääsiäisjuttujen rinnalta on saanut bongata myös äitienpäiväkortteja ja -lahjoja, sillä itse asiassa tänään juhlitaan Englannissa äitienpäivää.

Tässä kuukauden aikana ehdin käydä päiväreissulla St Albansissa, pari kertaa Lontoossa muun muassa kiinalaisen uuden vuoden paraatia katselemassa, sekä yönylireissulla ihanalla Lake Districtillä! Lontoossa on tullut taas tutustuttua pariin uuteen, aivan ihanaan kahvilaan (muun muassa pelkkiä puuroja tarjoilevaan puurokahvilaan), vierailtua kummallisissa liikkeissä (muun muassa kokkikirjakaupassa, sen lähellä sijaitsevassa pelkkiä mausteita myyvässä liikkeessä sekä upeasti koristeltuja pikkuleipiä myyvässä pikkuleipäpuodissa), sekä käytyä ekaa kertaa syömässä Wahacassa - minkä seurauksena hurahdin aivan täysin meksikolaiseen ruokaan. Siis nam! Kävin myös pitkästä aikaa tsekkaamassa meidän lähimmän, kuukausittain järjestettävien maaseutumarkkinoiden tarjonnan Rochesterissa, ja koin hämmennyksen hetkiä, kun yhdestä munkkeja myyvästä kojusta bongasin pekoni-vaahterasiirappimunkkeja. Kummia nää englantilaisten makutottumukset...

Tapasin myös uusia, ihania suomalaistuttavuuksia, koirakuumeilin, haaveilin maalle muuttamisesta, kokeilin paljon uusia reseptejä, luin aivan sairaan hyväksi osoittautuneen Cecelia Ahernin The Year I Met You -kirjan, kävin pitkästä aikaa isovanhemmilla, istuin kirjastossa lueskelemassa vähän liiankin usein, rakastuin Marks&Spencerin paistopisteen juustoskonsseihin ja kävin pari kertaa kävelyllä lähialueilla kamera kädessä, mitä en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Tuntuu hassulta, miten kaikki ennen niin erikoisen näköinen on alkanut näyttää niin tavalliselta, ettei niiden edes ajattele olevan ikuistamisen arvoisia: Sammalpeitteiset aidantolpat, värikkäät kivitalot, erilaiset liikennemerkit ja 15%-kulmassa nousevat kadut, joiden huipulta näkee kilometrin päähän.

Mutta tän kuukauden ehdoton suurin onnistuminen oli se, että sain vihdoin ja viimein kerrottua host-vanhemmille suunnitelmistani palata Suomeen huhtikuun lopulla!
Meillä ei siis ollut minkäänlaista sopimusta siitä, kuinka kauan täällä työskentelisin, ja asian ottaminen puheeksi on tuntunut jotenkin tosi hankalalta. Nyt kun viimein sain avattua suuni, en oikein edes tiedä mitä pelkäsin. Ehkä välinpitämättömyyttä, pettymystä. Ehkä kuitenkin eniten pelkäsin sitä, että host-vanhemmat olisivat iloisia, että pääsevät musta viimein eroon. No, englantilaiset on tuttuun tapaan taitavia peittämään todelliset tunteensa, mutta joka tapauksessa host-vanhemmat ottivat lähtöasian tosi hyvin, ja mulle jäi juttutuokiosta hyvä mieli! Yksi murheenaihe vähemmän, siis. Älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua.......

Tuntuu, että aika Englannissa alkaa käymään vähiin, ja se ahdistaa. En millään ehdi, jaksa tai pysty tehdä kaikkea mitä vielä haluaisin, mutta se on oikeastaan helpotuskin: Onpahan hyvä syy palata britteinsaarille uudemman kerran. Mahdollisimman pian, kiitos!
Sanoisin, että oon joten kuten päässyt eroon siitä puolenvuoden kriisistä, kun työkuviot tuntuivat kaatuvan niskaan ja koko Englanti ärsytti suunnattomasti. No, työkuviot ei oo juurikaan siitä parantuneet, mutta oon jo turtunut työmäärään, ja Englanti-elämä on taas alkanut maistumaan. Voi olla että se on tää lähestyvä kevätkin, mutta oon taas oppinut nauttimaan pienistä arkipäiväisistä jutuista, hassuista kultuurieroista ja kaikesta uudesta. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, kun lähden...



Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:


  1. Tee kouluunhakusuunnitelma
  2. Hanki lentoliput Suomeen
  3. Tee Suomeenpaluusuunnitelma (ts. mitä aiot tehdä au pair -vuoden jälkeen)
  4. Käy jossain uudessa kaupungissa


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

8kk Englannissa



1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa

Kyllä, täällä näyttää jo tältä! Mantelipuut on kuin jättiläismäisiä lumipalloja, narsissit, helmililjat ja esikot kukkii ja päivät pitenee. Okei, aurinkoa ei oo kyllä näkynyt paria hassua päivää lukuunottamatta, ja päivittäiset sadekuurot on lähinnä sääntö eikä poikkeus. Puhumattakaan tästä hillittömästä tuulesta, joka on jatkunut koko talven, ja jonka ansiosta kadulla kävellessä meinaa kaatua ja sadepäivinä vettä tulee vaakatasossa. Onko Englannissa aina näin tuulista?!

Tää kuukaus tuntuu taas kestäneen ikuisuuden, mut tällä kertaa syy on siinä, että viikot on täyttyneet jos jonkinlaisesta ohjelmasta. En siis valita! Kävin päiväreissulla Cambridgessa ja kolmen yön reissulla Pariisissa, ja joo, myönnän, Lontoossakin on tullut vietettyä aikaa taas harvase päivä... Heh. Mut Lontookin on taas näyttänyt mulle uusia, kivoja puoliaan: Oon käynyt muun muassa brunssilla ihanassa Ginger&White -kahvilassa, löytänyt salaisen puutarhan, yökyläillyt, viettänyt aikaa ystävän kanssa, syönyt Lontoon parhaan kuppikakun ja ihmetellyt banaaneja ja Bowien muistoksi kasautunutta ruusumerta Brixtonissa. Oon pikku hiljaa huomannut, että oon alkanut jopa pitämään Lontoosta. Lontoo ei oo mikään viikonloppumatkakohde, se vaatii aikaa ja tutustumista, jotta sieltä löytäisi pinnan alta ne kiinnostavimmat paikat Big Benin ja Hyde Parkin sijaan.
Okei, tein myös yhden katastrofaalisen bussireissun Yaldingiin ja Tunbridge Wellsiin, mutta siitä ei sen enempää, koska haluan mieluiten unohtaa koko kamalan maanantain...

Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että mun au paireilut olis nyt aupparoitu. Oon ihan ja täysin poikki. Iltaisin nukkumaan käydessä päässä soi joko vauvan itku tai pojun soittorasian Mozart-musiikki, eikä auta vaikka yrittäisin tunkea kuulokkeet korviin ja kuunnella jotain ihan muuta.
Työpäivät tuntuu pakkopullalta, ja yleensä odotan vain vapaapäiviä, että pääsisin tekemään omia juttujani. Ei niissä työpäivissäkään oikeestaan mitään vikaa ole, mutta jatkuva pojun vahtiminen ja kotitöiden teko ottaa kyllä voimille. Pahinta on ehkä se, että työpäivistä on tullut niin rutiininomaisia, etten oikein osaa enää nauttia niistä kuten aluksi. Herätys, aamupala, leikkipuistolenkki, lounas, päiväuniaika, leikkimistä, päivällinen, kylpy, nukkumaan. Joka ikinen päivä.
Oon nyt viime viikkoina yrittänyt kovasti keksiä jotain uutta tekemistä ja toimintaa pojun kanssa, mutta pää lyö tyhjää. Jos jollakulla on varastossa jotain kivoja aktiviteetteja, mitä voisi puuhailla 1-v taaperon (joka ei istu sylissä eikä kykene keskittymään mihinkään kahta sekuntia pidempään) kanssa, saa ehdottaa. Leikkipuistokäynneistä on tullut työpäivien ehdottomia kohokohtia, mutta muutaman kuukauden ajan siellä lähes päivittäin vierailtuani alkais muutoksen tuulet jo vähän houkuttelemaan.

Tavallaan en kuitenkaan haluaisi vielä lähteä, ja eniten mua täällä vielä töissä pidätteleekin se, että täällä Iso-Britanniassa olisi vielä niin paljon nähtävää. Yritän kovasti takoa päähäni, että ei mun tarvitse nähdä kaikkea tänä vuonna, että voin mä tulla tänne uudestaankin vaikka joka ikinen kuukausi jos siltä tuntuu, ja lyhentää bucket listiäni aina vähän kerrallaan.
Mulla on ollut aika kova koti-ikävä, mut asiaa mietittyäni huomasin, että ei mulla oikeastaan oo niinkään Suomi-ikävä, vaan mulla on ikävä ihmisiä Suomessa ja erityisesti sitä, ettei mun tarvitsisi olla enää töissä au pairina.
Okei, mulla on kaksi muutakin syytä, miksen ole vielä ottanut lopareita:
1) En uskalla sanoa, että olisin lähdössä. Oon siis alustavasti suunnitellut palaavani Suomeen huhti-toukokuussa, mutten oo vieläkään saanut avattua suutani ja kerrottua host-vanhemmilleni suunnitelmistani. Naurettavaa...
2) En keksi mitä teen au pair -vuoden jälkeen. Tämä on ehkä se ongelmista suurin. Siis mitä mä oikein teen? Joo, aion hakea kouluun. Jos vain keksisin, minne hakisin. Luulin jo suunnitelmieni olevan selvät, mutta eilen yöllä heräsin ajatukseen, että onko se ala kuitenkaan mua varten. En tiedä. Voisko joku vaan täyttää hakulomakkeet (ja ehkä myös lukea ja osallistua pääsykokeisiin) mun puolestani, kiitos?
Suunnitelmia sille nimeltämainitsemattomalle kakkosvaihtoehdollekin olisi niin paljon, että kouluun hakeminen tuntuu entistäkin inhottavammalta...

Tulevassa kuussa on pari kivaa tapahtumaa, joihin aion osallistua, ja muutama retkikohdekin olis tarkoitus saada pois bucket listiltä pyörimästä. Yritän parhaani mukaan ottaa tän kuun jotenkin rennommin, ja päästä tästä työstressistä jotenkin eroon, jos se vaan on mahdollista... Parin päivän päästä päästään myös viettämään pannaripäivää, joka on näköjään englantilainen versio laskiaistiistaista. Lettupannut esiin!
Tässä pari tavoitetta tulevalle kuulle:

  1. Keksi uusi harrastus pojun kanssa done
  2. Tee kotiinlähtösuunnitelma done
  3. Kerro kotiinlähtösuunnitelmista host-vanhemmille done
  4. Käy yönylireissulla ihan uudessa paikassa done



perjantai 8. tammikuuta 2016

7kk Englannissa



Tää kuukausi tuntui kestävän ikuisuuden, mutta tässä sitä nyt taas ollaan, kuukauden kokeneempana.

Heti kuun alussa lähdin viikon lomalle Suomeen, mikä oli odotettu, kaivattu ja haaveiltu juttu. Ja viikko osoittautuikin ihan huipuksi! Sen sijaan Suomesta palaaminen takaisin työputkeen ei ollut mikään iisibiisi, vaan olin oikeesti aika hermoraunio ja valmis ostamaan paluulipun takaisin joulukuiseen Suomeen vaikka heti seuraavalle päivälle...
Fiilis kuitenkin koheni päivien myötä, ja täällä Englannissa sitä edelleen ollaan. Työt teettää aikalailla päänvaivaa, mut onneksi kivojakin työpäiviä sattuu mukaan!

Kuukauden aikana kävin päiväreissuilla Windsorissa ja Cotswoldsissa. Molemmat reissut oli tosi kivoja ja hyvin erilaisia mihin oon normaalisti tottunut (= pää kolmantena jalkana koko kaupungin kiertämistä aamusta iltaan). Windsorissa vietin puoli päivää Windsor Castlea kierrellen, ja Cotswoldsissa taas pääsin ryhmämatkabussin ajeluttamana tutustumaan kolmeen eri Englannin pikkukylään. Tällasia rentoja reissuja enemmän, kiitos!
Joulukuussa pääsin myös juhlimaan aika ikimuistoista brittiläistä joulua luumuvanukkaineen kaikkineen. Parin päivän juhlahumun jälkeen tuntui kyllä siltä, että joulut on nyt kyllä tältä erää juhlittu, kiitos vaan..! Mut hauskaa oli, kaikesta huolimatta.
Uskaltauduin lähtemään joulunjälkeisiin alennusmyynteihin maanantaina 28. päivä, mikä osoittautui melkoiseksi vikatikiksi. Vaikutti nimittäin siltä, että puoli Englantia oli saapunut Bank Holidayn kunniaksi hankkimaan Bluewaterin aletuotteista tyhjäksi. Istuessani bussissa matkalla kauppakeskukseen bussi seisoi käytännössä paikallaan puoli tuntia paikallaan jäätävässä ruuhkassa noin 500 metriä keskuksen sisäänkäynniltä. Itse Bluewaterin väentungoksesta tietysti puhumattakaan!

Pakkaset on pysynyt loitolla eikä lunta oo tuskin tiedossa tänä talvena, mutta oikeestaan koko joulukuun ajan ollaan saatu "nauttia" ihan jäätävän kovasta tuulesta. Täällä etelässä ei kuitenkaan olla sentään päästy osallisiksi tulvista. Sepäs tästä vielä puuttuiskin, kun Medway-joki alkais tulvimaan... Sadepäiviäkin on ollut varmaan enemmän kuin poutasäitä, minkä seurauksena kaikki pikkupolut ja kadunvarret on yhtä mutavelliä. Ei siis Englannin talvisää saa ainakaan multa hirveetä ylistystä, vaikka oonkin ihan kiitollinen, etten joudu kärvistelemään -30-asteessa...
Toivotaan, että kevättä kohden pilvet vähän kaikkoais ja päästäis nauttimaan auringonpaisteesta vähän useammin kuin kerran kuussa!

Toin Suomesta mukanani talvivaatteita, joita oon nyt kymmenestä plusasteesta huolimatta käyttänyt päivittäin. Valkoisella karvalla vuorattu talvitakkini on kerännyt niin kehuja kuin huvittuneita keskustelunaiheitakin, lapaset samoin, puhumattakaan talvitakin hupussa killuvasta heijastimesta! Yhden liikkeen myyjä Windsorissa tuli pokkana kysymään, että "mikä tossa sun hupussa roikkuu? Onks se joku joulukoriste?", ja host-äitinikin ihmetteli samaa. Täällä Englannissa ei heijastimia myydä oikeastaan ollenkaan, ja niitä näkyy korkeintaan harvoissa koirien talutushihnoissa ja satunnaisissa pyöräilijöiden housunlahkeissa... No, ainakin on smalltalkin aihetta ventovieraiden kanssa!

Työt on sujuneet vähän niin ja näin. Poju on oppinut ärsyttämisen jalon taidon (on ihan hirrrrveeeen hauskaa jyrsiä tv-ruutua, tyhjentää lipaston laatikot ja leikkiä töpseleillä) ja on ollut kuukauden sisällä taas pari kertaa kunnolla kipeänä, mikä on ollut rankkaa myös meikäläisen osalta. Huonoja päiviä on ollu ehkä enemmän kuin hyviä, ja muutenkin on ollut vähän mieli maassa ja pinna kireellä, ja univelkaakin on päässyt kertymään yövuorojen myötä. Lähestyvä kevät ja mukavat suunnitelmat kuitenkin piristää, joten eiköhän tää tästä!


Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:

  1. Keksi uusi harrastus pojun kanssa (en keksinyt mitään!)
  2. Tee jotain, mistä oot haaveillut pitkään
  3. Kirjoita blogiin rästipostauksia (en ehtinyt...)



torstai 17. joulukuuta 2015

Paluu Suomesta Englantiin



Suomi oli, tuli ja meni.
Olinko mä oikeesti siellä vain viikon? Ehdin tehdä uskomattoman määrän kivoja juttuja. Leikkautin muun muassa viimein hiukset, järjestin englantilaiset teekutsut, täytin 19, skräppäilin pitkän tauon jälkeen, tapasin sukulaisia, pikkujouluilin, saunoin, leivoin, kävin joulumarkkinoilla, kyläilin ja tapasin piiiiiitkästä aikaa parasta ystävää. Jokaiselle päivälle oli jotain tekemistä, koska totuushan on, etten pysty vaan olemaan tekemättä mitään.
Mutta viikon aikana en imuroinut kertaakaan, en pyyhkinyt pölyjä, en vaihtanut yhtään vauvan vaippaa, en tiskannut, en kuullut korvia riipivää vauvan itkua. Lomailin. Ja se jos mikä oli ihanaa.

Menomatka sujui suorastaan naurettavan hyvin. Sain nukuttua kentällä kolmisen tuntia ja koneessa vielä pari lisää.
Kun astuin lentokoneesta Suomen maaperälle yli kuuden kuukauden tauon jälkeen, tuntui, kuin koko Englannissaoloaika olisi vain pyyhkiytynyt pois. Vastahan mä olin Suomessa, juhlin lakkiaisia ja pakkasin matkalaukkua au pair -vuotta varten. Ja nyt mä oon taas täällä. Kylmässä, pimeässä, kuusipuiden kehystämässä Suomessa. Se oli tavallaan aika ihanaa. Mut vähän pelottavaa. Eikö sitä puolta vuotta ollutkaan?

Ensihetkestä alkaen tuntui, etten millään haluaisi palata takaisin Englantiin, ja valitin siitä varmasti jokaiselle joka vaan suostui kuuntelemaan (sori vaan...). Englannissa olosta on tullut arkipäivää. Työkuviot tuottaa enemmän ahdistusta kuin innostusta. Oonko mä kyllästynyt vai vaan poikki?

No, viikon lomareissun jälkeen palasin kuitenkin Chathamiin tiistaina. Paluuärsytystä ei ainakaan lieventänyt se, että istuin Gatwickilta Lontooseen vievässä junassa yli kaksi tuntia puolen tunnin sijaan, ja olin muutenkin jo valmiiksi väsynyt vajaa neljän tunnin yöunien jäljiltä. Tai se, että jouduin heti yövuoroputkeen, vaikka mulla piti olla kaksi päivää vapaata paluuni jälkeen, ja olin muutenkin rättiväsynyt.

Univelkaa on yövuorojen jäljiltä edelleen, mutta pahin ärsytys alkaa jo olla tiessään. Englannissa olosta on kuitenkin tullut jo niin arkista, etten osaa enää iloita täällä olosta samalla tavalla. En oo ehtinyt viime viikkoina oikein matkustellakaan mihinkään pidemmälle, mikä harmittaa. Tarkoitus kuitenkin on, ja yritän parhaani mukaan taas löytää arkisistakin asioista iloittavaa. Löysin esimerkiksi toissapäivänä kävelylenkillä lähitienoolta aivan ihanan, hiljaisen metsäpolun lähellä kauniisti sammaloituneita tiilitaloja, enkä voi uskoa, etten oo aiemmin löytänyt kyseistä paikkaa. Kyllä täältä Chathamistakin siis löytyy vielä uutta ja erilaista, vaikka luulin jo tuntevani kaupungin kauttaaltaan.



maanantai 7. joulukuuta 2015

6 kk Englannissa


Kuusi kuukautta. Puoli vuotta. Se on aika hillittömän pitkä aika, mut se on mennyt hetkessä silmiä räpäyttämällä. Tai siltä musta ainakin tuntuu, totuushan on, että näiden kuuden kuukauden aikana oon oikeesti ehtinyt tekemään, näkemään ja oppimaan ihan hirveesti kaikkea.

Tää kuukausi oli varsin tapahtumarikas ja jouluinen. Kuten ootte saanu huomata, oon jouluihminen henkeen ja vereen, ja oon kiertänyt kaikki mahdolliset joulutapahtumat heti joulubuumin täällä käynnistyttyä marraskuun alussa. Melkein nolottaa myöntää, mutta kaikki mun reissut on suuntautunut tän kuukauden aikana Lontooseen, ja oon tainnut itseasiassa käydä siellä joka viikko. Yhden viikon vietinkin myös kokonaan Lontoossa. Siellä on vaan ollut niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa ja tapahtumia...
Oon tehnyt joululahjaostoksia, käynyt seuraamassa jouluvalojensytytystapahtumaa, kierrellyt joulumarkkinoita eri paikoissa, tavannut joulupukin, käynyt Hyde Parkin Winter Wonderlandissa, vieraillut sekä suomalaisilla että japanilaisilla joulumarkkinoilla, käynyt laulamassa kauneimpia joululauluja ja nauttinut jouluista iltapäiväteetä. No, oon mä kuukauden aikana ehtinyt myös muun muassa juhlia pojun 1-v synttäreitä varsin mittavin menoin sekä käydä Lontoossa suklaafestivaaleilla.

Kerroin viime kuussa perheongelmista, joita on alkanut ilmaantua tässä kuukausien myötä ja jotka viime kuussa suoraan sanottuna räjähti käsiin. No, sain tässä kuussa otettua asian puheeksi host-vanhempien kanssa, mutta muutosta parempaan ei tapahtunut. Hullut työtunnit ja uskomattomat kotityömäärät ei oo muuttuneet miksikään. Oikeestaan mulle tuli vain pahempi mieli juttutuokion jälkeen. Harkitsin jo vakavasti uuden työpaikan etsintää, ja jos totta puhutaan, juttelinkin jo yhden uuden host-perheen kanssa, mutta loppujen lopuksi päädyin kuitenkin jatkamaan vielä nykyisessä työpaikassani.
Tiedän, ettei se moneltakaan kannalta oo ehkä se paras ratkaisu, mutta toisaalta työpaikan vaihtamisessa, uuden perheen etsimisessä ja uusiin työkuvioihin sopeutumisessa on aina ne omat haasteensa. Siksi päätin mennä helpomman kautta ja jatkaa täällä samaan malliin niin kauan kuin vain suinkin jaksan.

Sää on ollut tuulinen, mutta lämmin. Valkosia haituvia on näkynyt korkeintaan joulumarkkinoiden tekolumipyssyjen piipuissa. Täällä lumeton talvi on itsestäänselvyys, ja kuulemma millinkin lumikerros saa liikenteen sekaisin ja ihmiset haukkomaan henkeään. Lämpötilat on pysytelleet yhtä pakkasyöviikonloppua lukuunottamatta reilussa kymmenessä plus-asteessa, mutta valitettavasti ainakaan meidän talossamme ei sisätiloissa oo tarennut ilman tuplavillasukkia. Sisälämpötila on vaihdellut välillä 15-18, ja sinä ainoana pakkasyöviikonloppuna myös talon sisäilman kosteus oli suunnilleen trooppisen sademetsän luokkaa...

Siitä huolimatta, että oon ottanut osaa kaikkeen mikä liittyy hippusenkaan siihen nimeltämainitsemattomaan talven suurimpaan juhlaan, mulla ei oo vieläkään joulufiilis, ja mä oikeestaan odotankin joulua vähän pelonsekaisin tuntein. Mulla on töitä sekä jouluaattona että joulupäivänä, aamusta iltaan, enkä tiedä vieläkään vietänkö joulun yksin kotona pojun kanssa vai pääsenkö nauttimaan englantilaisesta joulusta isovanhemmille. Saa nähdä.
Viikon mittaista Suomi-lomaa mä sen sijaan odotan kuin kuuta nousevaa! Onneksi siihen voi melkein alkaa laskea jo tunteja... Jos jollakulla on antaa ihmevinkkejä huonouniselle lentokentällä nukkumiseen, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!


Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:

  1. Vietä ihana Suomi-loma
  2. Nauti joulusta ja tee jotain jouluista
  3. Opettele jotain ihan uutta
  4. Ota vähän rennommin ja kuuntele itseäsi enemmän
  5. + Tee yhtä hyvät uudenvuodenlupaukset kuin viime vuonna



perjantai 6. marraskuuta 2015

5 kk Englannissa



Kiirettä on pitänyt. Oon tehnyt töitä ilman hengähdystaukoja ja juossut paikasta toiseen vapaa-ajalla. Blogin puolella on ollut tavallistakin hiljaisempaa, mikä vähän harmittaa. Luonnoksissa lojuu monta keskeneräistä postausta, joita yritän saada valmiiksi julkaisukuntoon pikku hiljaa...

Mulla on tullut työkuvioiden kanssa vähän ongelmia. Tai ongelma on lähinnä työtuntien ja kotitöiden määrässä. Host-vanhempani keksivät pitkän listan uusia kotityövaatimuksia, joita hädin tuskin ehdin työpäivien aikana hoitaa. Teen myös älyttömästi ylitöitä. Viime viikolla työtunteja tuli 72, ja tämän viikon loppuun mennessä määrä on todennäköisesti jotain väliltä 50-60. Kirjoitin pitkän valituspostauksen aiheesta, jonka varmaan julkaisen joku päivä jos vain suinkin kehtaan, joten en ala sen enempää asiaa vielä avaamaan. Mutta pakko myöntää, että homma stressaa aika kovasti. Ja ennen kaikkea väsyttää. Ehkä vaikutusta on myös on syksyn pimenevillä illoilla ja harmaalla säällä, mutta oon ollut aika rättiväsynyt tässä viime viikkojen aikana.

Oon mä taas kaikenlaista silti ehtinyt. Tässä kuukauden aikana oon käynyt päiväreissuilla Favershamissa, Greenhithessä, Bathissa, Oxfordissa sekä pari kertaa Lontoossa, sekä viikonloppureissulla ulkomailla, Hollannissa ja Belgiassa.
Oon käynyt elokuvissa katsomassa Pan -leffan, jota sain katsella teatterissa ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni (no-lo-a...). Oon tehnyt tuttavuutta kurpitsan kanssa ja todennut, että myskikurpitsan paloittelu käy urheilusuorituksesta. Oon ihastunut kurpitsarisottoon, leiponut omenapiirakkaa ja ihastellut katutaidetta Shoreditchin kujilla. Maaseutumatkaillut. Käynyt hillittömässä, ihanassa murokahvilassa, jollaisen voi kuvitella löytävänsä vain Lontoosta. Katsonut The Great British Bake Offia ihan liikaa. Ihastunut Bruggeen ja alkanut inhoamaan Amsterdamia. Ostanut joulukortteja. Saanut postissa ylläripaketin ruisleipää kiitos äidin ja Fazerin! Käynyt syyspiknikillä ja loppulokakuusta ihaillut viimein oikeasti kellertäviksi muuttuvia syksyisiä puita. Kävellyt kotiin juna-asemalta kahdelta yöllä ja pelännyt mielettömästi. Maalannut. Ottanut satoja valokuvia. Kuunnellut ilotulitusrakettien pauketta joka ilta viimeisen kahden viikon ajan. Ihmetellyt englantilaisten Halloween-innostusta. Innostunut joulusta.
Ja ostanut itselleni maailman parhaan joululahjan vähän etuajassa: meno-paluu lentoliput Suomeen! Oon menossa (vai tulossa?) viikon lomareissulle joulukuussa, tarkemmin sanottuna 8.-15.12, enkä malttais millään odottaa! Ihana päästä taas Suomeen pitkästä aikaa.
Ja, no, sitten mä oon ollut töissä. Aika paljon ja vähän liikaakin.

Syksykin on tosiaan täällä. Lämpötilat huitelee +15 asteen tienoilla, mutta kylmältä tuntuu. Sadetta tulee taivaalta useammin kuin kesällä, ja selkeinäkin päivinä taivas on harmaa ja pilvinen. Pimeää on jo viiden aikaan. Puiden lehdet muuttuivat rusertaviksi sateenkaariksi lokakuun loppulla, ja nyt kaduilla kävellessään voi ihanasti kahisuttaa tuhansien ruskalehtien muodostamia kasoja. En oo oikeastaan mikään syksyihminen, mut pakko sanoa, että kyllä täällä näyttää aika kivalta. Ja sisälläkin tarkenee taas olla, kun lämmitys laitettiin päälle (ja lämpötilakin nousi huimat kaksi astetta, +16:sta +18:aan...).

Joulukuukin lähestyy, enkä kyllä pistä vastaan. Yhtään mua tuntevat tietävät, että alan yleensä suunnitella ja tehdä joululahjoja siinä elokuun paikkeilla, ja tällä kertaa oon auttamatta aika myöhässä asian kanssa. En silti malttais odottaa joulua, ja voisin puhua siitä 24/7! Chathamin High Streetille on ilmestynyt (kamalia halpis-)joulukoristekauppoja, lempikahvilani Rochesterissa tarjoilee jo jouluista iltapäiväteetä ja kauppojen hyllyt notkuu joulutavaraa, lahjoja ja joulukalentereita. Sääliksi käy niitä, jotka eivät joulusta tykkää, koska tää jouluhypetys, joka ainakin täällä Englannissa alkoi kaupoissa ja ravintoloissa jo syyskuun alussa, kasvaa vaan kasvamistaan!

Tälle tulevalle kuukaudelle onkin sopivasti jouluista tekemistä, ja kalenteri alkaakin olla aika täynnä jos jonkinlaista tekemistä vapaapäiville. To-do -listalta löytyy muun muassa Lontoon merimieskirkon Suomi-joulumarkkinat, japanilaiset joulumarkkinat, niin monet englantilaiset joulumarkkinat kuin vaan suinkin ehdin ja jaksan, jouluvalojen sytyttämistapahtumia ynnä muuta. Jouluinen iltapäivätee olis tarkoitus käydä testaamassa joku päivä, ja joulukuun alussa on muutama mielenkiintoinen tapahtuma, joihin olisi kiva päästä osallistumaan. Marraskuussa juhlitaan myös pojun Tuomas Veturi -aiheisia 1v -synttäripippaloita, ja mulla on myös näillä näkymin yksi vapaaviikko, jonka ohjelmasta mulla ei kyllä oo vielä mitään tarkkaa kuvaa. Mut eiköhän se tässä selkiydy ajan mittaan.
Ja eiköhän näitä töitäkin taas kestä seuraavan kuukauden verran, kun lomalentoliputkin oottaa jo takataskussa. Kyl tää tästä!


Tulevan kuukauden tavoitteet:


  1. Hanki ja paketoi joululahjat sun muut done
  2. Keksi ja paketoi pojulle synttärilahja done
  3. Juttele host-vanhempien kanssa työtilanteesta done
  4. Tee jotain, mistä oot haaveillut pitkään done



torstai 22. lokakuuta 2015

Aikaongelmia & Oxford 20.10



Aika on osoittautunut viime aikoina pahimmaksi vihollisekseni. Tai ehkä lähinnä se fakta, että vuorokaudessa on 24 tuntia, eikä yhtään enempää.
Kuten oon jo aiemmin maininnut, mun on vapaapäivinä vaikea - tai oikeastaan mahdotonta - vaan olla. Ihan senkin takia, että asun työpaikallani. Aina on pakko mennä johonkin, käydä jossain, tehdä jotain uutta, nähdä uusia asioita. Tiettyyn pisteeseen asti se on aika hauskaa. Mut ei enää sitten, kun tuntuu, että on pakko mennä, käydä, tehdä ja nähdä, vaikkei oikeestaan jaksaisi. Ja siltä musta oikeestaan välillä tuntuu.
Rakastan matkustamista ja käymistä uusissa paikoissa, mutta oon huomannut, ettei mulla oikeastaan oo edes aikaa suunnitella, mitä mä niillä reissuilla puuhaan. Usein löydän itseni pikaisesti googlaamasta bussissa tai juna-asemalla kunkin kohteen parhaat palat. Mites tässä näin pääsi käymään? Eikö sen odottelun ja jännittämisen pitäis olla melkein yhtä hauskaa ja palkitsevaa kuin sen itse matkustamisenkin?
Kaipaisin jonkinlaista lomaa itsestäni. Ihan vaan jotain päivää, jolloin voisin rauhassa keskittyä kirjoittamaan matkapäiväkirjaan rästiin jääneet tekstit, käydä läpi kuvia ja kirjoittaa blogiin, maata sängynpohjalla ja katsoa leffaa. Tai edes lepäillä kun oon flunssassa.
Sitä lomaa kuitenkin odotellessani jaan teille muutaman kuvan tiistain reissultani Oxfordiin ja pyyhällän viikonloppureissulle Hollantiin ja Belgiaan. Ehkä mä siellä koen jonkinlaisen valaistumisen parempaan - tai sitten en...



The Bridge of Sighs eli Huokausten silta. Ehkä vähän kauniimpi kuin Lappeenrannan samanniminen?

Oxford on taas yksi niistä kaupungeista, joka roikkui must see -listani kärjessä jo ennen Englantiin tuloa. Eikä kuuluisa yliopistokaupunki kyllä tuottanut pettymystä: Kauniita, vanhoja rakennuksia, jättimäisiä kirjakauppoja, kanaaleja, kapeita kujia ja hillittömästi pyöräilijöitä. Arkkitehtuuri oli ehkä kauneinta, mihin olen Iso-Britanniassa törmännyt.





Kävelin Oxfordissa netistä löytämäni itsenäisen yhden päivän nähtävyyskierroksen, joka osoittautui tosi kivaksi vaihtoehdoksi nähdä kaupunkia ja sen kauneuksia. Lisäksi must see -listallani oli Liisa Ihmemaassa -fanina Alice's Shop, josta tarttui mukaan matkamuistoksi ihana 150-v juhlavuosipainos Liisan seikkailuista.
Nähtävyysreitiltä poikkesin muutamalle jännittävän kapealle sivukadulle sekä vierailin The Covered Marketissa, joka osoittautui pienoiseksi pettymykseksi kaikkien Lontoon hillittömien markettejen jälkeen. Sen sijaan Blackwell-kirjakauppa oli melkoinen kirjafanin taivas, ja sieltä ois tarttunut mukaan yksi jos toinenkin opus, jos en olisi pitänyt budjetista tiukasti kiinni...
Turisteja Oxfordissa riitti tiistainakin, mutta joissain paikoissa oli suorastaan yllättävän hiljaista. Yhdeksi lempparipaikoistani osoittautui Radcliffe Square, jossa sain ihastella Radcliffe Cameraa ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni.





Töissä on riittänyt kiirettä. Sain host-vanhemmilta uudenlaisia (ja mielestäni varsin kohtuuttomia) kotityövaatimuksia, jotka harmitti ja harmittaa edelleen. Työtuntejen lomaan ei enää hengähdystaukoja mahdu. Oon vain tyytynyt nielemään kiukkuni ja tehnyt niin kuin toivotaan, vaikka tiedän, ettei se kyllä ole paras mahdollinen tapa.
Jos nyt jotain positiivista kuitenkin, niin poju on alkanut syömään lounaaksi soseruoan sijaan englantilaiseen tapaan sandwichin, pieniksi paloiksi leikattua kinkkuleipää ja kasviksia. Mun ei tarvitse enää lusikka kädessä maanitella avaamaan suu ja leikkiä lentokonetta, jee! No, sen sijaan mun pitää tietysti kuoria viinirypäleitä ja siivota hirveet sotkut kahden metrin säteellä syöttötuolista, mutta on tää (ainakin vielä toistaiseksi) ihan hauska uus kehitysaskel!




perjantai 9. lokakuuta 2015

4 kk Englannissa



Tää postaus on nyt auttamatta pari päivää myöhässä, sillä viettelin vapaapäiviäni maaseutumatkaillen Favershamissa ja John Lewikselle saapuneita joulukoristeita ihastellen. 6.10. vietettiin kuitenkin taas kuukausipäivää.


Syksy on täällä. Pimenevät illat. Joululauluja soittavat villapaidat. Ja kylmyys. Meillä on sisätiloissa välillä kylmempää kuin ulkona, ja englantilaiset asuintoverini pukeutuvat edelleen t-paitaan, vaikka asteita on sisällä reilusti alle 20C. Minä "kylmästä Suomesta" tullut olen syväjäässä puolet vuorokaudesta. Kuumavesipullo on tullut tarpeeseen...

Kuukausi kului taas aivan älyttömän nopeasti. Tällä kertaa syy oli varmasti reissu Skotlantiin: Alkukuu meni matkaa jännittäessä, kymmenen päivää itse reissussa ja viikko reissun jälkeen siitä palautuessa. Skotlannin reissun siivellä ehdittiin käydä myös Lake Districtin ja Peak Disctrictin kansallispuistojen alueilla Englannissa, sekä Warner Bros. Studiossa Harry Potter -kierroksella Lontoossa. Kymmenen päivän reissu oli kokonaisuudessaan mahtava, ja sain taas ihan uudenlaista rohkeutta puhua englantia, kun olin taas pitkästä aikaa 24/7 englanninkielisessä (puhekykyisessä) seurassa!
Kävin myös taas kahdesti Lontoossa, ja tällä kertaa mulla oli reissuihin jopa hyvä syy: Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kävin muun muassa Suomi-kirkon au pair -miitissä, ja lokakuun alussa The Cake & Bake Show'ssa. Musta tuntuu, että tunnen Lontoon jo aika hyvin näiden lukuisten vierailujen ansiosta. Kaupungilla kävellessä ei oo enää pakottavaa tarvetta kaivaa kameraa laukusta esiin ja pystyn kävelemään muutamilla alueilla jo aika sujuvasti ilman karttaa. Lontoo ei edelleenkään oo kaupunki, johon ensimmäisenä suuntaisin lomareissulle Suomesta käsin, mutta siellä on mukava käydä. Löytää uusia, mitä ihmeellisimpiä paikkoja. Osallistua tapahtumiin. Nähdä kavereita.

Tässä kuussa sain myös vieraan Lontoosta, ja pääsin taas toimimaan turistioppaana Medwayssa. Oon löytänyt tässä kuukausien aikana kotikaupungistani niin monta ihanaa paikkaa, että oon oikeesti alkanut tykkäämään Medwaysta. Ja koko ajan löytyy uutta, ihania pikkukatuja, uusia reittejä. Täälläkin riittää niin paljon tekemistä ja näkemistä. Tässä kuussa oonkin taas viettänyt aika monta vapaapäivää ihan vaan Medwayta kierrellen.

Poju on kasvanut ihan hillittömästi. Marraskuussa vietetäänkin jo yksivuotissynttäreitä! Oon alkanut käymään puistoissa pojun kanssa, mikä on ollut tosi kiva uus juttu. Lähipuistosta löytyy niin vauvakeinuja kuin vauvaliukumäkiäkin, keinuhevosia ja vähän isompien lasten leluja. Ja jos samat maisemat (eli lähikirjaston takapiha) alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, niin kilometrin säteellä meidän kotoa on ainakin neljä julkista leikkipaikkaa. Lapset otetaan Englannissa tosi hyvin huomioon mitä tulee esimerkiksi aktiviteetteihin ja ruokailuun.
Toisaalta musta myös tuntuu, että pojan hoitaminen on vähän hankaloitunut - ja nyt en puhu siitä, että kaikki kotityöt on nykyään mahdotonta tehdä pojun hereilläoloaikaan, kun se on heti imurin johtoja jyrsimässä, astioita kolistelemassa tai pesukoneen nappeja painelemassa. Oon ollut huomaavinani pojussa jonkinlaista eroahdistusta, kun äiti ja iskä lähtee töihin. Yleensä päivät sujuu ihan hyvin, mutta esimerkiksi postiluukun kolahtaessa poika konttaa heti ovelle katsomaan, tuliko vanhemmat jo kotiin. Toisaalta välillä se myös selkeesti ilahtuu, kun minä tulen kotiin. Syöttämisestä on tullut mun inhokkipuuhaa, kun se on nykyään tosi vaikeaa ja aikaavievää. Lounas- ja päivällisaikaan istutaan usein tunti keittiön pöydän ääressä.
Mutta ylipäänsä sanoisin, että au paireilu on nykyään huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin ensimmäisinä kuukausina, vaikken silloin olisi uskonutkaan voivani sanoa näin! Lepohetkiä ei nykyään ole työpäivän aikana montaa.

Monena iltana oon taas huomannut ikävöiväni Suomea. Kirpeitä pakkasaamuja, ensilunta ja ruisleipää. Kaikkea tuttua ja turvallista. Ehkä se on tää syksy.
Mitä muuta? Vaikka mitä. Oon ihastellut vielä syyskuussakin ruusumereen hukkuvaa Regent's Parkia, puhunut suomea, syönyt hillittömän hyvää fetajuusto-sipuli-skonssia, satuttanut polveni juostessani metroon, nukkunut huonosti, hyvin ja hyvin huonosti, katsonut leffoja, täyttänyt Moleskinen reseptikirjaani, maalannut postikorttia, tavannut uusia ihmisiä, maistanut ekaa kertaa Yorkshire Puddingia, odottanut keskiviikkojen The Great British Bake Offin uusinta jaksoa kuin kuuta nousevaa, ihastellut hylkeitä, käynyt kahdessa Sea Lifessa yhden viikon sisällä, selviytynyt hirveimmästä työpäivästäni ikinä, istunut monena iltana kirjastossa lukemassa ihan vain päästäkseni irti työfiiliksestä, ikävöinyt Suomea, suunnitellut ulkomaanmatkaa...
Kuukaudessa ehtii kaikenlaista. Tulevallekin kuukaudelle on taas mukavia suunnitelmia. Kuukaudet kuluu ihan älytöntä vauhtia, ja tuntuu, et vuosi alkaa kohta olla jo lopuillaan... Ja joskus pitäis vielä päättää sekin, et mitä sitä nyt joskus ehkä tulevaisuudessa tai seuraavana vuonna tai mitä missä milloin... Oon yrittänyt tietoisesti ja tiedostamatta siirtää tulevaisuuteen liittyvät asiat taka-alalle, mut jossain aivojen takalohkossa kaivertaa ajatus siitä, et mitä tän jälkeen. No, ehkä mulla on aikaa miettiä sitä vähän joskus myöhemmin... Onhan tässä vielä melkein kolme kuukautta tätäkin vuotta jäljellä!


Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:
  1. Selvitä marraskuun lomaviikon suunnitelmat
  2. Vietä joku (vapaa)päivä tekemättä mitään ✘ done  nooo, tavallaan...
  3. Tee jotain Halloweenmäistä ✘ done
  4. Käy syyspiknikillä ✘ done



maanantai 28. syyskuuta 2015

Viime viikolla




Skotlannin reissun jälkeen oli vähän vaikee palata takaisin arkeen. Reissuelämään ehti jo tottua, joten kotona oleilu tuntu vähän turhauttavalta. Asiaa ei helpottanut alkuviikon yllätysvapaat saati sitten host-vanhempien ärsyttävä tapa olla kertomatta asioista allekirjoittaneelle.
Onneksi mieli vähän kirkastui loppuviikkoa kohden. Torstain ja perjantain työputki sujui varsin mallikkaasti, ja odottelin viikonlopun suunnitelmia kuin kuuta nousevaa. Työpäivinä käytiin testaamassa pojun kanssa lähileikkipuisto. Poju alkaa olla jo niin iso, että vauvakeinua uskaltaa jo kokeilla ja liukumäkeäkin vähän vilkasta! Uudet aktiviteetit on näitä au pair -elämän pieniä iloja.



Lauantaina sain vieraita Lontoosta, kun Linda tuli käymään täällä Medwayssa. Oli aivan älyttömän mukava päivä! Pääsin esittelemään Rochesterin ja Chathamin nähtävyyksiä, istutumaan prinsessakahvilassa ja kiertelemään muun muassa pieniä vintage- ja käsityömarkkinoita. Fleur de Théstä sain viimein hankittua pitkään himoitsemani teepannun, ja Chathamin High Streetillä saatiin kuunnella hauskaa katukonserttia. Hämärtyvässä illassa poikettiin Rochesterin pikkukaduille, ja päädyttiin ihanalle kukkulalle ihastelemaan aurinkoa, joka laski Medway-joen taakse. Tällaisina päivinä tykkään kotikaupungistani kaikkein eniten!

Sunnuntaina matkustin puolestaan Lontooseen, pääkohteena Lontoon merimieskirkko ja suomalainen au pair -tapaaminen. Kuukausittain järjestettävä tapaaminen järjestettiin nyt ekaa kertaa kesätauon jälkeen. Tää oli ensimmäinen kertani niin miitissä kuin merimieskirkollakin, ja mukavaa oli! Oli ihanaa tavata uusia, mukavia tyyppejä, syödä karjalanpiirakkaa ja ylipäänsä olla suomalaisessa seurassa! Ehdin jo vilkaista työvuorolistaani seuraavien kahden kuukauden osalta sillä silmällä, ja näillä näkymin saattaisin päästä ainakin kahteen seuraavaan tapaamiseen. Odotan innolla!




No, ettei nyt liian ruusuiseksi kuvitelmat mee, niin kerrottakoon, että tää maanantai on ollut varmaan yksi kauheimmista työpäivistäni ikinä. Poju on ollut älyttömän hankala, kakkaa on pyyhitty selästä asti (siis pojun, ei sentään minun...) ja lounasta syötetty yli tunti (eikä silti mennyt kuin puolet). Puhumattakaan siitä, että pojun päiväunet on tältä päivältä olleet murto-osan normaalista (ja käytös myös sen mukaista). Tai siitä, että pyykin pesusta ei meinannut tulla mitään, koska en saanut ratkottua pesukoneen uutta lapsilukkoa.
Tää viikko ei siis alkanut mitenkään lupaavasti, mut toivotaan et meininki taas vähän kohenee loppua kohden...

Postauksen kuvat on sunnuntaiaamupäivän pikavisiitiltä Lontoon Regent's Parkista. Vaikka jotain syksyn merkkejä täällä jo näkyykin, niin viimeistään se puiston kukkea ruusutarha vahvisti epäilyni siitä, että ensilunta saadaan tänä vuonna vähän odotella...




maanantai 17. elokuuta 2015

Au Pairin arjen Q&A

Ennen kuin aloitin työt au pairina, mietin paljon, mitähän muut au pairit tekee vapaa-ajallaan. Tai mitä ne puuhaa lasten kanssa. Tai millaista au pairin arki ylipäänsä on. Siis oikeesti, eikä vaan kuvitelmissa.
Pakko myöntää, että omat kuvitelmani au pairina olosta on ainakin toistaiseksi osuneet aika nappiin. Ihmeempiä yllätyksiä ei oo tullut, ja työ on aikalailla sellaista mitä sen kuvittelinkin olevan. Kotitöitä ja lastenhoitoa, aika simppeliä loppupeleissä. Silti mietin vieläkin, mitenhän ne muut. Päätin siis kirjoittaa postauksen kysymyksistä, joista osaan etsin vastausta ainakin ennen lähtöäni.
Ja jos jollakulla on jotain kysyttävää - tai lisättävää mun kokemuksiini - niin saa avata sanaisen arkkunsa!



Mikä on au pair?
Wikipedia.
Tässä vaiheessa myönnettäköön, että multa melkein putosi leuka lattiaan toisen lukiovuoteni ruotsinkurssilla, kun sana "au pair" näytti olevan suurimmalle osalle kurssin pojista tuntematon käsite.


Mitä teet työpäivinä?
Mulle kuuluu lastenhoidon lisäksi kotitöitä, mikä on mukavaa vaihtelua ja tekemistä esimerkiksi pojan päiväuniaikaan. Tiskaan, pesen omia sekä pojun vaatteita, silitän, imuroin, pyyhin pölyjä, siistin tasoja... Kaikkea mahdollista. Teen huomattavasti enemmän kotitöitä kuin etukäteen ajattelin, ja hoidan käytännössä koko talon siivouksen lukuunottamatta vanhempien makuuhuonetta ja kylpyhuonetta. Puunaan talon kerran host-äidin vapaapäivien välillä, eli toisin sanoen kahdesti viikossa. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä oo yhtään sellainen olo, että tekisin liikaa töitä. Onnekseni tykkään siivota ja tehdä kotitöitä.

Lastenhoidon osalta päivät menee aika saman kaavan mukaan: Leikkimistä, syöttämistä, vaipan vaihtoa, kylvettämistä, päiväunia ja vaunukävelyitä. Kerran ollaan käyty kirjaston Baby Bounce & Rhyme -ryhmässä, jonne ois tarkoitus mennä taas joskus työajan puitteissa, ja lähikaupungin uimahallissa pulikoimassa.


Millaista lastenhoito on? Onko vastaan tullut mitään ongelmia?
Perheen poika on nyt vajaa vuoden ikäinen. Välillä tulee vähän yksinäinen fiilis, jos on monena päivänä käytännössä yksin kotona ilman puhumiseen kykenevää seuraa, mut onnekseni työaikani vaihtelevat niin paljon, ettei siitäkään tarvitse kauheesti murehtia.
Etukäteen pelkäsin kamalasti, osaanko ylipäätään edes hoitaa yksin näin pientä lasta. Onnekseni kaikki huolet on osoittautuneet ihan turhiksi, eikä vastaan oo tullut oikeastaan mitään sen kummempia ongelmia. Aina kaikki ei mee ihan putkeen, poju on väsynyt ja ruoka ei maistu ja joskus au pairinkin tekee mieli itkeä silmät päästään kun poika ei meinaa käydä nukkumaan. Mut se on ihan normaalia, ei niillä vauvoillakaan voi joka päivä olla huippukivaa.
Mulla sattui todella hyvä tuuri, sillä en tajunnut etukäteen kysyä esimerkiksi sitä, miten poju nukkuu yönsä. En omista kovinkaan hyviä unenlahjoja, joten olisi ollut aika rankkaa heräillä öisin useita kertoja saamatta enää unen päästä kiinni. Poika on kuitenkin nukkunut kuitenkin jo tulopäivästäni lähtien lähes poikkeuksetta koko yön, joten senkään suhteen ei ole ollut mitään ongelmia.

Lastenhoito - tai vauvanhoito - on ollut mukavaa. Tuntuu siltä, että poju oppii joka päivä jotain uutta (nyt vuorossa seisomaan nouseminen tukea vasten), mikä on aika mielenkiintoista. Lempileikkikalut ja kiinnostuksenkohteet (...öh, au pairin varpaat, isän tohvelit, lasinaluset, kaukosäädin, televisiotaso...) vaihtelee, ja jokainen päivä on erilainen, vaikka tehtäisiinkin kaikki saman kaavan mukaan. Puhumattakaan tietysti siitä, että poju on aivan hillittömän söpö!!

Host-vanhemmat on aika rentoja mitä lastenhoitoon tulee, ja vaikka aluksi olin vähän varuillaan, niin nyt en enää esimerkiksi pelkää että tekisin jotain väärin. Ruokailuajat ei oo minuutintarkkoja, ja jos oon aamuvuorossa, voin hyvin herättää pojun silloin kun itse herään, eikä tarvii olla tikkana pystyssä kello seitsemän reikä reikä. Kahden ja puolen kuukauden jälkeen mulla on jo itsellänikin luottoa siihen, että pärjään hyvin.


Milloin teet töitä?
Työpäivät vaihtelee todella paljon vanhempien työvuorojen mukaan: Välillä saatan olla töissä koko päivän aina yöstä kello yhteentoista illalla, ja välillä oon vapaalla heti aamu kahdentoista jälkeen. Karkeasti voisi sanoa, että mulla on töitä välillä öisin, välillä aamuisin, välillä iltaisin ja harvoin koko päivän.
Vapaapäiviä mulla on silloin kun host-äidillä on vapaata, eli 2-4 kertaa viikossa, vaihdellen maanantaista sunnuntaihin. Ei siis aina vain viikonloppuisin. Joskus vapaapäiviä lastenhoidosta on enemmänkin, jost host-isä sattuu olemaan vapaalla, mutta yleensä teen silloin kuitenkin kotitöitä. Oon ottanut periaatteeksi, että vapaapäivät on oikeesti vapaapäiviä, ja sillon en tee myöskään kotitöitä (poikkeuksena tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen). Kotityöt yritän aina hoitaa pojan päiväuniaikaan, jos suinkin mahdollista.


Mitä teet vapaalla?
Tää oli asia, joka vaivasi mua etenkin ensimmäisinä au pair -viikkoina. Mitä muut au pairit tekevät vapaa-ajallaan? Oonko mä ihan tylsä au pair, jos vietän yhden vapaapäivän vain kotona kirjaa lukien? Oikeastaan mietin sitä vieläkin. Mitä te teette vapaa-aikana?

Oon yrittänyt parhaani mukaan ottaa välillä vähän rennommin enkä vaan suhata paikasta toiseen, mutta se on välillä vähän vaikeeta. Vapaa-ajalla on kuitenkin kiva saada ajatukset pois "töistä", ja se on välillä vähän vaikeaa, kun asuu omalla työpaikallaan... Siksi tykkään käydä ulkona pitkillä kävelylenkeillä tai mennä kirjastoon valitsemaan lisää luettavaa. Kotona vapaalla yleensä siis luen, kirjoittelen matkapäiväkirjaan, soittelen Suomeen pitkiä Skype-puheluita, suunnittelen tulevia matkoja tai maalaan.
Kokonaisina vapaapäivinä yleensä matkustelen, kuten blogin postauksistakin varmasti huomaa. Aina en kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään pidemmälle, vaan kierrän esimerkiksi lähikaupunkien nähtävyyksiä, käyn kaupoilla tai ajelen bussilla paikasta toiseen. On ihanaa löytää uusia kivoja paikkoja vahingossa ilman mitään etukäteen tehtyä suunnitelmaa!


Mikä on parasta / kamalinta au pairin työssä?
Parasta: Pojan hyvät päivät. Matkustaminen. Vapaus mennä vapaa-aikana minne haluaa. Palkka. Ei tarvitse huolehtia asumis- tai ruokakustannuksista. Mukavat host-vanhemmat ja sukulaiset. Joustavat ja vaihtelevat työajat. Vapaapäivät. Iso-Britannia. Se, kun tuntee olevansa hyvä au pair.

Kamalinta: Koskaan ei oikeastaan saa kiitosta. Työpaikalla asuminen. Se tunne, ettei ole ihan kotonaan. Koti-ikävä. Pitkät työpäivät. Pojan huonot päivät. Host-isän työaikojen epävarmuus. Tylsät päivät. Yksinäisyys. Ylipäänsä epävarmuus ja pelko siitä, että tekee jotain väärin. Se, kun tuntee olevansa huono au pair.

Ai miten niin kakspiippusta?


Millainen maa Englanti on au pairille?
Au pairit on täällä paaaaljon tavallisempia kuin esimerkiksi Suomessa, jos se nyt kenellekään tuli yllätyksenä. Au paireja on tosi paljon, joten kaukaa ei tarvitse myöskään hakea esimerkiksi au pair-tapaamisia tai muuta toimintaa.
Vaikka aluksi vähän jostain syystä pelkäsin, että mitenhän täällä au paireihin ylipäänsä suhtaudutaan, niin vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Kukaan ei katso kieroon, kun mut esitellään perheen au pairina, ja korkeintaan hoetaan että "ooootpas sä rohkee kun oot noin nuorena uskaltanut lähteä ulkomaille!".
Kirjastokortin ja lähilääkärin vastaanotolle kirjautumisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta pankissa pankkitiliä avatessa homma ei sujunutkaan vain työsopimusta vilauttamalla ja sanomalla että työskentelen täällä au pairina. Saatiin kuitenkin pankkitilikin lopulta hommattua, vaikka ei siihen tainnutkaan mennä kuin sellaiset kaksi kuukautta.

Palkkaa (tai "taskurahaa") au pairin tulisi AuPairWorldin mukaan saada £70-85 per viikko ja työtunteja tulisi olla noin kolmekymmentä. Meillä ei kyllä ainakaan mitään työtunteja lasketa, mikä on musta ihan kiva homma. Niin en tunne olevani vaan töissä täällä, vaan mua kohdellaan ennemmin perheenjäsenenä. En todellakaan oo tuntenut olevani mikään piika tai pelkkä lastenhoitaja. Kiitos Suomi24 tästäkin mielikuvasta!


Mitä kannattaa ottaa huomioon ennen kuin lähtee au pairiksi?
Au pairin kannattaa valmistautua olemaan vähintäänkin joustava, kärsivällinen ja valmis astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle - kuten varmaan kenen tahansa, joka haaveilee ulkomaille muuttamisesta. Vaikka kuinka tuntisi maan kulttuurin ja puhuisi kieltä kuin natiivi (ja nyt en kyllä puhu itsestäni), yllätyksiä tulee silti.
Tulevan au pairin kannattaa varmaan vähintäänkin olla kuullut sanoista lastenhoito ja kotityöt. Ja olishan se ihan kiva, jos työsopimukseen kuuluu kotitöitä, osata esimerkiksi keittää perunat tai silittää pari paitaa. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata: Mä olin vaihtanut vauvalle vaippaa viimeeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten, enkä todellakaan ollut koskaan nähnyt höyryimuria muualla kuin Ostos TV:ssä. Nopeasti kaikkea uuttakin kuitenkin oppii. Ei kannata kuitenkaan sanoa tulevalle host-perheelle olevansa oikea gourmet-kokki, jos kananmunia keittäessä menee jo sormi suuhun.
Pettymyksiäkin tulee, ihan varmasti. Vanhempien ylitöitä, peruuntuneita suunnitelmia, koti-ikävää (vähintäänkin ruisleipäikävää). Mut kaikkeen tottuu ja kaikki kääntyy lopulta parhain päin!

Host-isän siskolta, joka on ollut au pairina kahdessakin eri maassa, sain lohdutuksen sanana, että ekat kaksi kuukautta on kuulemma pahimmat koti-ikävän kannalta. Sen jälkeen tottuu, jos tottuu. Mulla ei oo onnekseni ollut ollenkaan mitään hirveetä koti-ikävää. Toivotaan että se pysyiskin poissa.


Ps. Tätä postausta kirjoittaessani tuntui ekaa kertaa, että suomenkieliset sanat on hukassa. Voi ei. Mietin pitkään, onko "ylityö" oikee sana?!


torstai 6. elokuuta 2015

2 kk Englannissa



Tänään vietetään taas kuukausipäivää, enkä voi kun ihmetellä, miten nopeesti aika kuluu... Kaks kuukautta Englannissa tuli täyteen, ja päätin taas vähän koota yhteen kuukauden kuulumisia.


Kuukauden aikana oon ehtinyt matkustelemaan aika paljon - ainakin sen perusteella, että matkapäiväkirjaan raapustettujen budjettilaskelmien mukaan oon tässä kakkoskuukauden aikana ehtinyt tuhlaamaan pelkästään bussi- ja junamatkoihin (siitäkin huolimatta, että etsin aina kiven alta halvimmat mahdolliset juna- ja bussimatkatarjoukset) kepeät 150 puntaa... Hupsista. Se on yli puolet kuukauden rahanmenoista. Mut enhän mä tänne tullutkaan mitään puntakassaa pulskistuttamaan, vaan kokemuksia hakemaan, joten toivotaan, et ens kuussa matkustusmenot on vähintäänkin 200 puntaa!
Oon käynyt Canterburyssa, Lontoossa, Greenhithessä taas pariin otteeseen, Favershamissa, Birminghamissa, Pohjois-Walesissa sekä Brightonissa, ja kierrellyt Medwayn, eli Chathamin ja sen lähikaupunkien, nähtävyyksiä. Kuukauden paras reissu oli matka Pohjois-Walesiin.

Koti-ikävää ja Suomi-ikävää oon potenut aika ajoin, kuitenkin lähes viikottain. Yleensä ikäväpuuskat ajoittuu iltaan, kun on muutenkin väsynyt.
Englannin menoon on jo niin tottunut, että on alkanut löytää yhä enemmän huonojakin puolia alun kuherruskuukauden jälkeen. Hyvänä esimerkkinä se, että englantilaiset ei sano mitään suoraan, vaan kierrellään ja kaarrellaan. Jos tekee jotain väärin, niin ei sitä ainakaan päin naamaa tulla sanomaan, mikä on muuten älyttömän noloa asianomaiselle. Pitäis kaikista pikkuseikoista vetää jotain johtopäätöksiä, mikä on suomalaisten suorasukaisuuteen tottuneena aika outoa ja hankalaa...
Mutta toisaalta, jotkut ensin hankalalta tuntuneet paikalliset tavat on nykyään ihan arkipäivää. Eli kaikkeen tottuu jos vaan jaksaa olla kärsivällinen. Kai.  

Työarki eli aupparointihommat on sujuneet hyvin. Kotitöitä ja lastenhoitoa. Suurin muutos on varmaan siinä, että poju on nyt oppinut konttaamaan, ja se on semmosta pikakonttausta, ettei sitä voi jättää sekunniksikaan vahtimatta, kun muuten se on jo järsimässä sähköjohtoja tai menossa yläkertaan... Rauhalliset ajat, kun pystyi lukea sohvalla kirjaa pojun kölliessä playmatilla, on siis tipotiessään - mikä ei oo mikään huono asia. Kerran kävi niin, että vein olohuoneesta likaiset astiat keittiöön tiskikoneeseen, ja kun palasin takaisin (20 sekuntia), pojua ei näkynyt missään. Löysin sen lopulta pikkusesta raosta sohvan takaa. Siinähän oli jännät paikat, kun yritin kalastella sitä sieltä pois...
Vaikka alle yksvuotiaan hoitaminen on välillä vähän yksinäistä, niin on mielenkiintosta nähdä, miten nopeasti se kehittyy ja oppii uusia asioita! Kyllä mä kohta saan siitä juttukaverinkin.

Jos kesäkuu ja heinäkuun alku vietettiin hellelukemissa, niin tässä kuukauden aikana lämpötilat on vaihdellut välillä 17-25C. Ihan mukavan kesäiset säät, muttei mitään superlämmintä, mikä kyllä passaa meikäläiselle. Öisin saattaa tosin olla aika kylmä, ja vaikka meidän talo on upouusi, on talo näin kesäöisin aika kylmä, kun lämmitys ei oo päällä. Villasukat on tulleet tarpeeseen.
Sadepäiviä on ollut enemmän kuin kaksi, mutta kyllä ne varmaan melkein yhden käden sormen pystyy laskemaan. Englannin sään epävakaisuus on kyllä tullut huomattua, sillä aamulla voi paistaa aurinko, ja parin minuutin kuluttua taivaalta sataa kissoja ja koiria. Toukokuun puolella koettiin kuulemma kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana, kun kylmä kevättuuli muuttui ensin rankkasateen kautta raekuuroksi ja päättyi lopulta lämpimään auringonpaisteeseen.

Musta tuntuu, että oon jumittunut täysin paikalleni mitä tulee englannin puhumiseen. En huomaa juurikaan edistystä verrattuna kuukaudentakaiseen. Ongelma ei niinkään ole siinä puhumisessa, sillä small talk kyllä luonnistuu ja arkikeskustelut rullaa, mut en millään uskalla avata suutani, jos pitäis vaan höpistä niitä näitä. Tai jos pitää selittää jotain pitkää juttua, niin yleensä mua alkaa jännittää ja sanat menee sekaisin. Se on turhauttavaa. Oonko ainoa?
En todellakaan oo mikään puhelias luonne, mutta tänne tultuani se on vaan jotenkin vielä korostunut. Kun meillä on vieraita, päädyn yleensä vaan sivustaseuraajaksi, enkä ota juuri osaa keskusteluun, jos multa ei kysytä mitään. Omista kuulumisista kerron kysyttäessä vaan lyhyesti. Tunnen itseni hirveen epäkohteliaaksi, ja pelkään, että englantilaiset ajattelee samoin...
Oonkin nyt yrittänyt jotenkin henkisesti valmistautua siihen, että nyt mä alan höpöttää niitä näitä ja lopetan sen harmittelun niistä vääristä prepositioista ja siitä et tulinko ylipäätään ymmärretyks. En pääse muuten ikinä tästä nössöilystä eroon. Puhuttiinkin jo asiasta host-vanhempien kanssa, ja sovittiin et ne pitää huolen siitä et avaan suuni useammin!


Kuukausi sitten asettamani kuukausitavoitteet meni kaikki aika nappiin, joten nyt tarvitaan uus lista. Kolmannen Englanti-kuukauden aloitan hyvillä mielin!

Tavoitteet tulevalle kuukaudelle:
  1. Puhu sikana englantia (tai vähintään kanana, vaik ei ois asiaa!) ✘ done
  2. Tutustuta isäntäperhe suomalaiseen ruokaan ✘ done | Ruispuikula ei ollu oikein mieleen...
  3. Keksi joku uusi harrastus ✘ done
  4. Käy yönyli matkalla (taas) En ehtinyt!