Ensimmäisenä kokonaisena Skotlanti-päivänä me ajettiin tunnin matka Obaniin, pieneen rannikkokaupunkiin. Taivaalta tuli vettä kaatamalla, ja host-isä kysyi leikillään, kenen idea oikein oli tulla Skotlantiin syyskuussa? Sinun. Ja musta se oli paras idea ikinä.
Sade ei kuitenkaan peittänyt alleen pilvien verhoamia, sinisiä vuoria, taivaan kirkkaansiniseksi värjäämää merivettä, vanhojen talojen kauniita koristuksia.
Oli kylmä, muttei voitu kävellä ohi jäätelötötteröä kannattelevien lehmäpatsaiden, jotka houkuttelivat ohikulkijoita astumaan sisään vaaleanpunaiseen jäätelöbaariin. Makuvaihtoehtoja oli niin paljon, etten ollut uskoa silmiäni. The Pokey Hatista saa kuulemma Obanin parasta jäätelöä, enkä voi kyllä kieltääkään.
Tultiin alun perin Obaniin sukuloimaan. Keskustasta ajettiin illalla Obanin reunamille kauniisti sisustettuun vanhaan taloon. Tapasin koko ikänsä Skotlannin maaseudulla asuneen miehen, jonka puheesta oli aksenttiin tottumattomana lähes mahdoton saada mitään selvää.
Sunnuntaina käytiin Inverarayssa. Se oli ensimmäinen ihmisten asuttama paikka, joka tuli vastaan puolen tunnin kuluttua, kun lähdettiin ajamaan meidän loma-asunnolta keskeltä ei-mitään. Inveraray oli kaunis pikkukaupunki. Käytiin 1800-luvulla toimineessa vankilassa ja kauniilla prinsessalinnalla, ja käveltiin sinisen järven viertä pilvistä valkean taivaan alla.
Kaupunki oli täynnä kalkinvalkoisia, yksinkertaisia laatikkotaloja, mutta kun syötiin eväitä järven rannalla penkillä istuen, en voinut muuta kuin ajatella, että onpa Inveraray kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti