Lake District | 25.-26.2

Vihdoin ja viimein.
Kävin Lake Districtillä jo kerran syksyllä, kun yövyttiin yksi yö Cockermouthissa menomatkalla Skotlantiin. En kuitenkaan silloin päässyt tutkimaan pohjoisessa sijaitsevaa Englannin suurinta luonnonpuistoa Cockermouthin lähiympäristöä lukuunottamatta sen tarkemmin, joten palava halu palata takaisin Beatrix Potterin asuinkulmille upeisiin järvi- ja vuoristomaisemiin jäi kytemään.
Nyt oli pakko päästä matkaan, kun viikon ajan jatkuvasti kyttäämäni säätiedotus lupasi kerrankin poutaa, joten pari päivää etukäteen pistin junaliput ostoskoriin ja varasin huoneen hostellista Windermeren aseman tuntumasta!

Lähdin liikkeelle torstaiaamuna, ja saavuin Windermereen viiden tunnin junamatkan jälkeen intoa hihkuen. Lampaankakka tuoksui, raikkaan kirpeä pakkasilma kipristi nenää ja kivipinoista rakennetut talot sai mut haaveilemaan asunnosta jossain Cumbrian kukkuloilla...
Torstain suunnitelma oli selvä: Beatrix Potter -fanina oli sanomattakin selvää, että oli pakko päästä vierailemaan Beatrix Potter -maailmassa Bowness-on-Windermeressä. Kävin siis heittämässä ylimääräiset tavarat hostellille ja suuntasin vajaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikkukylään.

The World of Beatrix Potter oli uskomaton. Kaikki yksityiskohdat oli niin upeita, tarkkoja ja pikkuriikkisiä, etten voinut kuin suu auki ihmetellä ja ihailla. Kun astuin museotilaan, jostain pelmahti ihana laventelin tuoksu ja linnun laulu sekä lähestyvän myrskyn pauke täytti tilan. Ihan kuin olisin oikeasti astunut Petteri Kaniinin maailmaan...

Olin paikassa varmaan vielä innokkaampi kuin pikkulapset: Luin infotauluja moneen kertaan, ihailin uskomattoman yksityiskohtaisia Potterin tarinoista tuttuja hahmonukkeja minuuttikaupalla, otin satoja kuvia ja etsin innosta hihkuen peltomyyriä puutarhapalkinnon voittaneesta Petteri Kaniinin puutarhasta.
Maailmassa oli niin isoja kuin pieniäkin nukkeja, puunrunkoon kaiverrettuja koloja, joissa oli maailmoja pupunpoikasille ja pikkuhiirille, tietoa Beatrix Potterista, pienoismalleja sekä ihan oikea puutarha, joka oli rakennettu Potterin tarinoita mukaillen mahdollisimman oikeanlaiseksi Petteri Kaniinin puutarhaksi. Siis katsokaa nyt noita kuvia: esimerkiksi vierivieressä nukkuvat pupunpoikaset olivat alle peukalon pituisia, kun taas sanomalehteä lueskeleva kettu, Mr Tod, oli metrin mittainen. Beatrix Potterin talon (Hill Top) pienoismallin keräkaalit olivat pienempiä kuin nuppineulan pää!

Viihdyin Beatrix Potterin maailmassa vähän turhankin pitkään, ja pian olinkin jo valmiiksi hiljaisen paikan ainoa asiakas. Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ehdin vielä kiertää matkamuistomyymälän myyjän suunnilleen perässäni seuraten, ja poistuin vähän nolona yhtä teepurkkia rikkaampana, harmissani siitä, etten ehtinytkään tauolle Beatrix Potterin teehuoneeseen...
Loppuilta menikin hämärää Bowness-on-Windermereä tutkiskellen.

Perjantaiaamuna suuntasin Windermeren turisti-infolle, sillä aiemmin netin kautta varannut MountainGoatin bussireissun ympäri Lake Districtin kansallispuistoa. En oikein tiennyt mitä odottaa. Upeita maisemia, järviä, vuoria ja lampaita, ehkä. No, niitä sainkin, mutta ryhmämatka ylitti odotukseni täysin, enkä voinut edes kuvitella näkeväni jotain tällaista.

Meidän tour guide oli ihan huippu, hassulla Pohjois-Englannin aksentilla puhuva vanha mies, joka ilmoitti heti alkuun, että älkää pelätkö jos jossain vaiheessa hiljenen, en oo kuollut vaan yritän vaan olla ajamatta tiellä kävelevän lampaan päälle. Kaikki matkustajat nauroivat, mutta saatiin kyllä pian huomata, että niitä lampaita todellakin tunki sinne vuoristoteille milloin mistäkin kivimuurien yli. Varovainen sai olla!
Matka ylitti kaikki odotukseni: Pääteiden sijaan ajettiin poikkeuksetta pieniä, kiviaitojen reunustamia tai jyrkänteiden viitoittamia pikkupolkuja pitkin, pysähdeltiin vähän väliä ottamaan kuvia tai patikoimaan lyhyitä lenkkejä, ja koska oli talvinen, kylmä perjantai ja tiet olivat hiljaisia, vei oppaamme meidät pariin reittiin kuulumattomaan yllätyspaikkaankin kaiken muun lisäksi!

Kahdeksassa tunnissa ehdittiin kierrellä Lake Districtiä hyvinkin laajalta alueelta: Päästiin ihailemaan kymmentä eri järveä, Windermereä, Bassenthwaite Lakea, Crummock Wateria, Buttermereä, Ullswateria, Brotherswateria, Derwent Wateria, Waterndlathia, Rydal Wateria sekä Thirlmereä, käytiin erinäisissä National Trustin kohteissa, muun muassa Aira Force -vesiputouksella, Castlerigg-kivimuodostelmalla sekä Surprise View -nimisellä näköalapaikalla, ajettiin läpi vuoristoisten teiden ja pikkukylien, ihmeteltiin lampaita, hevosia sekä aaseja ja päästiin jopa nauttimaan lumesta! Eka kerta tänä talvena.

En ollut turhaan kyttäillyt säätiedotuksia, sillä sää oli mitä mainioin koko reissun ajan: Vettä ei tullut pisaraakaan, ja voin kertoa, ettei moisia päiviä ole tänä talvena kovinkaan montaa ollut. Pohjoisen nolla-asteinen ilma tuntui aika jäätävältä, mutta toisin kuin englantilaiset huppariin pukeutuneet matkatoverini, olin osannut varustautua kuin Suomen huippupakkasilla konsanaan, joten en onneksi joutunut hytisemään kylmästä koko aikaa.
Korkeimmilla kukkuloilla nähtiin vuoristoja aina Skotlannissa saakka, mikä ei toki enää kovinkaan kaukana Lake Districtin kansallispuistosta sijaitse.

Yhden maissa pysähdytiin tunnin lounastauolle Keswickiin, ja suuntasin nimen perusteella bongaamaani The Wild Strawberry -nimiseen kahvilaan - millekäs muullekaan kuin skonssitauolle. Juustoskonssi osoittautui superherkulliseksi, ja kahvila oli muutenkin ihanan sympaattinen mansikkamukeineen ja -essuineen.

Palattiin takaisin Windermereen reilu tunti aikataulusta myöhässä, mutta se tuskin ketään haittasi upean päivän jälkeen. Mäkin olin vaan iloinen, että jäi tunti vähemmän aikaa värjötellä pimeässä yöjunaa odotellen. Kotiin Chathamiin palasinkin joskus kahden jälkeen yöllä, ja väsytti niin, että meinasin nukahtaa eteisen lattialle... Joskus vois ihan suosiolla hankkia vähän kalliimman junalipun ja matkustaa vähän säälisempään aikaan!


Onnittelut sille, joka jaksoi tämän maratonpostauksen kahlata läpi! Mulla oli ihan hillitön hinku päästä heti käymään läpi reissun kuvia, joita kertyi muistikortille epäonnistuneiden otosten poistamisen jälkeen kahden päivän ajalta yli 700. Taisi olla jonkinnäköinen ennätys... Mutta näitä katsellessa jo seuraavana päivänä iski ihan hillitön matkakuume takaisin! Tämä oli kyllä taas yksi parhaimmista Iso-Britanniassa tekemistäni reissuista. Kansallispuistomaisemat on upeita. Miten ihan vain yhden saarivaltion sisältä voi aina uudestaan ja uudestaan löytyä jotain näin kaunista?