Rakastuin Ryehin. Sillä hetkellä, kun kiipesin kapeita, köynnösten kehystämiä jyrkkiä portaita, ja selkäni takana aukesi näkymä sammalpeitteisten tiilikattojen ja joen ylle. Sillä hetkellä, kun pysähdyin kuuntelemaan heleää tuulikellon helinää täysin autiolle mukulakivikadulle, ja tuntui kuin olisin astunut satumaailmaan. Sillä hetkellä, kun kävelin kivikkorannan poikki ja tuuli sai meren kuohumaan ja korvani soimaan.
Paljastan teille nyt ehkä suurimman matkustussalaisuuteni: Mulla on Pinterestin salaisessa Iso Britannia-kansiossani linkki listaan brittiläisistä teehuoneista, joissa jokaisen teenharrastajan tulisi joskus elämässään vierailla. Sieltä mä olen pongannut ihanimmat, perinteisimmät ja erikoisimmat teekahvilat muutamille matkoilleni.
Yksi listassa olevista kahviloista oli Ryessa, mitättömän pienessä Etelä-Englannin merenrantakaupungissa lähellä Brightonia. Siitä asti, kun näin suloisen, kapean sivukujan päässä sijaitsevat teehuoneen Pinterestin kuvassa, olen halunnut käydä Ryessa. Vaikkei siellä nyt oikeestaan varmaan mitään sen teehuoneen lisäksi olekaan.
Ja voi, kuinka väärässä olinkaan! Yhtenä vapaapäivänä lähdin vihdoin ja viimein katsastamaan Ryen, kun junalippukaan paikkaan ei maltaita maksanut, ja kotiinpaluu Suomeen alkoi jo ahdistaa. En loppujenlopuksi edes päässyt siihen ikuisuuksia ihastelemaani teehuoneeseen, mutta söin toisessa kahvilassa ehkä elämäni parhaan cheddar-ruohosipuliskonssin ja ihastuin Ryehin ikihyviksi.
Kävelin pitkin mukulakivikatuja, pysähtelin kiinnostaviin antiikkiliikkeisiin haaveilemaan koristeellisista hillolusikoista ja lasisista hyytelövuoista, bongailin talojen seinistä koristeellisia keramiikkalaattoja ja nautin Ryen hiljaisesta, vanhanaikaisesta tunnelmasta.
Rye on tunnettu antiikeistaan ja keramiikastaan, ja se kyllä näkyi. Antiikkiliikkeitä oli pilvin pimein, ja verrattuna esimerkiksi Lontoon turisteilla kuorrutettuihin "antiikki"markkinoihin, olivat hinnat varsin kohtuullisia. Toinen toistaan erikoisempia koriste-esineitä ja kippoja myyviä keramiikkapajoja oli siellä täällä, ja lähes jokaisen talon seinässä oli keraaminen nimi- tai numerokyltti koristuksineen. Siellä täällä oli kokonaisia portaikkoja koristeltu käytössä kulunein keramiikkalaatoin ja talojen pienissä puutarhoissa oli muovisten puutarhatonttujen sijaan keramiikkaveistoksia.
Vaikka oli vasta alkukevät, ja suurin osa kukista vielä korkeintaan nupuissaan, oli Ryen yleisilme ihanan vehreä. Kokonaisia taloja ja terasseja oli kuorrutettu köynnöksin. En voi kuin kuvitella, miltä pikkukylä näyttää kesäkuukausina värikkäässä kukkaloistossaan!
Iltapäivällä jätin mukulakivikadut taakseni ja siirryin nurmipoluille. Kävelin muutaman kilometrin patikkalenkin Ryen luonnonsuojelualueen viertä, törmäämättä yhteenkään ihmiseen, kohti merenrantaa. Luonnonsuojelualueella loikki kaniineja ja sateen pehmittämään maahan oli jäänyt jälkiä hevosenkengistä, mutta muuten olin ihan ypöyksin kevättuulen puhaltaessa kasvoille ja helistäessä mutavelliksi kostuneen polun vierellä kasvavia heiniä. Mun kenkäni muuttuivat mutavellistä harmaiksi ja housut täplittyivät polviin saakka kuratäplin.
Sain nauttia luonnon rauhasta aivan ypöyksin. Vasta ensimmäiseltä patikkapolulta seuraavalle, merenrantaan suuntaavalle polulle siirryttyäni törmäsin tasan kahteen koiranulkoiluttajaan, jotka jatkoivat kuitenkin eri suuntaan. Merenrantaan päästyäni paikalla ei ollut ketään punakattoista, mustaa mökkiä ja kirkuvia lokkeja lukuunottamatta. Tunnelma oli mykistävä.
Miten ne asiat, paikat ja seikkailut, joiden ei oikeestaan edes oleta olevan kovinkaan ihmeellisiä, osoittautuukin aina niiksi kaikkein ihmeellisimmiksi?
Omg miun ystävän vanhemmat asuu Ryessä!!! Meiän on pitäny käyä siellä iäisyys mutta aina se on jääny. Ihania kuvia :)
VastaaPoistaOikeesti!? Oho! Kannattaa ihmeessä käydä, aivan ihana paikka!! Ja kiitos kaunis kehuista ♥
Poista