Paluulippu

Okei, unohtakaa se, mitä edellisessä postauksessa sanoin siitä, että host-vanhempien kanssa käydyn kotiinlähtökeskustelun jälkeen jäi hyvä fiilis. Se ehti nimittäin tässä parissa päivässä kadota jonnekin Chathamin mutavellimetsiin.

Host-äitini otti asiakseen ilmoitusluontoisesti kertoa, että he ovat hankkimassa mulle lentolippua Suomeen 7.4. Että mikäs se sun syntymäaikasi muuten olikaan?
Puhetta oli tosiaan, että olisin lähdössä huhtikuun lopussa. Tuli vähän yllätyksenä, että työni loppuvatkin jo alkukuusta, puhumattakaan siitä, että host-vanhemmat aikoivat ostaa mulle lentolipun minulta mitään kysymättä. Että kiva kuulla.
Unohtuneen syntymäajan ansiosta sain kuitenkin tilaisuuden muuttaa lentopäivää (ja vaikuttaa lennon aikatauluun...), joten vaikka mun työt (ja palkanmaksu) loppuu jo alkukuusta, niin lento Suomeen on nyt siis 11.4. Sitä ennen mulla on onneksi muutama päivä aikaa vielä nauttia Englannista ihan ilman mitään työpaineita!

Kuulostaa ehkä kiittämättömältä, että valitan aiheesta, kun host-vanhempani kerran maksoivat paluulippuni, mutta mulle jäi kyllä tapahtuneesta aika paha mieli. Ei kysymyksiä, minä päivänä haluaisit lentää, ei milloin haluaisit lähteä, ei mitä sanoisit tästä.
Tuli fiilis, että nyt kun tarjoutui hyvä tilaisuus, niin he päättivät päästä musta mahdollisimman äkkiä eroon. Pojun hoidon he aikovat kuulemma ulkoistaa host-äidin vanhemmille, eli toisin sanoen uutta, Ryvita-näkkäriä tonneittain kuluttavaa ja viikottain palkkaa ruikuttavaa au pairia mun jälkeeni ei ole tiedossa (luojan kiitos!).
Host-vanhempien hymy ulottui korviin saakka, kun lentolippu tipahti sähköpostiin. Enää kuukausi.

No, oon nyt rypenyt itsesäälissä kolme päivää, ja alkaa vihdoin vähän helpottaa: Omapahan se on syynsä, jos eivät aiemmin uskaltaneet mua pihalle heittää rahapussia keventämästä. Turhaan mä murehdin, onko ne koko ajan vaan odottanut, milloin lähtisin takaisin Suomeen, mitä ne musta ajattelee tai miten ne on ilosia kun pääsevät musta viimein eroon. Mulla on ollut mahtavat yhdeksän kuukautta Iso-Britanniassa, oon ehtinyt nähdä ja tehdä vaikka mitä, ja vielä on kokonainen kuukausi aikaa!
Vielä kuukausi.

Nyt muutamaa päivää myöhemmin hyvä fiilis. Ei mulla ole kuin kaksi viikkoa vähemmän aikaa Englannissa (no, tietysti myös kolme viikkoa vähemmän palkkaa...) kuin alunperin kuvittelin. Nyt jos yht'äkkiä pitäisikin jäädä vielä töihin huhtikuun loppuun saakka, niin en kyllä suostuisi. Suoraan sanottuna odotan jo innolla työkuvioiden loppumista.
Suunnitelmat Englannin au pair -kokemuksen jälkeen on vielä aika avoinna, mutta jotain valoa alkaa ehkä pilkottaa tunnelin päässä. Ehkä. Niistä lisää myöhemmin.

9 kk Englannissa

1kk Englannissa | 2kk Englannissa | 3kk Englannissa | 4kk Englannissa | 5kk Englannissa | 6kk Englannissa | 7kk Englannissa | 8kk Englannissa

Kipeänä, taas. Olo on aika kamala. Tuntuu, että oon vähän väliä flunssassa, kun poju imuroi kaikki mahdolliset pöpöt ulkomaailmasta ja onnistuu sitten tartuttamaan ne minuun pärskiessään ja naamaani lääppiessään... No, josko tää pian tästä taas alkais helpottaa!

Musta tuntuu kuin olisin vasta kirjoittanut edellistä 8 kk Englannissa -postausta, mutta ehkä se johtuu siitä, että helmikuu oli niin lyhyt karkauspäivästä huolimatta.

Helmikuu taisi olla tähän mennessä kaikista kylmin kuukausi Englannissa mun täällä olon aikana: Lämpötilat pysytteli aikalailla vajaa +10-asteen tuntumassa, ja monta kertaa oltiin ihan lähellä nollaakin. Nääkin lämpötilat on tuntuneet aivan hyytäviltä. Muutamana yönä oli yöpakkasia, ja itse asiassa yhtenä aamuna taivaalta tuprutti jotain valkoistakin, mikä tosin suli vesilätäköiksi heti maahan osuttuaan.

Vettä on satanut lähes päivittäin, mutta aurinkoisia päiviä on ollut yhä enemmän, mikä toivon mukaan kertoo lähestyvästä keväästä! Lintujen laulu, auringonpaiste ja keltaiset narsissit ainakin saa hymyn huulille ja kevätfiiliksen kattoon, jos ei muuta.

Kevätfiilistä nostaa myös kauppojen pääsiäishyllyt, jotka ovat täyttyneet tasaisesti heti joulupyhien jälkeen: Suklaapupuja, suklaamoussella täytettyjä suklaamunia, suklaakonvehdeilla täytettyjä, yli kilon painoisia jättiläissuklaamunia, suklaisia Darth Vaderin päitä, kullattuja minisuklaamunia, suklaamunia, joiden sisällä on suklaakarkkeja ja -patukoita, kolmioleivän muotoisia suklaaleipiä, suklaaveistoksia.... Ja siinä sivussa perinteisiä pääsiäispullia, Hot Cross Buneja (kuvassa host-äidin itse tekemiä, ei edes valmismixejä käytössä, vautsi vau!!!) viidessä eri maussa sekä porkkanan muotoisia karkkeja. Valinnanvaraa lasten suklaamunankätkentään ja pääsiäisherkkuihin siis löytyy!

Pääsiäisjuttujen rinnalta on saanut bongata myös äitienpäiväkortteja ja -lahjoja, sillä itse asiassa tänään juhlitaan Englannissa äitienpäivää.

Tässä kuukauden aikana ehdin käydä päiväreissulla St Albansissa, pari kertaa Lontoossa muun muassa kiinalaisen uuden vuoden paraatia katselemassa, sekä yönylireissulla ihanalla Lake Districtillä! Lontoossa on tullut taas tutustuttua pariin uuteen, aivan ihanaan kahvilaan (muun muassa pelkkiä puuroja tarjoilevaan puurokahvilaan), vierailtua kummallisissa liikkeissä (muun muassa kokkikirjakaupassa, sen lähellä sijaitsevassa pelkkiä mausteita myyvässä liikkeessä sekä upeasti koristeltuja pikkuleipiä myyvässä pikkuleipäpuodissa), sekä käytyä ekaa kertaa syömässä Wahacassa - minkä seurauksena hurahdin aivan täysin meksikolaiseen ruokaan. Siis nam! Kävin myös pitkästä aikaa tsekkaamassa meidän lähimmän, kuukausittain järjestettävien maaseutumarkkinoiden tarjonnan Rochesterissa, ja koin hämmennyksen hetkiä, kun yhdestä munkkeja myyvästä kojusta bongasin pekoni-vaahterasiirappimunkkeja. Kummia nää englantilaisten makutottumukset...

Tapasin myös uusia, ihania suomalaistuttavuuksia, koirakuumeilin, haaveilin maalle muuttamisesta, kokeilin paljon uusia reseptejä, luin aivan sairaan hyväksi osoittautuneen Cecelia Ahernin The Year I Met You -kirjan, kävin pitkästä aikaa isovanhemmilla, istuin kirjastossa lueskelemassa vähän liiankin usein, rakastuin Marks&Spencerin paistopisteen juustoskonsseihin ja kävin pari kertaa kävelyllä lähialueilla kamera kädessä, mitä en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Tuntuu hassulta, miten kaikki ennen niin erikoisen näköinen on alkanut näyttää niin tavalliselta, ettei niiden edes ajattele olevan ikuistamisen arvoisia: Sammalpeitteiset aidantolpat, värikkäät kivitalot, erilaiset liikennemerkit ja 15%-kulmassa nousevat kadut, joiden huipulta näkee kilometrin päähän.

Mutta tän kuukauden ehdoton suurin onnistuminen oli se, että sain vihdoin ja viimein kerrottua host-vanhemmille suunnitelmistani palata Suomeen huhtikuun lopulla!

Meillä ei siis ollut minkäänlaista sopimusta siitä, kuinka kauan täällä työskentelisin, ja asian ottaminen puheeksi on tuntunut jotenkin tosi hankalalta. Nyt kun viimein sain avattua suuni, en oikein edes tiedä mitä pelkäsin. Ehkä välinpitämättömyyttä, pettymystä. Ehkä kuitenkin eniten pelkäsin sitä, että host-vanhemmat olisivat iloisia, että pääsevät musta viimein eroon. No, englantilaiset on tuttuun tapaan taitavia peittämään todelliset tunteensa, mutta joka tapauksessa host-vanhemmat ottivat lähtöasian tosi hyvin, ja mulle jäi juttutuokiosta hyvä mieli! Yksi murheenaihe vähemmän, siis. Älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua älä ajattele yhteishakua.......

Tuntuu, että aika Englannissa alkaa käymään vähiin, ja se ahdistaa. En millään ehdi, jaksa tai pysty tehdä kaikkea mitä vielä haluaisin, mutta se on oikeastaan helpotuskin: Onpahan hyvä syy palata britteinsaarille uudemman kerran. Mahdollisimman pian, kiitos!

Sanoisin, että oon joten kuten päässyt eroon siitä puolenvuoden kriisistä, kun työkuviot tuntuivat kaatuvan niskaan ja koko Englanti ärsytti suunnattomasti. No, työkuviot ei oo juurikaan siitä parantuneet, mutta oon jo turtunut työmäärään, ja Englanti-elämä on taas alkanut maistumaan. Voi olla että se on tää lähestyvä kevätkin, mutta oon taas oppinut nauttimaan pienistä arkipäiväisistä jutuista, hassuista kultuurieroista ja kaikesta uudesta. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, kun lähden...

Tavoitteita tulevalle kuukaudelle:

1. Tee kouluunhakusuunnitelma
2. Hanki lentoliput Suomeen
3. Tee Suomeenpaluusuunnitelma (ts. mitä aiot tehdä au pair -vuoden jälkeen)
4. Käy jossain uudessa kaupungissa

Lake District | 25.-26.2

Vihdoin ja viimein.
Kävin Lake Districtillä jo kerran syksyllä, kun yövyttiin yksi yö Cockermouthissa menomatkalla Skotlantiin. En kuitenkaan silloin päässyt tutkimaan pohjoisessa sijaitsevaa Englannin suurinta luonnonpuistoa Cockermouthin lähiympäristöä lukuunottamatta sen tarkemmin, joten palava halu palata takaisin Beatrix Potterin asuinkulmille upeisiin järvi- ja vuoristomaisemiin jäi kytemään.
Nyt oli pakko päästä matkaan, kun viikon ajan jatkuvasti kyttäämäni säätiedotus lupasi kerrankin poutaa, joten pari päivää etukäteen pistin junaliput ostoskoriin ja varasin huoneen hostellista Windermeren aseman tuntumasta!

Lähdin liikkeelle torstaiaamuna, ja saavuin Windermereen viiden tunnin junamatkan jälkeen intoa hihkuen. Lampaankakka tuoksui, raikkaan kirpeä pakkasilma kipristi nenää ja kivipinoista rakennetut talot sai mut haaveilemaan asunnosta jossain Cumbrian kukkuloilla...
Torstain suunnitelma oli selvä: Beatrix Potter -fanina oli sanomattakin selvää, että oli pakko päästä vierailemaan Beatrix Potter -maailmassa Bowness-on-Windermeressä. Kävin siis heittämässä ylimääräiset tavarat hostellille ja suuntasin vajaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikkukylään.

The World of Beatrix Potter oli uskomaton. Kaikki yksityiskohdat oli niin upeita, tarkkoja ja pikkuriikkisiä, etten voinut kuin suu auki ihmetellä ja ihailla. Kun astuin museotilaan, jostain pelmahti ihana laventelin tuoksu ja linnun laulu sekä lähestyvän myrskyn pauke täytti tilan. Ihan kuin olisin oikeasti astunut Petteri Kaniinin maailmaan...

Olin paikassa varmaan vielä innokkaampi kuin pikkulapset: Luin infotauluja moneen kertaan, ihailin uskomattoman yksityiskohtaisia Potterin tarinoista tuttuja hahmonukkeja minuuttikaupalla, otin satoja kuvia ja etsin innosta hihkuen peltomyyriä puutarhapalkinnon voittaneesta Petteri Kaniinin puutarhasta.
Maailmassa oli niin isoja kuin pieniäkin nukkeja, puunrunkoon kaiverrettuja koloja, joissa oli maailmoja pupunpoikasille ja pikkuhiirille, tietoa Beatrix Potterista, pienoismalleja sekä ihan oikea puutarha, joka oli rakennettu Potterin tarinoita mukaillen mahdollisimman oikeanlaiseksi Petteri Kaniinin puutarhaksi. Siis katsokaa nyt noita kuvia: esimerkiksi vierivieressä nukkuvat pupunpoikaset olivat alle peukalon pituisia, kun taas sanomalehteä lueskeleva kettu, Mr Tod, oli metrin mittainen. Beatrix Potterin talon (Hill Top) pienoismallin keräkaalit olivat pienempiä kuin nuppineulan pää!

Viihdyin Beatrix Potterin maailmassa vähän turhankin pitkään, ja pian olinkin jo valmiiksi hiljaisen paikan ainoa asiakas. Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ehdin vielä kiertää matkamuistomyymälän myyjän suunnilleen perässäni seuraten, ja poistuin vähän nolona yhtä teepurkkia rikkaampana, harmissani siitä, etten ehtinytkään tauolle Beatrix Potterin teehuoneeseen...
Loppuilta menikin hämärää Bowness-on-Windermereä tutkiskellen.

Perjantaiaamuna suuntasin Windermeren turisti-infolle, sillä aiemmin netin kautta varannut MountainGoatin bussireissun ympäri Lake Districtin kansallispuistoa. En oikein tiennyt mitä odottaa. Upeita maisemia, järviä, vuoria ja lampaita, ehkä. No, niitä sainkin, mutta ryhmämatka ylitti odotukseni täysin, enkä voinut edes kuvitella näkeväni jotain tällaista.

Meidän tour guide oli ihan huippu, hassulla Pohjois-Englannin aksentilla puhuva vanha mies, joka ilmoitti heti alkuun, että älkää pelätkö jos jossain vaiheessa hiljenen, en oo kuollut vaan yritän vaan olla ajamatta tiellä kävelevän lampaan päälle. Kaikki matkustajat nauroivat, mutta saatiin kyllä pian huomata, että niitä lampaita todellakin tunki sinne vuoristoteille milloin mistäkin kivimuurien yli. Varovainen sai olla!
Matka ylitti kaikki odotukseni: Pääteiden sijaan ajettiin poikkeuksetta pieniä, kiviaitojen reunustamia tai jyrkänteiden viitoittamia pikkupolkuja pitkin, pysähdeltiin vähän väliä ottamaan kuvia tai patikoimaan lyhyitä lenkkejä, ja koska oli talvinen, kylmä perjantai ja tiet olivat hiljaisia, vei oppaamme meidät pariin reittiin kuulumattomaan yllätyspaikkaankin kaiken muun lisäksi!

Kahdeksassa tunnissa ehdittiin kierrellä Lake Districtiä hyvinkin laajalta alueelta: Päästiin ihailemaan kymmentä eri järveä, Windermereä, Bassenthwaite Lakea, Crummock Wateria, Buttermereä, Ullswateria, Brotherswateria, Derwent Wateria, Waterndlathia, Rydal Wateria sekä Thirlmereä, käytiin erinäisissä National Trustin kohteissa, muun muassa Aira Force -vesiputouksella, Castlerigg-kivimuodostelmalla sekä Surprise View -nimisellä näköalapaikalla, ajettiin läpi vuoristoisten teiden ja pikkukylien, ihmeteltiin lampaita, hevosia sekä aaseja ja päästiin jopa nauttimaan lumesta! Eka kerta tänä talvena.

En ollut turhaan kyttäillyt säätiedotuksia, sillä sää oli mitä mainioin koko reissun ajan: Vettä ei tullut pisaraakaan, ja voin kertoa, ettei moisia päiviä ole tänä talvena kovinkaan montaa ollut. Pohjoisen nolla-asteinen ilma tuntui aika jäätävältä, mutta toisin kuin englantilaiset huppariin pukeutuneet matkatoverini, olin osannut varustautua kuin Suomen huippupakkasilla konsanaan, joten en onneksi joutunut hytisemään kylmästä koko aikaa.
Korkeimmilla kukkuloilla nähtiin vuoristoja aina Skotlannissa saakka, mikä ei toki enää kovinkaan kaukana Lake Districtin kansallispuistosta sijaitse.

Yhden maissa pysähdytiin tunnin lounastauolle Keswickiin, ja suuntasin nimen perusteella bongaamaani The Wild Strawberry -nimiseen kahvilaan - millekäs muullekaan kuin skonssitauolle. Juustoskonssi osoittautui superherkulliseksi, ja kahvila oli muutenkin ihanan sympaattinen mansikkamukeineen ja -essuineen.

Palattiin takaisin Windermereen reilu tunti aikataulusta myöhässä, mutta se tuskin ketään haittasi upean päivän jälkeen. Mäkin olin vaan iloinen, että jäi tunti vähemmän aikaa värjötellä pimeässä yöjunaa odotellen. Kotiin Chathamiin palasinkin joskus kahden jälkeen yöllä, ja väsytti niin, että meinasin nukahtaa eteisen lattialle... Joskus vois ihan suosiolla hankkia vähän kalliimman junalipun ja matkustaa vähän säälisempään aikaan!


Onnittelut sille, joka jaksoi tämän maratonpostauksen kahlata läpi! Mulla oli ihan hillitön hinku päästä heti käymään läpi reissun kuvia, joita kertyi muistikortille epäonnistuneiden otosten poistamisen jälkeen kahden päivän ajalta yli 700. Taisi olla jonkinnäköinen ennätys... Mutta näitä katsellessa jo seuraavana päivänä iski ihan hillitön matkakuume takaisin! Tämä oli kyllä taas yksi parhaimmista Iso-Britanniassa tekemistäni reissuista. Kansallispuistomaisemat on upeita. Miten ihan vain yhden saarivaltion sisältä voi aina uudestaan ja uudestaan löytyä jotain näin kaunista?

Kiinalaisen uuden vuoden paraati | Lontoo 14.2

Ystävänpäivänä, kun teehuoneet täyttyivät sydänteemaisista iltapäiväteistään ja ravintolat pursusivat romanttisilla kynttiläillallisilla kyhnääviä nuoriaparia, Lontoossa Trafalgar Squarella meininki oli vähän toinen: Paperilyhdyt heiluivat, kiinalaisen ruoan tuoksu tulvi nenään, apinapukuiset maskotit viihdyttivät pikkulapsia ja värikäs paraati liikkui rumpujen paukkeen tahtiin.

Trafalgar Squarelta liikkeelle lähtenyt kiinalaisen uuden vuoden paraati liikkui pikku hiljaa kohti Chinatownia. "Massiiviseksi" kuvailtu paraati oli omissa silmissäni pienoinen pettymys, ja yllätyin siitä, miten pieni se loppujen lopuksi oli. Mut tulipahan nähtyä!

Ihmismassa oli valtava jo Trafalgar Squarella, jossa paraatin jälkeen oli myös erilaista uuden vuoden ohjelmaa ja kiinalaisia ruoka- ja krääsäkojuja. Meininki ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Chinatowniin, vaikka kiinalaiskaupunginosassa ei pahemmin ravintoloiden ja satunnaisien tanssiesitysten lisäksi kummoisempaa ohjelmaa ollutkaan: Chinatownin kapeilla kujilla oli niin paljon porukkaa, etten ole koskaan elämässäni ollut samanlaisessa ruuhkassa. Se ei ollut mitään verrattuna ruuhka-aikana liitoksistaan nitisevään metroon, Tokion juna-asemiin tai Bastille Dayn Eiffel-tornin ilotulituksen jälkeiseen ruuhkaan Champ de Marsissa: Luulin jo puristuvani hengiltä, kun ihmisiä tunki kapeille kaduille vain lisää ja lisää, vaikkei kukaan keskellä katua päässyt liikkumaan senttimetriäkään. Uskomatonta...

No, mutta kokemusten ja paraatikuvien lisäksi mukaan tarttui sentään ilmainen paketti nuudeleita, yhteiskuva apinamaskotin kanssa sekä paperinen lohikäärme, jonka myyjää metsästettiin läpi Chinatownin. Olisi sen ystävänpäivän aika paljon huonomminkin voinut viettää!