maanantai 17. elokuuta 2015

Au Pairin arjen Q&A

Ennen kuin aloitin työt au pairina, mietin paljon, mitähän muut au pairit tekee vapaa-ajallaan. Tai mitä ne puuhaa lasten kanssa. Tai millaista au pairin arki ylipäänsä on. Siis oikeesti, eikä vaan kuvitelmissa.
Pakko myöntää, että omat kuvitelmani au pairina olosta on ainakin toistaiseksi osuneet aika nappiin. Ihmeempiä yllätyksiä ei oo tullut, ja työ on aikalailla sellaista mitä sen kuvittelinkin olevan. Kotitöitä ja lastenhoitoa, aika simppeliä loppupeleissä. Silti mietin vieläkin, mitenhän ne muut. Päätin siis kirjoittaa postauksen kysymyksistä, joista osaan etsin vastausta ainakin ennen lähtöäni.
Ja jos jollakulla on jotain kysyttävää - tai lisättävää mun kokemuksiini - niin saa avata sanaisen arkkunsa!



Mikä on au pair?
Wikipedia.
Tässä vaiheessa myönnettäköön, että multa melkein putosi leuka lattiaan toisen lukiovuoteni ruotsinkurssilla, kun sana "au pair" näytti olevan suurimmalle osalle kurssin pojista tuntematon käsite.


Mitä teet työpäivinä?
Mulle kuuluu lastenhoidon lisäksi kotitöitä, mikä on mukavaa vaihtelua ja tekemistä esimerkiksi pojan päiväuniaikaan. Tiskaan, pesen omia sekä pojun vaatteita, silitän, imuroin, pyyhin pölyjä, siistin tasoja... Kaikkea mahdollista. Teen huomattavasti enemmän kotitöitä kuin etukäteen ajattelin, ja hoidan käytännössä koko talon siivouksen lukuunottamatta vanhempien makuuhuonetta ja kylpyhuonetta. Puunaan talon kerran host-äidin vapaapäivien välillä, eli toisin sanoen kahdesti viikossa. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä oo yhtään sellainen olo, että tekisin liikaa töitä. Onnekseni tykkään siivota ja tehdä kotitöitä.

Lastenhoidon osalta päivät menee aika saman kaavan mukaan: Leikkimistä, syöttämistä, vaipan vaihtoa, kylvettämistä, päiväunia ja vaunukävelyitä. Kerran ollaan käyty kirjaston Baby Bounce & Rhyme -ryhmässä, jonne ois tarkoitus mennä taas joskus työajan puitteissa, ja lähikaupungin uimahallissa pulikoimassa.


Millaista lastenhoito on? Onko vastaan tullut mitään ongelmia?
Perheen poika on nyt vajaa vuoden ikäinen. Välillä tulee vähän yksinäinen fiilis, jos on monena päivänä käytännössä yksin kotona ilman puhumiseen kykenevää seuraa, mut onnekseni työaikani vaihtelevat niin paljon, ettei siitäkään tarvitse kauheesti murehtia.
Etukäteen pelkäsin kamalasti, osaanko ylipäätään edes hoitaa yksin näin pientä lasta. Onnekseni kaikki huolet on osoittautuneet ihan turhiksi, eikä vastaan oo tullut oikeastaan mitään sen kummempia ongelmia. Aina kaikki ei mee ihan putkeen, poju on väsynyt ja ruoka ei maistu ja joskus au pairinkin tekee mieli itkeä silmät päästään kun poika ei meinaa käydä nukkumaan. Mut se on ihan normaalia, ei niillä vauvoillakaan voi joka päivä olla huippukivaa.
Mulla sattui todella hyvä tuuri, sillä en tajunnut etukäteen kysyä esimerkiksi sitä, miten poju nukkuu yönsä. En omista kovinkaan hyviä unenlahjoja, joten olisi ollut aika rankkaa heräillä öisin useita kertoja saamatta enää unen päästä kiinni. Poika on kuitenkin nukkunut kuitenkin jo tulopäivästäni lähtien lähes poikkeuksetta koko yön, joten senkään suhteen ei ole ollut mitään ongelmia.

Lastenhoito - tai vauvanhoito - on ollut mukavaa. Tuntuu siltä, että poju oppii joka päivä jotain uutta (nyt vuorossa seisomaan nouseminen tukea vasten), mikä on aika mielenkiintoista. Lempileikkikalut ja kiinnostuksenkohteet (...öh, au pairin varpaat, isän tohvelit, lasinaluset, kaukosäädin, televisiotaso...) vaihtelee, ja jokainen päivä on erilainen, vaikka tehtäisiinkin kaikki saman kaavan mukaan. Puhumattakaan tietysti siitä, että poju on aivan hillittömän söpö!!

Host-vanhemmat on aika rentoja mitä lastenhoitoon tulee, ja vaikka aluksi olin vähän varuillaan, niin nyt en enää esimerkiksi pelkää että tekisin jotain väärin. Ruokailuajat ei oo minuutintarkkoja, ja jos oon aamuvuorossa, voin hyvin herättää pojun silloin kun itse herään, eikä tarvii olla tikkana pystyssä kello seitsemän reikä reikä. Kahden ja puolen kuukauden jälkeen mulla on jo itsellänikin luottoa siihen, että pärjään hyvin.


Milloin teet töitä?
Työpäivät vaihtelee todella paljon vanhempien työvuorojen mukaan: Välillä saatan olla töissä koko päivän aina yöstä kello yhteentoista illalla, ja välillä oon vapaalla heti aamu kahdentoista jälkeen. Karkeasti voisi sanoa, että mulla on töitä välillä öisin, välillä aamuisin, välillä iltaisin ja harvoin koko päivän.
Vapaapäiviä mulla on silloin kun host-äidillä on vapaata, eli 2-4 kertaa viikossa, vaihdellen maanantaista sunnuntaihin. Ei siis aina vain viikonloppuisin. Joskus vapaapäiviä lastenhoidosta on enemmänkin, jost host-isä sattuu olemaan vapaalla, mutta yleensä teen silloin kuitenkin kotitöitä. Oon ottanut periaatteeksi, että vapaapäivät on oikeesti vapaapäiviä, ja sillon en tee myöskään kotitöitä (poikkeuksena tiskaaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen ja täyttäminen). Kotityöt yritän aina hoitaa pojan päiväuniaikaan, jos suinkin mahdollista.


Mitä teet vapaalla?
Tää oli asia, joka vaivasi mua etenkin ensimmäisinä au pair -viikkoina. Mitä muut au pairit tekevät vapaa-ajallaan? Oonko mä ihan tylsä au pair, jos vietän yhden vapaapäivän vain kotona kirjaa lukien? Oikeastaan mietin sitä vieläkin. Mitä te teette vapaa-aikana?

Oon yrittänyt parhaani mukaan ottaa välillä vähän rennommin enkä vaan suhata paikasta toiseen, mutta se on välillä vähän vaikeeta. Vapaa-ajalla on kuitenkin kiva saada ajatukset pois "töistä", ja se on välillä vähän vaikeaa, kun asuu omalla työpaikallaan... Siksi tykkään käydä ulkona pitkillä kävelylenkeillä tai mennä kirjastoon valitsemaan lisää luettavaa. Kotona vapaalla yleensä siis luen, kirjoittelen matkapäiväkirjaan, soittelen Suomeen pitkiä Skype-puheluita, suunnittelen tulevia matkoja tai maalaan.
Kokonaisina vapaapäivinä yleensä matkustelen, kuten blogin postauksistakin varmasti huomaa. Aina en kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään pidemmälle, vaan kierrän esimerkiksi lähikaupunkien nähtävyyksiä, käyn kaupoilla tai ajelen bussilla paikasta toiseen. On ihanaa löytää uusia kivoja paikkoja vahingossa ilman mitään etukäteen tehtyä suunnitelmaa!


Mikä on parasta / kamalinta au pairin työssä?
Parasta: Pojan hyvät päivät. Matkustaminen. Vapaus mennä vapaa-aikana minne haluaa. Palkka. Ei tarvitse huolehtia asumis- tai ruokakustannuksista. Mukavat host-vanhemmat ja sukulaiset. Joustavat ja vaihtelevat työajat. Vapaapäivät. Iso-Britannia. Se, kun tuntee olevansa hyvä au pair.

Kamalinta: Koskaan ei oikeastaan saa kiitosta. Työpaikalla asuminen. Se tunne, ettei ole ihan kotonaan. Koti-ikävä. Pitkät työpäivät. Pojan huonot päivät. Host-isän työaikojen epävarmuus. Tylsät päivät. Yksinäisyys. Ylipäänsä epävarmuus ja pelko siitä, että tekee jotain väärin. Se, kun tuntee olevansa huono au pair.

Ai miten niin kakspiippusta?


Millainen maa Englanti on au pairille?
Au pairit on täällä paaaaljon tavallisempia kuin esimerkiksi Suomessa, jos se nyt kenellekään tuli yllätyksenä. Au paireja on tosi paljon, joten kaukaa ei tarvitse myöskään hakea esimerkiksi au pair-tapaamisia tai muuta toimintaa.
Vaikka aluksi vähän jostain syystä pelkäsin, että mitenhän täällä au paireihin ylipäänsä suhtaudutaan, niin vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Kukaan ei katso kieroon, kun mut esitellään perheen au pairina, ja korkeintaan hoetaan että "ooootpas sä rohkee kun oot noin nuorena uskaltanut lähteä ulkomaille!".
Kirjastokortin ja lähilääkärin vastaanotolle kirjautumisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta pankissa pankkitiliä avatessa homma ei sujunutkaan vain työsopimusta vilauttamalla ja sanomalla että työskentelen täällä au pairina. Saatiin kuitenkin pankkitilikin lopulta hommattua, vaikka ei siihen tainnutkaan mennä kuin sellaiset kaksi kuukautta.

Palkkaa (tai "taskurahaa") au pairin tulisi AuPairWorldin mukaan saada £70-85 per viikko ja työtunteja tulisi olla noin kolmekymmentä. Meillä ei kyllä ainakaan mitään työtunteja lasketa, mikä on musta ihan kiva homma. Niin en tunne olevani vaan töissä täällä, vaan mua kohdellaan ennemmin perheenjäsenenä. En todellakaan oo tuntenut olevani mikään piika tai pelkkä lastenhoitaja. Kiitos Suomi24 tästäkin mielikuvasta!


Mitä kannattaa ottaa huomioon ennen kuin lähtee au pairiksi?
Au pairin kannattaa valmistautua olemaan vähintäänkin joustava, kärsivällinen ja valmis astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle - kuten varmaan kenen tahansa, joka haaveilee ulkomaille muuttamisesta. Vaikka kuinka tuntisi maan kulttuurin ja puhuisi kieltä kuin natiivi (ja nyt en kyllä puhu itsestäni), yllätyksiä tulee silti.
Tulevan au pairin kannattaa varmaan vähintäänkin olla kuullut sanoista lastenhoito ja kotityöt. Ja olishan se ihan kiva, jos työsopimukseen kuuluu kotitöitä, osata esimerkiksi keittää perunat tai silittää pari paitaa. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata: Mä olin vaihtanut vauvalle vaippaa viimeeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten, enkä todellakaan ollut koskaan nähnyt höyryimuria muualla kuin Ostos TV:ssä. Nopeasti kaikkea uuttakin kuitenkin oppii. Ei kannata kuitenkaan sanoa tulevalle host-perheelle olevansa oikea gourmet-kokki, jos kananmunia keittäessä menee jo sormi suuhun.
Pettymyksiäkin tulee, ihan varmasti. Vanhempien ylitöitä, peruuntuneita suunnitelmia, koti-ikävää (vähintäänkin ruisleipäikävää). Mut kaikkeen tottuu ja kaikki kääntyy lopulta parhain päin!

Host-isän siskolta, joka on ollut au pairina kahdessakin eri maassa, sain lohdutuksen sanana, että ekat kaksi kuukautta on kuulemma pahimmat koti-ikävän kannalta. Sen jälkeen tottuu, jos tottuu. Mulla ei oo onnekseni ollut ollenkaan mitään hirveetä koti-ikävää. Toivotaan että se pysyiskin poissa.


Ps. Tätä postausta kirjoittaessani tuntui ekaa kertaa, että suomenkieliset sanat on hukassa. Voi ei. Mietin pitkään, onko "ylityö" oikee sana?!


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Brighton 4.8




Näiden kuvien ottamisesta ja siis myös reissusta Brightoniin on aikaa jo reilu viikko, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Ja no, totuushan on, että eihän näitä kuvia raaski jättää tietokoneen syövereihin pölyttymäänkään!

Brighton on ollut pakko nähdä -listallani jo pidemmän aikaa, ja suunnittelin sinne reissua jo ennen kuin edes astuin jalallani Brittein saarille. Aurinkoisena elokuun aamuna päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja junailin Englannin etelärannikolle. Brighton on mun mielestä ehdottomasti kesäkaupunki, vaikka toisaalta sinne olis aika mahtavaa päästä talvikuukausinakin, Royal Pavilionin edustalle luistelemaan illan hämärässä...





Tällä kertaa olin kuitenkin kesätunnelmissa.
Brighton oli juuri sellainen mitä kuvittelinkin, ja ehkä vielä vähän enemmän: Juna-asemalta oli suora näkymä puolen kilometrin päässä siintävälle merelle, turisteja riitti niin Englannista kuin Japanistakin ja aurinko paistoi. Rantakatu oli ihanan eloisa, ja olisin voinut istuskella vaikka tuntikaupalla kivikkorannalla ja kuunnella aaltojen pauhua - ainakin jos merituuli ei ois ollut ihan niin kova.





En ihmettele, että Brighton vetää turisteja puoleensa Lontoostakin, sillä näkemistä ja tekemistä riittää varmasti useammaksikin päiväksi. Shoppailutarjonta on mitä parhain, merenranta on ihana ja eloisa ja nähtävyyksiäkin riittää. Reilu viidessä tunnissa ehdin kiertää suunnilleen keskustan päänähtävyydet (yllä näkyvän Royal Pavilionin voi muuten bongata jouluna Lumiukko-piirretystä!) ja tutustua hieman kaupunkiin. Brighton ei kyllä tuottanut pettymystä, ja kolmen tunnin kotimatkakaan ei tuntunut missään, kun sai ihailla junankin ikkunasta merimaisemaa!




torstai 6. elokuuta 2015

2 kk Englannissa



Tänään vietetään taas kuukausipäivää, enkä voi kun ihmetellä, miten nopeesti aika kuluu... Kaks kuukautta Englannissa tuli täyteen, ja päätin taas vähän koota yhteen kuukauden kuulumisia.


Kuukauden aikana oon ehtinyt matkustelemaan aika paljon - ainakin sen perusteella, että matkapäiväkirjaan raapustettujen budjettilaskelmien mukaan oon tässä kakkoskuukauden aikana ehtinyt tuhlaamaan pelkästään bussi- ja junamatkoihin (siitäkin huolimatta, että etsin aina kiven alta halvimmat mahdolliset juna- ja bussimatkatarjoukset) kepeät 150 puntaa... Hupsista. Se on yli puolet kuukauden rahanmenoista. Mut enhän mä tänne tullutkaan mitään puntakassaa pulskistuttamaan, vaan kokemuksia hakemaan, joten toivotaan, et ens kuussa matkustusmenot on vähintäänkin 200 puntaa!
Oon käynyt Canterburyssa, Lontoossa, Greenhithessä taas pariin otteeseen, Favershamissa, Birminghamissa, Pohjois-Walesissa sekä Brightonissa, ja kierrellyt Medwayn, eli Chathamin ja sen lähikaupunkien, nähtävyyksiä. Kuukauden paras reissu oli matka Pohjois-Walesiin.

Koti-ikävää ja Suomi-ikävää oon potenut aika ajoin, kuitenkin lähes viikottain. Yleensä ikäväpuuskat ajoittuu iltaan, kun on muutenkin väsynyt.
Englannin menoon on jo niin tottunut, että on alkanut löytää yhä enemmän huonojakin puolia alun kuherruskuukauden jälkeen. Hyvänä esimerkkinä se, että englantilaiset ei sano mitään suoraan, vaan kierrellään ja kaarrellaan. Jos tekee jotain väärin, niin ei sitä ainakaan päin naamaa tulla sanomaan, mikä on muuten älyttömän noloa asianomaiselle. Pitäis kaikista pikkuseikoista vetää jotain johtopäätöksiä, mikä on suomalaisten suorasukaisuuteen tottuneena aika outoa ja hankalaa...
Mutta toisaalta, jotkut ensin hankalalta tuntuneet paikalliset tavat on nykyään ihan arkipäivää. Eli kaikkeen tottuu jos vaan jaksaa olla kärsivällinen. Kai.  

Työarki eli aupparointihommat on sujuneet hyvin. Kotitöitä ja lastenhoitoa. Suurin muutos on varmaan siinä, että poju on nyt oppinut konttaamaan, ja se on semmosta pikakonttausta, ettei sitä voi jättää sekunniksikaan vahtimatta, kun muuten se on jo järsimässä sähköjohtoja tai menossa yläkertaan... Rauhalliset ajat, kun pystyi lukea sohvalla kirjaa pojun kölliessä playmatilla, on siis tipotiessään - mikä ei oo mikään huono asia. Kerran kävi niin, että vein olohuoneesta likaiset astiat keittiöön tiskikoneeseen, ja kun palasin takaisin (20 sekuntia), pojua ei näkynyt missään. Löysin sen lopulta pikkusesta raosta sohvan takaa. Siinähän oli jännät paikat, kun yritin kalastella sitä sieltä pois...
Vaikka alle yksvuotiaan hoitaminen on välillä vähän yksinäistä, niin on mielenkiintosta nähdä, miten nopeasti se kehittyy ja oppii uusia asioita! Kyllä mä kohta saan siitä juttukaverinkin.

Jos kesäkuu ja heinäkuun alku vietettiin hellelukemissa, niin tässä kuukauden aikana lämpötilat on vaihdellut välillä 17-25C. Ihan mukavan kesäiset säät, muttei mitään superlämmintä, mikä kyllä passaa meikäläiselle. Öisin saattaa tosin olla aika kylmä, ja vaikka meidän talo on upouusi, on talo näin kesäöisin aika kylmä, kun lämmitys ei oo päällä. Villasukat on tulleet tarpeeseen.
Sadepäiviä on ollut enemmän kuin kaksi, mutta kyllä ne varmaan melkein yhden käden sormen pystyy laskemaan. Englannin sään epävakaisuus on kyllä tullut huomattua, sillä aamulla voi paistaa aurinko, ja parin minuutin kuluttua taivaalta sataa kissoja ja koiria. Toukokuun puolella koettiin kuulemma kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana, kun kylmä kevättuuli muuttui ensin rankkasateen kautta raekuuroksi ja päättyi lopulta lämpimään auringonpaisteeseen.

Musta tuntuu, että oon jumittunut täysin paikalleni mitä tulee englannin puhumiseen. En huomaa juurikaan edistystä verrattuna kuukaudentakaiseen. Ongelma ei niinkään ole siinä puhumisessa, sillä small talk kyllä luonnistuu ja arkikeskustelut rullaa, mut en millään uskalla avata suutani, jos pitäis vaan höpistä niitä näitä. Tai jos pitää selittää jotain pitkää juttua, niin yleensä mua alkaa jännittää ja sanat menee sekaisin. Se on turhauttavaa. Oonko ainoa?
En todellakaan oo mikään puhelias luonne, mutta tänne tultuani se on vaan jotenkin vielä korostunut. Kun meillä on vieraita, päädyn yleensä vaan sivustaseuraajaksi, enkä ota juuri osaa keskusteluun, jos multa ei kysytä mitään. Omista kuulumisista kerron kysyttäessä vaan lyhyesti. Tunnen itseni hirveen epäkohteliaaksi, ja pelkään, että englantilaiset ajattelee samoin...
Oonkin nyt yrittänyt jotenkin henkisesti valmistautua siihen, että nyt mä alan höpöttää niitä näitä ja lopetan sen harmittelun niistä vääristä prepositioista ja siitä et tulinko ylipäätään ymmärretyks. En pääse muuten ikinä tästä nössöilystä eroon. Puhuttiinkin jo asiasta host-vanhempien kanssa, ja sovittiin et ne pitää huolen siitä et avaan suuni useammin!


Kuukausi sitten asettamani kuukausitavoitteet meni kaikki aika nappiin, joten nyt tarvitaan uus lista. Kolmannen Englanti-kuukauden aloitan hyvillä mielin!

Tavoitteet tulevalle kuukaudelle:
  1. Puhu sikana englantia (tai vähintään kanana, vaik ei ois asiaa!) ✘ done
  2. Tutustuta isäntäperhe suomalaiseen ruokaan ✘ done | Ruispuikula ei ollu oikein mieleen...
  3. Keksi joku uusi harrastus ✘ done
  4. Käy yönyli matkalla (taas) En ehtinyt!


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lontoo 29.7










Oon varmaan maailman ainoa ihminen, joka ei ihastunut Lontooseen ensisilmäyksellä. Enkä ehkä toisellakaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se nyt meni?

Lontoossa on kaikki mitä kuvitella saattaa. Kiinalaisia elintarvikkeita, kaunista ja vähemmän kaunista arkkitehtuuria, ihmisvilinää, tapahtumia, kuusikerroksisia kirjakauppoja, turisteja maailman jokaisesta kolkasta.
Tykkään kyllä suurkaupungeista - ainakin tiettyyn pisteeseen asti: Ruuhka-aikana bussiin tai metroon ahtautuessani en niinkään. Suurkaupungeissa riittää tekemistä ja näkemistä, siellä ei ole koskaan yksin.
En väittäisi, ettenkö tykkäisi Lontoosta. Eniten mua ehkä ärsyttää se, että siellä on niin paljon nähtävää, etten millään ehdi nähdä kaikkea. Se, etten voi millään tuntea kaupunkia niin hyvin kuin vaikka Pariisia, jossa olen viimeisen vuoden aikana viettänyt lähemmäs kuusi viikkoa. Ja se, että kaikesta huolimatta mun tekee kerta toisensa jälkeen mieli matkustaa sinne, ihan vaan kokeillakseni, jos Lontoo tällä kertaa vaikka päätyis mun suurkaupunkien listaykköseksi.
Mut pikku hiljaa. Oikeastaan tykkään Lontoosta kerta kerralta enemmän, vaikkei se vieläkään suuremmin sykähdytä. Ehkä vielä joku päivä voin hypätä bussiin eksymättä ja kävellä ohi Tower Bridgen ottamatta kymmeniä valokuvia. Pikku hiljaa.