tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pohjois-Wales & Birmingham 17.-19.7


Olen kirjoittanut postausta kolmen päivän reissustani Birminghamiin ja Pohjois-Walesiin jo viikon päivät, mutta vaikuttaa siltä, ettei tällä tahdilla siitä koskaan tule valmista. Koko matka oli aivan huippu, varmasti yksi parhaimmista Englannissa tähän asti tekemistäni matkoista. Eikä vähiten sen takia, että seura oli mitä parhain! Sen takia tuntuu vähän turhauttavalta, etten jaksa kirjoittaa pilkuntarkkaa kertomusta kolmesta päivästä ja kahdesta yöstä. Toisaalta, sitä tuskin jaksaisi kukaan lukeakaan.
Päätin siis mennä sieltä, missä aita on matalin, ja jaan teille kasapäin kuvia (niitä tuli räpsittyä päälle 700...), ja keskityn kertomaan vain matkan ehdottomista kohokohdista. Koska tällä matkalla niitä riitti.

Lähdin siis perjantaina sukuloimaan Keski-Englantiin. Junamatka Chathamista Birminghamiin kesti kolmisen tuntia, ja kahdeltatoista sai viimein vilkutella tutuille naamoille Birminghamin New Streetillä ja puhua suomea (melkein itku tuli). Perjantaina sain esittelykierroksen Birminghamin keskustassa, ja lauantaiaamuna lähdettiin matkailuautolla kohti Pohjois-Walesia, jossa viivyttiin sunnuntai-iltaan saakka.




 Birmingham oli kaikkea muuta, mihin olen Englannissa tottunut. Moderneja rakennuksia, ei turisteja, kaikki oli isoa ja erilaista. Keskustan vanhat kerrostalot toi mieleen Tampereen. Tuntui melkein kuin olisi ollut Suomessa..! Sitä tosin edesauttoi se suomen puhuminen, ei se Birmingham  lopulta kai enempää Suomen kaupunkeja muistuttanut kuin Lontookaan... 

♥ Oli ihanaa nähdä tuttuja, puhua suomea ja syödä suomalaista ruokaa (ilman että tarvitsi edes itse kokata!) sekä näkkäriä. Kuuma vinkki Suomi-ikävää poteville: Marketeissa myydään Ryvita-näkkileipää!



♥ Ei ollut vaikea huomata, milloin siirryttiin Englannista Walesiin: Kymrin kieltä alkoi näkyä liikennemerkeissä ja mainoksissa englannin rinnalla (siiis... Kertokaa joku miten niitä konsonanttihirviöitä lausutaan?! Yhden paikan nimi oli Bwlch Cwl Llan...). Maisemat muuttuivat vuoristoisiksi ja tiet kapeiksi. Mulle tuli heti mieleen Postimies Pate ja sen maisemat: Matalia kiviaitoja, peltoja, lampaita, harmaita tiilitaloja ja mutkittelevia teitä. Jälkeenpäin luin Paten maisemien saaneen inspiraatiota pikemminkin Skotlannista kuin Walesista, mut mielikuva jäi.

♥ Pysähdyttiin kerran Walesin puolella pieneksi hetkeksi ennen virallista määränpäätä, kun edessä avautui järvimaisema, jota ympäröi korkeat huiput ja tuoksuvat kukkaset. Näkymä oli hillitön.







♥ Lauantaipäivän virallinen kohde oli Snowdonian kansallispuisto. Maisemat oli upeat. Toinen toistaan korkeampia vuoria, virtaavia koskia, vesiputouksia, vehreitä nummia, liuskekiviportaita ja -aitoja. Lampaat käveli jyrkillä rinteillä ja loikki jokien yli, eikä muita patikoijia tullut pahemmin vastaan. Ihanan rauhallista.

♥ Meille sattu mitä loistavimmat säät: Vettä tuli taivaan täydeltä ainoastaan lauantai-sunnuntai välisenä yönä muutaman tunnin ajan, mutta päiväsaikaan ei kumpanakaan päivänä satanut tippaakaan.

Huomatkaa alhaalla keskellä kivinen Kuoleman silta...



Kuoleman silta vähän lähempää. Ei sen ylittäminen ollutkaan niin kamalaa.
♥ Yövyttiin matkailuautossa Beddgelertin leirintäalueella. Positiivisesti yllätti leirintäalueen aamiaisleipätarjoilu: Edellisenä iltana sai tilata haluamiansa leipiä haluamansa määrän, ja aamulla kello yhdeksältä ne sai noutaa uunituoreina infopisteestä!


Tällasessa Bed&Breakfastissa kelpais majoittua. Merinäköala ja kaikki... Seuraavalla kerralla.

♥ Sunnuntaiaamuna matkailuautoiltiin taas vähän erilaisiin Wales-maisemiin. Saavuttiin meren rannalle Cricciethiin yhdentoista aikaan. Merituuli oli kova, mut ihana suolaveden tuoksu ja rantaan läiskyvät aallot teki paikasta ihanteellisen.

♥ Käytiin lyhyellä kävelyretkellä maaseutumaisemiin, mutta palattiin takas rantaan syömään retkieväät merimaisemissa, kun maaseutumaisemat ei paljoa muuttuneet.


Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo...


♥ Nähtiin meressä delfiinejä. Kaukaa, vain pyrstöjä ja eviä, mutta silti. Ajoitus oli uskomattoman absurdi, sillä oltiin just luettu paikallisen B&B:n esitteestä, että onnekkaat voi nähdä ikkunasta meressä polskivia delfiinejä... Ja siellähän niitä näkyikin!! Ihan uskomatonta. Upeeta.

♥ Ajomatka takaisin Birminghamiin kesti nelisen tuntia, ja juututtiin pariin ruuhkaankin. Loppujen lopuksi päästiin kuitenkin määränpäähän, ja miekin ehdin juna-asemalle hyvissä ajoin ennen 20.30 lähtevää junaa. Chathamiin saavuin vähän ennen kahtatoista, ja pääsin ekaa kertaa elämässäni ottamaan taksikyydin kotiovelle asti - ja se olikin halvempaa lystiä kuin odotin!


Reissu oli aivan huippu. Melkein tuntui vähän haikealta palata takaisin Englantiin, Chathamiin ja työkuvioihin... Oisin voinut vuokrata tuolta Walesin rinteiltä kesälomamökin ja jäädä sinne. Tai sitten en...
En olisi voinut uskoa, että Walesissa on tuollaiset maisemat. Lampaita vaeltelemassa pitkin vuorten rinteitä ja lehmistä varoittavia liikennemerkkejä. Niin kirkasvetisiä lähteitä, että niistä näkee pohjaan saakka. Matalia kivimuureja ja sinisiä järviä. Delfiinejä. Puhumattakaan niistä harmaista kivitaloista, jotka vehreän kasvillisuuden seasta pilkistäessään on kaikkea muuta kuin harmaita. En olisi voinut uskoa, että Briteissä on jotain tällaista. Tai että se oikeesti on niin upeeta.

Voisin kirjoittaa vaikka romaanin, mutta lopetan suosiolla tähän. Kiitos mahtavasta matkasta 



6 kommenttia:

  1. Just luin yhden toisen suomiaupparin postauksen Pohjois-Walesista! Nuo maisemat on kyllä niin upeita, että hakuan itsekin päästä tuonne aina vain enemmän... Tosi upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Mä en voi uskoa että tuolla on ton näköstä! En mä tiedä millaseksi mä oon Walesin kuvitellut, mut nytpä ainakin tiedän mihin lähden retkelle kun löyty aikaaja rahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Wales yllätti kyllä itsenikin! Sinne vaan! Pakko päästä itekin uudelleen käymään :D

      Poista
  3. Mielettömiä kuvia, en myöskään osannut ajatella että Skotlannin ja Englannin välimaastossa voisi olla noin huikeita maisemia, jotenkin olen ajatellut että Skotlannin etelärajalta alkaa vain tylsät suuret harmaat kaupungit (Lontoo). Ehkä sitä voisi vähän laajentaa Britannian tuntemustaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sanopa muuta, kyllä täältä etelämmästäkin kauniita maisemia löytyy... :)

      Poista